Pikku apina

Kaksveellä on vankka tyylitaju. Kuukausikaupalla lempparipaitana on ollut Myllymuksujen apinajoustispaita. Hyvin pysynyt muoto ja värit, vaikka paita on ollut kovassa kulutusessa. Koko 90 cm alkaa käydä pieneksi nyt jo varmaan 95-senttiselle Teelle. Mitäs sitten tehdään?

Keksivätkö muutkin lapset itselleen ehdottoman lempparivaatteen, jota voisi pitää vaikka joka päivä ja joka käydään hakemassa pyykkikoristakin takaisin päälle?

Luopumisen tuskaa ehkä helpottavat apinatrikoiset alushousut, joita hamstrasin useammassa koossa. Niitä käytetään nyt ahkerasti ja myös vaipan päällä.

Aika aikansa

Kesäaika koitti. On lohdullista, että kello näyttää aamulla herätessä jo seitsemää, kahdeksaa, tänään jopa yhdeksää. En ole vaan vielä tajunnut, että nukkumaankin pitäisi mennä uuden kellonajan mukaan.

Rakas mummoni nukkui tänä aamuna pois. Olen tehnyt surutyötä jo melkein vuoden, mutta lopullisuus tuntuu silti pysäyttävältä.

Vuosi sitten tänä päivänä tein positiivisen raskaustestin. Tällä viikolla Vee täyttää neljä kuukautta!

Arpaonni suosi nimimerkkiä mmmkey eli Taimet lähtevät sinne :)

Aa aa arvonta

Tänään vielä ehtii, jos Taimi-päälliset kiinnostavat:

Operaatio kaappien kevätsiivous voisi edistyä muutenkin vähän ripeämpää tahtia... Ei ole lähtenyt keräyslaatikoihin kasseja eikä napsunut huutikseen yhtään siinä tahdissa kuin olisi tarve. Aaaaa kevät! Mikä siinä tavarassa on, kun siinä on niin kiinni? 

Sukupuolisensitiivinen kasvatus käytännössä

Yksi teko kertoo enemmän kuin tuhat periaatetta. Olen pitkään miettinyt, että purkaisin vähän ajatuksia siitä, mitä sukupuolisensitiivinen kasvatus on arkielämässä. Niitä pieniä juttuja ja toisin tekemisiä, jotka eivät minusta edes ole kovin kummoisia, mutta kuitenkin tärkeitä. Lasten ikä tietysti vaikuttaa, niin kuin kasvatuksessa ylipäänsä - meillä on kaksi alle kolmevuotiasta, joiden kanssa on ihan erilaista kuin vaikka kouluikäisten kanssa. Toisaalta minulla on tiettyjä toimintatapoja, joita koetan soveltaa kaikkiin lapsiin, muihinkin kuin omiini.

Eli mitä minä teen:

- Pyrin hankkimaan meille kaikenlaisia leluja ja rohkaisemaan monipuoliseen toimintaan. Löytyy nukkeja, autoja, rakennusvälineitä, koruja jne. Mikään ei ole erityisesti tyttöjen tai poikien juttua, vaan kaikkea voi kokeilla ilman silmienpyörittelyä. Jos lapsi haluaa leikkiä jossain vaiheessa erityisesti autoilla tai nukeilla, niin en ala hehkuttaa, miten pojat nyt ovat vaan niin kiinnostuneita autoista ja tytöt nukeista, enkä toisaalta anna lapsen ymmärtää, että poikien nukkeleikit tai tyttöjen autoleikit olisivat sen kummempia juttuja. Annan lapsen olla kiinnostunut siitä, mikä kiinnostaa. Samalla koetan rohkaista monenlaiseen toimintaan, mutta ilman pakkoa tai painostusta.

- Yritän kunnioittaa lasten omia määrittelyjä. Jos lapsi (sukupuolesta riippumatta) haluaa olla prinsessa, niin olkoon. Silloin voi miettiä, mitä kaikkea jännää se prinsessa voisi tehdä. Lapset voivat olla hyvinkin luovia ylittämään rajoja. Jos lapsi taas sanoo olevansa tyttö tai poika, niin sitten on, ja minä kunnioitan sitä.

- En määrittele muita ihmisiä. Puhun yleensä toisista lapsista esimerkiksi puistossa lapsina tai nimellä, en tyttöinä tai poikina. "Anna toisen lapsen mennä ensin" on ihan ymmärrettävä, minun ei tarvitse alkaa tulkita toisten sukupuolia. Jos lapsi sanoo olevansa tyttö tai poika, niin sitten tietenkin käytän sitä. Miksi näin? Minusta sukupuolitettu puhuttelu on ennen kaikkea turhaa. Haluan edes hitusen verran murentaa sitä, että sukupuoli on sosiaalisessa kanssakäymisessä niin olennainen juttu. Ajattelen, että voi olla lapsillekin vapauttavaa, jos ei koko ajan puhutellä tyttönä tai poikana. Sitä paitsi minusta ei tunnu mukavalta, jos tuntemattomat puhuvat minusta naisena tai tyttönä (no, täti olen jossain määrin tottunut jo olemaan...). Silloin tuntuu, että minuun liitetään jotain tarpeettomia oletuksia. Naisten ja tyttöjen välillä on kuitenkin hirmuisesti eroja, eikä kyse ole mistään sisäisesti kovin yhtenäisistä kategorioista.

- Koetan kiinnittää huomiota siihen, etten kohtele lapsia eri tavoin (olettamastani) sukupuolesta riippuen. Esimerkiksi tytöt ehkä keskimäärin ovat kiinnostuneempia ulkonäköön, pukeutumiseen ja koristautumiseen liittyvistä jutuista, mutta se varmasti liittyy paljon myös siihen, että tyttöjen ulkonäköä kehutaan ja vauvasta asti kiinnitetään huomiota siihen, miltä tyttö näyttää. Tietysti kaikkia lapsia voi kehua söpöksi, kauniiksi ja nätiksi, ja kiinnittää huomiota lapsen hienoihin vaatteisiin, mutta onko se tyttöjen kohdalla vallitseva tapa kehua? Lapsi oppii hakemaan kehuja siitä, mistä huomaa niitä saavansa, mutta samalla lapsen muut puolet voivat jäädä varjoon.

- Lasten kanssa keskustellessa ja toimiessa koetan olla korostamatta sukupuolen merkitystä. Ei ole mitään tyttöjen ja poikien juttuja, värejä, leikkejä tms. Lasten käsityksistä voi jutella ja oman mielipiteensä voi kertoa, mutta usein riittää, että antaa lapsen pohdiskella ja miettiä, ovatko erot todellisia tai onko niitä tarpeellista korostaa. En yritä antaa valmiita oikeita vastauksia. Enkä toisaalta pyri esittämään, ettei sukupuolella olisi mitään merkitystä, sillä tässä yhteiskunnassa sillä tosiaan on merkitystä - paljon enemmän kuin pelkillä anatomisilla eroilla. Jotka nekin saavat olla kiinnostavia ja ihmettelyn aihe.

- Yritän itse antaa mallia ennakkoluulottomuudesta. En yritä suojella liikaa. Jos poika haluaa lähteä ulos prinsessamekossa, niin minun puolestani voi lähteä (säänmukaisesti puettuna tietenkin). Voin selittää, että joidenkin mielestä se voi olla outoa (tosin vähän vanhempi lapsi varmasti itsekin tiedostaa tämän), mutta minusta siinä ei ole mitään hävettävää. Pitää kuunnella itseään, eikä toimia sen mukaan, mitä muut haluavat.

Meidän lapsilla ei ole sukupuolineutraaleja nimiä. Vee oli vähällä saada sellaisen, mutta perinteiset nimet jotenkin vain iskivät enemmän. Jos lapset haluavat vaihtaa nimensä tai kokevat olevansa muuta sukupuolta kuin anatominen sukupuolensa, niin kannustan siihen.

En kuvittele, että tietäisin lasteni sukupuolesta muuta kuin anatomian. Se mitä päälle päin näkyy, ei välttämättä kerro sitä, mitä lapset myöhemmin tuntevat olevansa. Olen silti kertonut kaikille kyselijöille, kumpaa sukupuolta vauvat ovat. Taidan olla vähän laiska argumentoimaan.

Tässä blogissa en ole kertonut, ovatko lapseni tyttöjä vai poikia (tai jotain muuta). Häiritseekö se? Kiinnittäkö siihen huomiota? En tiedä. Minä ajattelen lapsiani lapsina. Olen tietysti tietoinen siitä, millaisia sukupuolitettuja odotuksia lapsiini kohdistuu. Uskon, että isompina lapsistani tulee kyllä tyttöjä tai poikia, sillä tässä yhteiskunnassa on hyvin vaikeaa ja raskasta olla mitään muuta. En puhu nyt varsinaisesti anatomisesta sukupuolesta, vaan koko siitä kulttuurisesta ja sosiaalisesta paketista, mitä sukupuoli on. Useimmille omassa sukupuolessa oleminen tuntuu varmaan ihan hyvältä ja luonnolliselta. Varsinkin, jos ne tyttönä ja poikana olemisen rajat voi piirtää mahdollisimman laajoiksi.

Mikä on hyvä kantoreppu - yhteenveto

Kokosin yhteen taulukkoon vertailtavaksi kaikkien kantoreppujen tärkeimmät ominaisuudet. Siitä on vielä helpompi hahmottaa reppujen erot mahdollisissa kantoasennoissa, paneelin koossa, sopivuudessa vastasyntyneen kantamiseen jne. Parasta on tietysti, jos pääsee kokeilemaan ja vertailemaan eri reppuja käytännössä ja kannettavan kanssa. Silloin voi parhaiten testailla, mikä reppu istuu omille hartioille ja missä säädöt tuntuvat sopivilta. Käytännössä kuitenkaan kaikkia reppuja ei myydä lastentarvikekaupoissa läheskään joka paikkakunnalla, ja nettikaupat ovat varteenotettava vaihtoehto.

Kuvaa klikkaamalla taulukot avautuvat isompina. Jos osaat auttaa puuttuvien tietojen täydentämisessä, jätä kommentti!

Näin tulostat taulukot: Klikkaa ensin ylläolevia pikkukuvia. Kun kuvat avautuvat uuteen ikkunaan, klikkaa kuvaa hiiren oikealla näppäimellä (Macissa pidä klikatessa Ctrl-näppäin pohjassa) ja valitse Avaa kuva uudessa ikkunassa tms. (teksti riippuu käytettävästä selaimesta). Tämän jälkeen valitse selaimen valikosta tulostusvalikko, vaihda paperin suunta vaakatasoon ja tulosta. Taulukot ovat eri tiedostoja, joten ne pitää tulostaa erikseen. Jos ohjeen avulla ei onnistu, laita sähköpostia osoitteeseen kotileikki at gmail.com ja laitan sinulle pdf-tiedoston.

Päivitin myös vähän vielä edellistä postausta, sillä ainakin Boba 3G-repusta olin saanut vanhentunutta tietoa.

Suuri kantoreppuvertailu 2012

Ergonomiset kantoreput kasvattavat selvästi suosiotaan vuosi vuodelta. Manducat ja Ergot alkavat näkyä Helsingin katukuvassa näin kevään tullen ja katujen paljastuessa lumen alta. Markkinoilla on runsaasti ergonomisia reppuvaihtoehtoja, mutta tiedon kaivaminen eri mallien ominaisuuksista on työlästä. Mikä sitten on hyvä kantoreppu? Olen kokeillut lähes kaikkia Suomessa saatavilla olevia reppuja, ja ajattelin koota tiedot yhteen muiden kantorepun hankintaa pohtivien iloksi. Jos jotain olennaista infoa tai reppumerkkejä puuttuu, otan mielelläni vastaan kommentteja ja kokemuksia!

Tähän listaukseen on otettu mukaan seuraavat mallit (aakkosjärjestyksessä):  Beco Butterfly 2, Boba 3G, Catbirdbaby Pikkolo, Ergo (New Generation 2, Performance ja Sport), Manduca, Patapum (standardi ja taaperokoko), Tula (standardi ja taaperokoko), Wompat ja Yamo (uusi ja vanha malli). Kaikki nämä reput ovat turvallisia, ergonomisia sekä kannettavalle että kantajalle ja muutenkin käyttökelpoisia. Kaikista malleista löytyy kiinteä tai irroitettava unituki ja ne soveltuvat edessä ja selässä kantamiseen, osa myös lonkalla kantamiseen.

