Kokonaiset yöt?

Edellisen horror-yön vastapainoksi Vee veteli viime yönä kunnolla sikeitä. Tai vetelee siis edelleen. Heräsin puoli seitsemältä ilman muistikuvia yöheräämisestä! Voi olla, että olen kertaalleen syöttänyt Veen, mutta ihan yhtä hyvin olen saattanut nukkua yön putkeen. Yöimetykset ovat niin nopeita, että tuskin havahdun ja nukahdan helposti uudelleen. Puoli seiskalta olin kuitenkin niin virkeä, että nousin ylös, joten olen hyvinkin saattanut nukkua heräämättä.

En useinkaan osaa vastata kysymykseen Veen yösyömisistä. Aamulla en muista, kuinka monta kertaa olen herännyt. Useimmiten Vee nukkuu pari neljän tunnin pätkää ja heräilee aamuyöstä tiuhempaan tahtiin. Se on minusta ihan hyvin alle puolivuotiaalta. Esikoisen kanssa tajusin vasta todella myöhään, lähemmäs vuoden iässä, miten voin imettää molemmat rinnat kylkeä kääntämättä eli siirtämättä vauvaa sängyssä. Nyt sama onnistui jo pariviikkoisen Veen kanssa, ja se säästää kyllä öisin tosi paljon energiaa. Tissi vieressä nukkuvan Veen suuhun, Vee syö viitisen minuuttia ja that's it. Kenenkään ei tarvitse siirtyä eikä edes vaihtaa asentoa. Jos olen vielä hereillä, käännän kylkeä ja nukahdan saman tien.

Tietysti toivon, että joskus saan vielä nukkua yöt heräämättä. Tällä hetkellä yöimetykset eivät kuitenkaan tunnu häiritseviltä, eikä minulla ole mitään tarvetta käyttää energiaa niiden muuttamiseen. En usko, että vieroitusta kannattaa toteuttaa tietyssä iässä, koska niin kuuluu tehdä, vaan sen mukaan, miten paljon yösyömiset itseä rasittavat. Sitten kun alkaa ärsyttää liikaa, niin pitää alkaa toimia. Teen yövieroitus tapahtui 13 kk iässä, ja se sujui silloin helposti. Sitä ennenkin oli rasittavia jaksoja, mutta ne menivät aina ohi siihen mennessä kun olin saanut aikaiseksi miettiä siirtymistä ajatuksista tekoihin.

Taidan mennä syömään vähän aamupalaa ennen kuin muut heräväät...

Vaikea vauvantahtisuus

Vauvantahtisuus on kaksilapsisen perheen arjesta monesti kaukana. Vauva syntyy pieneen yhteisöön, jonka omaa elämänrytmiä vastasyntynytkään ei voi täysin horjuttaa  Toinen lapsi joutuu väistämättä vähäsen odottamaan ja sopeutumaan. Esikoinenkin joutuu joustamaan enemmän. Olen kuitenkin alkanut miettiä, onko vauvan/lapsentahtisuus edes mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän koko sana on alkanut häiritsemään. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, ja mikä sitten on ei-lapsentahtista? Onko lapsentahtisuus aina hyvää ja muu huonoa?

Haluan tukea lasteni turvallisten kiintymyssuhteiden muodostumista, ja uskon että tässä asiassa (kuten kasvatuksessa yleensä) teot ratkaisevat. Eli runsaasti läheisyyttä, tarpeisiin vastaamista ja kunnioitusta. Kiintymysvanhemmuutta kuvaillaan usein vastakohtana sellaisille lastenhoitotavoille, joissa painotetaan lapsen varhaista itsenäisyyttä, kurinpitoa ja aikuislähtöisyyttä. Esimerkiksi yksi kiintymysvanhemmuuden gurujen eli Bill & Martha Searsin listaamista kiintymysvanhemmuuden peruspilareista on "Beware of baby trainers":

Attachment parenting teaches you how to be discerning of advice, especially those rigid and extreme parenting styles that teach you to watch a clock or a schedule instead of your baby; you know, the cry-it-out crowd. This "convenience" parenting is a short-term gain, but a long-term loss, and is not a wise investment. These more restrained styles of parenting create a distance between you and your baby and keep you from becoming an expert in your child.

Tämä on minusta ihan kelpo tiivistys. Tykkään muutenkin Searsien teksteistä. Olen myös huomannut, että niissä ei niinkään puhuta vauvantahtisuudesta jonain yleisenä periaatteena vaan korostetaan oman lapsen tuntemisen opettelua ja tasapainoa. The key to putting balance in your parenting is being appropriately responsive to your baby. "Appropriately responsive" tarkoittaa toisin sanoen, että kun oman lapsen tuntee ja perusturvallisuus on kunnossa, vanhempi tietää, milloin lapsi vaatii välitöntä reagointia ja milloin voi odottaa (ja kenties antaa lapselle tilaa ratkaista ongelmansa itse).

Vauvantahtisuudesta puhutaan usein imetyksen yhteydessä. Neuvolastakin nykyään ohjeistetaan useimmiten, että imetyksen keston tai imetyskertojen tiheyden rajoittaminen vaikuttaa imetyksen onnistumiseen. Esikoisen kanssa taisin silti käsittää vauvantahtisuuden aluksi hieman väärin. Tee tykkäsi nukahtaa rinnalle, ja pikkuvauvana meno olikin usein sitä, että Tee söi (laiskasti), nukahti, havahtui hetken tai viimeistään 30-45 minuutin kuluttua, halusi taas syödä, nukahti ja niin edelleen. Vauva halusi jatkuvasti syödä eikä koskaan nukkunut kunnollisia päiväunia tai ollut pitkiä aikoja tyytyväisenä hereillä. Imetys ei ollut ainoastaan vauvantahtista vaan vauvajohtoista.

Veen kanssa halusin välttyä tältä, ja loin meille heti ensimmäisinä päivinä toimintasuunnitelman. Veen herättyä otin vauvan ensimmäisenä syömään. Heti kun väsymisen tai nukahtamisen merkkejä ilmaantui, nostin Veen ensin röyhtäisemään. Jos Vee heräsi, jatkoin syöttämistä, mutta muussa tapauksessa menin vaihtamaan vaipan. Yritin siis pitää Veen hereillä ja estää torkkumista. Vaipanvaihdon jälkeen vuorossa oli hetki seurustelua, ja kun Vee alkoi kitistä väsyneenä, taas syöttämistä. Veen torkahtaessa nostin vauvan aina röyhtäisemään ja sitten toiselle rinnalle niin kauan kuin Vee ikinä vain suostui syömään tai kunnes vauva oli umpiunessa eikä herännyt enää edes röyhtäisemään. Ja sitten vasta nukkumaan, jolloin seuraavat unetkin olivat kunnon mittaisia. Yölläkin vaihdoin vaipan ekojen kuuden viikon ajan, koska Vee muuten nukahti syödessään ja heräsi liian pian taas vaatimaan maitoa.

Tällainen minun rytmittämäni imetys, jossa Vee kuitenkin sai niin paljon maitoa kuin ikinä pystyi syömään, toimi todella hyvin. Meininki oli aika erilaista kuin esikoisen "vauvantahtisen" imetyksen aikoihin. Nykyään kun Vee on noin 2,5 kk, en ole enää noudattanut rytmiä niin orjallisesti, mutta se on silti meidän päivien taustalla. Nyt ongelmana on lähinnä se, ettei Veelle ole päivisin rauhallista nukkumapaikkaa sisällä.

Jos vauvantahtisuus tarkoittaa, että vastasyntyneen itkuun täytyy reagoida heti ja vauvan kasvaessa kaikkiin vauvan antamiin viesteihin tulee vastata sopivalla tavalla ja nopeudella, niin silloin kannatan vauvantahtisuutta. Mutta eikö olisi selkeämpää puhua yksinkertaisesti vauvan viesteihin vastaamisesta? Mitä enemmän mietin, sitä enemmän vauvantahtisuus terminä häiritsee. Vauvan tai lapsen ei tarvitse olla kaiken keskipisteenä, vaan tahdon ottaa lapsen mahdollisuuksien rajoissa mukaan omaan ja perheen normaaliin elämään. Perheessä täytyy sovittaa yhteen useamman ihmisen tarpeet.

Taaperon kanssa kuvio monimutkaistuu vielä enemmän, sillä lapsella alkaa olla tarpeiden lisäksi myös haluja. En halua asettaa tarkoituksettomia rajoja vain siksi koska niin kuuluu tehdä. Minusta on esimerkiksi turha puuttua 8-kuisen yösyömisiin, jos ne ovat oman sietokykyni rajojen sisäpuolella, vaikka neuvolassa oltaisiin sitä mieltä, että vauva voisi pärjätä yöt ilman maitoa. Sen sijaan minun täytyy asettaa omat rajani sellaisissa tapauksissa, joissa lapsen toiminta todella häiritsee minua. Pienikin lapsi huomaa kyllä ristiriitaiset viestini, jos vaikka suostun imettämään lasta, vaikka oikeastaan samalla toivon, että lapsi olisi sen kerran haluamatta maitoa. Pahimmillaan ristiriitaiset viestit saavat lapsen testaamaan rajummin, missä raja oikeasti menee. Lapsihan haluaa oppia, miten tämä maailma toimii, mikä on mahdollista ja hyväksyttävää ja mikä ei. Silloin on parempi olla vain rehellinen lapselle ja pyrkiä löytämään ratkaisu, jonka molemmat voivat hyväksyä. Lapsentahtisuus ei ole lapsellekaan hyväksi, jos se johtaa sellaiseen toimintaan, joka on vanhemmalle sietämätöntä.

