Vee sai eilen 5-kuukautisneuvolassa rokotuksen, viitosrokotteen tehosteen. Illalla pienelle nousi rokotereaktiona kuume. Ensimmäisen mittauksen 39,4°C säikäytti aika lailla. En muista, että Teellä olisi koskaan noussut kuume yli 39 asteen, joten kuumeen hoito-ohjeet piti kaivella netistä. Parasetamolia suupieleen (ja ohi). Kuume laski vähäsen, mutta kipusi parin tunnin päästä taas ylös. Vee päästeli omituisia kakovia yskähdyksiä ja hengitys vinkui hieman, joten joskus 23 maissa soitin varmuuden varalta terveysneuvontaan. Sieltä käskettiinkin soittaa 112:en. Vastaajat yrittivät kuunnella hengitystä puhelimessa, mutta eipä siitä mitään tullut. Hätäkeskus pyysi soittamaan Lastenklinikalle. Muuten hyvä, mutta Lastenklinikan päivystykseen ei voi suoraan soittaa, sinne yhdistetään terveysneuvonnan numerosta. Uudelleen jonotusta terveysneuvontaan. Neuvonnasta ohjeistivat, että vauvaa pitäisi lähteä näyttämään Lastenklinikalla. Hengitysvaikeuksista kun ei koskaan tiedä.
Kello oli puoli kaksitoista illalla. Meillä ei ole autoa, eikä edes turvakaukaloa, joten ei muuta kuin vauva vaunuihin ja bussiin. Töölön öisillä kaduilla oli hiljaista, mutta päivystyksessä oli keskiyön jälkeen täysi hulina päällä. Käytävä oli täynnä yskiviä, väsyneitä lapsia. Yksi teini istui pyörätuolissa. Ilmoittauduttiin luukulla ja saatiin ohjeeksi jäädä odottamaan. Vee nukkui rauhallisesti vaunuissa. Posiitivista ainakin, ettei vauvalla vaikuttanut olevan hätää. Enemmän aloin pelätä, että saamme jonkin karsean pöpön ympärillä köhiviltä pikku potilailta.
Yhden maissa käytävä yhtäkkiä tyhjeni, monta potilasta pääsi peräjälkeen sisään huoneisiin. Työnsin vaunut käytävän perälle leikkipaikkaan. Telkkarissa pyöri Jim-kanavan joku ihme pornopiilokamera, jonka toistuvana jujuna oli naisen tissien yllättävä paljastuminen. Kahlasin läpi Imagen ja muutaman Kotivinkin. Seurasin nukkuvan vauvan hiljalleen kohoilevaa vatsaa. Tunnin odottelun jälkeen saimme kutsun sairaanhoitajan luokse. Ystävällinen hoitaja mittasi Veeltä kuumeen, joka oli laskenut, ja happisaturaatio sormenpäästä oli myös normaali. Kaikki vaikutti hyvältä. Toisaalta harmitti vietävästi, että piti istua yötä sairaalassa ja odottaa vielä lääkäriä, toisaalta olin äärimmäisen helpottunut, että kaikki oli kunnossa. Syötin Veetä käytävällä hieman ja siirsin takaisin vaunuihin nukkumaan. Puoli kolmen maissa pääsimme lääkärille. Hengityksessä ei kuulunut enää mitään vikaa. Aiemmalle kakomiselle lääkäri ei osannut antaa mitään selitystä. Kuume varmasti johtui rokotteesta, ja vointia piti seurata.
Kello oli 20 vaille kolme yöllä. Vaksi ja meidät vastaanottanut hoitaja vilkuttivat eteisessä. Ainakin henkilökunta oli suhtautunut ihanasti, mikä teki käynnistä paljon siedettävämmän. Lähdin työntämään vaunuja hiljaisen öisen kaupungin halki kotia kohti. Muutama taksi, jokunen juhlista palaileva pyöräilijä, pitkiä hiljaisia pätkiä ja lintujen laulua. Kevät tuoksui. Ohitimme pahasti rutussa olevan auton, jota ei vielä oltu hinattu pois. Mietin, miten onnellinen olen siitä, että rakkaani ovat kunnossa ja terveitä. Ja että on kevät! En edes muista, milloin viimeksi olen kävellyt aamuyöstä kotiin. Kello oli varmaan neljä, kun pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn. Kiitin onneani esikoisen päivähoitopaikasta ja nukahdin heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti