Sata!

Tänään olen miettinyt, että yksi tosi tärkeä juttu vanhemmuudessa on uskoa itseensä ja siihen, että tietää, mitä on tekemässä. Omaan elämään ja omiin lapsiin liittyvä asiantuntijuus karkaa helposti jonnekin kauas ja se pitää napata takaisin. Kukaan muu ei tiedä eikä tunne meidän elämää ja näitä lapsia niin hyvin kuin minä itse. Toinen tärkeä juttu vanhemmuudessa on olla valmis muuttamaan ja ravistelemaan omia käsityksiä, myös itsestä ja lapsista.

Olen viime aikoina lueskellut taas vähän enemmän lapsia ja lasten kasvatusta koskevia kirjoja. Osa kirjoista on ollut hyviä, antoisia ja miellyttäviä lukea. Joistakin kirjoista herää ainoastaan ajatuksia liittyen siihen, mikä tekstissä häiritsee. Olisi kiva jaksaa kirjoitella enemmänkin ajatuksia ylös. Ehkä ajatuksiin tulisi enemmän tolkkua, jos niitä pistäisi sanoiksi.

Tämä oli jo sadas postaus tässä blogissa. Alunperin ajattelin, että saisin tänne kirjoitettua niitä pieniä juttuja lapsista ja arjesta, jotka helposti muuten unohtuvat. Olen kuitenkin ollut yhtä surkea täyttämään tätä pienillä yksityiskohdilla kuin kummankaan lapsen vauvakirjaa. Toisaalta ehkä ei tarvitse, jos ajatuksissa on muita juttuja päällimmäisenä. En jaksa suunnitella, mistä kirjoittaisin, vaan tekstiä tulee siitä mistä on tullakseen. Mutta pari kirja-arviota ainakin on tulossa :)

Fysioterapiassa

Tänä aamuna herättiin aikaisin ja käytiin tapaamassa neuvolan fysioterapeuttia. Vee sai 8-kuukautisneuvolasta lähetteen fyssarille, koska ei sujuvasta mönkimisestä huolimatta osaa kääntyä selältä vatsalleen. Useimmat vauvathan handlaavat sen jo muutaman kuukauden iässä, mutta Vee ei koskaan ole ollut kiinnostunut kierimisestä. Vatsallaan Vee on viihtynyt siitä lähtien kun oppi kannattelemaan päätään ja kuukausi sitten 8 kuukauden iässä alkoi ensin hidas ja sittemmin kunnon vauhtiin kiihtynyt hinaaminen kohti kiinnostavia leluja (ja roskia). Kääntyminen ei vaan jostain syystä kuulu kuvioihin lainkaan.

Fyssari oli sama, jolla käytiin pari vuotta sitten Teen kanssa jokusen kerran. En ole ollut Veen kääntymättömyydestä kovin huolissani, koska Teekin lähti aikanaan vähän viiveellä liikkeelle ja oppi kuitenkin sujuvasti 1v 3kk iässä kävelemään, vaikkei yksivuotispäivänään vielä kontannut tai edes noussut tukea vasten ylös. Vee oli ihan hirmu huonolla tuulella. Fyssari kippasi pienen heti lattialle selälleen, eikä sen jälkeen mikään oikein kiinnostanut. Lelut olivat pelottavia, kun niitä tarjosi ihan vieras ihminen, ryömiäkään ei uskaltanut eikä ollut kiva, kun uusi tyyppi koko ajan tuijotti ja pyrki puheille. Meille oli varattu tunnin aika, ja suurimman osan ajasta Vee kitisi ja parkui. Räkä vaan valui, joten pieni taitaa olla tulossa kipeäksikin. Saatiin kuitenkin ihan hyviä treenausvinkkejä ja seuraava aika parin viikon päähän. 

Tiedän, että pitäisi varata aika Veelle myös osteopaatille. Pienellä on selkeästi jotain jumituksia, jalat ovat jäykät ja ryömiessäänkin Vee potkii vauhtia vain toisella jalalla. Jotenkin olen ollut vaan niin väsynyt, että yksi puhelinsoittokin jää soittamatta. Samoin vauvahieronnasta olisi apua, ja osaan periaatteessa ainakin yhden hierontatavan päästä varpaisiin, mutta siinäkin on ollut useamman kuukauden tauko... vaikka kuinka ajattelin alkuun ottavani sen säännölliseksi tavaksi. Vee viettää sentään aikaa monipuolisesti lattialla, sylissä liikkuen ja istuen, liinassa ja joskus rattaissakin. Rattaiden renkaat pitäisi pumpata, joten ne ovat olleet nyt jonkin aikaa pois pelistä. Ihan hyvin ollaan pärjätty ilmankin.