Mallien välillä on kuitenkin pieniä eroja ominaisuuksissa, ja eri reput sopivat erilaisiin tarpeisiin.  Erityisesti repun kantopaneelin koko ja muotoilu vaikuttaa suoraan siihen, minkä kokoista vauvaa repussa on mukavaa ja ergonomista kantaa. Valmistajien antamat painorajat eivät suoraan kerro kantamisen mukavuudesta, vaan ainoastaan siitä, missä rajoissa reppu on testattu turvalliseksi. Reppua kannattaa sovittaa kannettava kyydissä, sillä istuvuuden ja säätöjen helppouden huomaa vasta testatessa.

Blogin sivuista löytyy nyt myös vertailutaulukko kantoreppujen ominaisuuksista.

Beco Butterfly 2

+ Poikkeaa muista repuista, sillä vauvan mahan ja rinnan päältä kiinnitetään paneeli, jonka ansiosta repun käyttö on helppoa myös selässä ja repun voi siirtää toiselle kantajalle ottamatta lasta kyydistä.
+ Jo vastasyntynyt asettuu reppuun tiiviisti ja mukavasti mukana tulevan irroitettavan vauvatuen avulla. Repun saa säädettyä niin, että pienikin vauva pysyy tukevasti kyydissä. Paneeli on sopivan kapea ja korkea (33 cm x 40 cm)
+ Reppu istuu hyvin erityisesti pienikokoiselle, kapeaharteiselle kantajalle.
- Paneelin kapeudesta johtuen reppu ei ole niin mukava isommalle lapselle tai taaperolle. Myös lapsen mahan päälle tuleva paneeliosa saattaa häiritä isompaa lasta. Lapsi ei saa käsiä ulos repusta.
- Vaikka säädöt riittävät, reppu ei välttämättä istu niin hyvin isokokoiselle kantajalle (ainakaan meillä).
- Repun hinta on vertailun kalleimpia (156 euroa), vaikea löytää käytettynä

Lisätiedot: http://www.vihreasammakko.fi, http://www.becobabycarrier.com
Hinta: kallis

Boba 3G

+ Paneelin kokoa voi säätää leveydeltään ja korkeudeltaan vastasyntyneelle sopivaksi.
+ Paneeli riittää myös isomman vauvan kantamiseen (leveys 36,5 cm korkeus 42 cm). Muotolaskokset tekevät reilun pussin, johon vauvan peppu asettuu mukavasti.
+ Isompaa lasta varten repun lantiovyöhön voi kiinnittää jalkatuet, joissa lapsi voi lepuuttaa jalkojaan ja lonkkien asento pysyy hyvänä.
+ Ei tarvetta ostaa erikseen lisäosia, käy vastasyntyneestä taaperoon.
- Kannattaa kuitenkin kokeilla, miltä repussa tuntuu kantaa isompaa ja painavampaa lasta. Paneeli ei ole yhtä leveä kuin varsinaisissa taaperokokoisissa repuissa.

Lisätiedot: http://www.kestovaippakauppa.fi, http://www.bobafamily.com/
Hinta: edullinen-keskihintainen


Catbirdbaby Pikkolo

+ Paneelia voi säätää kapeammaksi kuminauhakiristyksen avulla, sopii pikkuvauvalle
+ Lantiovyö kiinnitetään ikään kuin väärinpäin, jolloin lapsen peppua varten muodostuu pussi. Lantiovyöhön saatavilla lisävarusteena pehmustettu tuki, joka tekee vyöstä tukevamman ja jonka avulla paneelin korkeus kasvaa.
+ Ölkaimet saa ristiin ja voi kantaa myös lonkalla.
- Paneelin leveys ei riitä kovin ison lapsen kantamiseen mukavasti.
- Ohjeissa neuvotaan kantamaan lasta myös edessä kasvot menosuuntaan, mutta asento ei silloin ole niin ergonominen.
- Leveät olkaimet eivät välttämättä istu pienikokoiselle kantajalle.