Esimerkit ovat nyt aika imetys- ja ruokakeskeisiä (johtuneeko siitä, että kirjoitan tätä imettäessäni Veetä ja minulla on nälkä), mutta voisivat olla muitakin. Ennen kuin puutun lapsen tekemisiin (hätätilanteet poislukien), koetan miettiä, häiritseekö käytös minua tai loukkaako se omia rajojani. Olen vauvasta saakka puuttunut esimerkiksi siihen, että minua ei saa leikilläänkään läpsiä ja ohjannut lapsen sen sijaan silittämään. Joskus tuntuu, että olen kamala tiukkis ja että on paljon asioita, joita en hyväksy. Sitäkin pitää pohtia miettimään, sillä Tee on ehkä luonteeltaan aika erilainen kuin minä, enkä halua, että lapsi kokee omat tapansa toimia turhan usein ei-hyväksyttäviksi. Tasapainon löytäminen ja ylipäänsä omien rajojensa etsiminen ei ole mitään helppoa.

Imetys ja alkoholi

Raskausaikana kaipasin välillä aivan vimmatusti hyvää viiniä. Välillä join ruoan kanssa puolikkaan lasillisen, mikä oikeastaan riitti tyydyttämään pahimman kaipuun. En usko, että pienistä määristä alkoholia on raskauden aikana haittaa, jos annokset oikeasti pysyvät pieninä ja satunnaisina. Minusta on kuitenkin ihan perusteltua kannustaa raskausaikana nollatoleranssiin, sillä alkoholin määrä sikiön veressä on sama kuin äidillä. Tosin on vähän huvittavaa, että kuvassa oleva varoitusmerkki löytyy myös siideristä, jonka alkoholiprosentti on 0,5... Sen sijaan en täysin ymmärrä, miksi imetysaikana ei voisi käyttää kohtuudella alkoholia. Itse en ole neuvolassa kysynyt, mutta olen kuullut, että ainakin jotkut terkkarit ohjeistavat pitämään kaksi tuntia imetystaukoa jokaisen alkoholiannoksen jälkeen. Alkoholia ei siis saisi olla imettäessä veressä lainkaan.

Maidossa on alkoholia saman verran kuin äidin veressä. Jos imetän yhden viinilasillisen jälkeen, niin vauva juo maitoa, jossa on alle 0,5 promillea alkoholia. Määrä pysyy alle tuon, vaikka joisin kolme lasillista tunnin välein, sillä alkoholi poistuu maidosta samaa tahtia kuin omasta verestäni. Vauva ei tietenkään kestä samalla lailla alkoholia kuin aikuinen, mutta noin pienistä määristä tuskin voi olla mitään haittaa. Eri asia on, miten alkoholi vaikuttaa vauvan hoitoon ja omaan jaksamiseen. Mutta se ei liitykään siihen, imetinkö vai en.

Vauvan takia ei siis tarvitse pitää imetystaukoja, eikä rintoja tarvitse pumpata, sillä alkoholi poistuu maidosta ilmankin. Minulle hyvä viini on nautinto siinä missä suklaakin, enkä tahdo luopua siitä ilman hyviä perusteita. Tiedän myös, että pystyn pitämään määrät kohtuullisina. Jos epäilisin, että tulisin juoneeksi enemmän kuin oli tarkoitus, voisinkin harkita nollatoleranssia, jos siis tuntuisi helpommalta olla juomatta lainkaan kuin ottaa pari lasillista.

KTL:n sivuilla on havainnollinen promillelaskuri, jota olen joskus esikoisen aikana käyttänyt apuna. Siinä voi vetää hiirellä kaljapulloja ja viinilaseja aikajanalle ja kuvio näyttää veren alkoholipitoisuuden. Ja Maitolaituri-keskustelupalstalta löysin pari hyvää ketjua: Imetys ja alkoholi ja Meneekö "aineet" maidon perässä...

Koko juttu tuli oikeastaan mieleen, koska kävin tänään hammaslääkärillä paikattavana. Googlasin ensin puudutteiden vaikutusta imetykseen, ja löysin jonkin hammaslääkärien käyttämän puuduteaineen tuoteselosteen, jossa kehotettiin pumppaamaan rinnat kertaalleen puudutteen laiton jälkeen. Se tuntui hieman kummalliselta (ja vaivalloiselta!), joten soitin teratologiseen tietopalveluun. Puudute vaikuttaa kuulemma paikallisesti ja poistuu nopeasti, joten minkäänlaista imetystaukoa ei tarvitse pitää. Hammaslääkärikäynti meni muuten tosi hyvin. Kannatti sitäkin lykätä puoli vuotta... Tosin ison mahan kanssa ei ole kovin miellyttävää maata hammaslääkärin ronkittavana. Ekassa raskaudessa olin kyllä paikattavana keskiraskaudessa, ja reipas hammaslääkäri pisti menemään puuduttamatta ("sä et varmaan tätä puudutetta tarvi")... No sekin sattui paljon vähemmän kuin olisin kuvitellut, ja käynnin jälkeen oli normaali olo eikä puoli päätä puuduksissa niin kuin tänään. Puolensa kummallakin.