Liinassakin pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota ergonomiseen asentoon. Veen kohdalla (ja yleensäkin) on tärkeää, että jalat pääsevät vapaasti liikkumaan polvitaipeista alaspäin. Vaikka on tärkeää, että liina ulottuu vauvan selän ja pepun yli polvitaipeesta toiseen niin joskus se menee vähän huonosti polvitaipeiden yli niin että jalat suoristuvat liikaa. Fyssari kysyi, kannetaanko Veetä paljon liinassa, mutta ei sitten kommentoinut vastaustani mitenkään. Siitä jäi vähän omituinen olo... Olen huomannut, että joillakin ammattilaisillakin menee sekaisin ergonomiset ja epäergonomiset sidonnat ja kantoreput. Joillekin on sanottu, ettei (millään) kantorepulla pitäisi kantaa pitkiä aikoja, vaikka ongelmia on lähinnä kapeissa rintarepuissa. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että kantaminen hidastaa lapsen motorista kehitystä, vaikka siitä ei olekaan mitään näyttöä. Lapsen kantaminen samalla kun itse liikkuu on kuitenkin aktiivista toisin kuin lapsi sylissä istuminen tai sitterissä/vaunuissa makuuttaminen. Siinä mielessä vauvaa voi hyvin kantaa vaikka koko päivän, mutta vauvan pitäminen aamusta iltaan sitterissä tai vaunuissa on ihan eri asia.

Oscha Japanese Knot Oban 50% pellavaa

Kirpun matka maailman ääriin antoi tunnustuksen, kiitokset! Olen kantanut Veetä yhdeksän kuukautta kohdussa ja nyt jo yhdeksän kuukautta kohdun ulkopuolella. Vauvasta tulee kohta taapero ja pieni alkaa suunnata yhä enemmän ja enemmän sylistä ulkomaailman. Kantaminen varmasti vähenee hieman, mutta tuskin loppuu pitkään aikaan. Kannanhan vielä kohta kolme vuotta täyttävää Teetäkin aina silloin tällöin ulkona repussa ja sisällä liinassa. Kantamisesta kirjoittaminen ei varmaan lopu sekään vielä hetkeen. Olen nyt tylsä enkä jaa tunnustusta eteenpäin... olen viime aikoina lukenut tosi vähän mitään blogeja ja pitäisikin käydä pitkästä aikaa katsomassa kaikkien kuulumiset.

Käytettyjen kantoliinojen markkinat

Facebookin Kantovälinekirppis on yllättänyt positiivisesti. Silloin kun pari vuotta sitten etsin ensimmäistä kantoreppua ja kudottua liinaa, löysin ainoastaan huutiksen enkä sieltäkään juuri mitään. Kantovälinekirppisryhmässä näyttää liikkuvan kaikennäköistä (ja hyvännäköistä!) liinaa ja reppua kohtuuhintaan. Sain itsekin jo yhden liinan myytyä sitä kautta eteenpäin. Ryhmään on lyhyessä ajassa liittynyt yli 650 (!) jäsentä. Huippua!

Kantoreput ja liinat tuntuvat muutenkin olevan nyt paljon yleisempiä kuin vielä pari vuotta sitten. Kaikilla tuttavaperheillä on ollut liina tai reppu (useimmiten Manduca) varattuna tulevalle vauvalle. Melkein joka päivä kadulla tai puistossa voi bongata ainakin yhden kantorepun tai liinan, useimmiten trikoisen mutta aina välillä kudotun tai rengasliinan. Joskus käytössä näkee kyllä sellaisia roikottimiakin, jossa vauvan asento jättää paljon toivomisen varaa... Babybjörneillä ja muilla rintarepuilla on varmaan oma kannattajakuntansa, vaikka epäilenkin, että jos sellaisen omistaja kokeilisi kunnon ergonomista kantoreppua niin eron huomaisi kyllä ainakin omilla harteilla ja myös vauvan asennossa. Ergonomisessa asennossa vauvan selkä on pyöreänä ja polvet ylempänä kuin peppu niin että kantoreppu tai liina ulottuu vauvaa polvitaipeesta toiseen. Monet ehkä ovat saaneet rintarepun lahjaksi tai ostaneet halvalla kirpparilta. Nyt kannattaakin tsekata fb-kirpparin tarjonta, jos on suunnittelemassa repun tai liinan hankintaa ;)