Lisätiedot: http://catbirdbaby.com/
Hinta: keskihintainen 

Ergo (kuvassa New Generation 2)

+ Kantoreppujen klassikko, tunnettu merkki ja hyvä saatavuus
+ Valinnanvaraa yksityiskohdissa ja materiaaleissa eri mallien välillä
+ Tukeva reppu, joka sopii myös isokokoisemmalle kantajalle
+ Saatavilla lisäosana vauvatuki vastasyntyneen kantamista varten
+ Olkaimet saa ristiin ja voi kantaa myös lonkalla.
+ Saatavilla myös luomupuuvillainen malli.
- Paneelin koko (36 cm x 33 cm) ei riitä kovin ison lapsen kantamiseen mukavasti, korkeus ja leveys on suunnilleen sama kuin Manducassa ilman paneelin korotusta. Isommalla vauvalla paneeli jää kainaloiden alle, mikä toisaalta sopii joillekin vauvoille.
- Ei välttämättä istu hartioista hyvin kapeaharteiselle kantajalle etenkään edessä kannettaessa

Lisätiedot: http://www.ergobaby.com, useita myyntipaikkoja esim. nettikauppoja, Prismat, Stockmann
Hinta: keskihintainen

Manduca

+ Kantoreppujen klassikko, tunnettu merkki ja hyvä saatavuus
+ Uusi paranneltu New Style -malli
+ Paneelia voi säätää vetoketjulla korkeussuunnassa (leveys 36 cm, korkeus 33 cm tai 40 cm). Isommalle vauvalle tai taaperolle saa tarvittaessa lisää tukea, tarvittaessa vauva saa kädet vapaiksi paneelin yli.
+ Kiinteä vauvatuki, jolla voi kantaa vastasyntyneestä alkaen. Vauvan jalat tulevat tällöin repun sisään ja paneeli säädetään korkeampaan asentoon
+ Tukeva reppu, joka sopii myös isokokoisemmalle kantajalle. Paljon säätövaraa.
+ Olkaimet saa ristiin ja voi kantaa myös lonkalla.
+ Luomupuuvillaa
- Paneelin leveys ei riitä kovin ison (yli 92-senttisen) lapsen kantamiseen enää niin mukavasti
- Ei välttämättä istu hartioista hyvin kapeaharteiselle kantajalle etenkään edessä kannettaessa

Lisätiedot:  http://www.manduca.de, useita myyntipaikkoja netissä ja lastentarvikeliikkeissä
Hinta: keskihintainen

Patapum (standardi ja taaperokoko)

+ Edullinen malli (65 euroa)
+ Saatavilla hyvin käytettynä (myös vanhempia versioita)
+ Kevyt reppu
+ Irroitettava pääntuki
- Vauvakoon paneeli (32 cm x 32 cm) ja taaperokoon paneeli (33 cm x 42 cm) ovat molemmat kapeita, eivätkä sovi mukavasti kovin ison vauvan/lapsen kantamiseen
- Tylsä ja suppea värivalikoima

Lisätiedot: http://www.patapum.fi 
Hinta: edullinen

Tula (standardi ja taaperokoko)

+ Hyvin muotoiltu reilun kokoinen paneeli: vauvakoossa 37 cm x 39 cm, taaperokoossa 45 cm x 48 cm, jossa muotolaskokset tekevät lapsen peppua varten reilun pussin
+ Vauvakokoon saatavilla lisävarusteena vauvatuki, jolla voi kantaa vastasyntynyttä, sekä taaperojatkopalat lisäämään repun paneeliin leveyttä (ilman lisävarusteita sopii noin 62 cm-92 cm)
+ Taaperokoolla kantaa mukavasti leikki-ikäistä isompikokoistakin lasta, valmistajan suositus 10-20 kg
+ Ohut paneeli, jossa reisitoppaukset
+ Istuu yleensä hyvin pienemmälle ja isommalle kantajalle
+ Yksinkertainen malli, sopii edessä ja selässä kantamiseen
- Paneelin ohut kangas voi olla hankalampi saada selässä kannettaessa lapsen selän yli kuin paksumpi paneelikangas (esim. Ergossa ja Manducassa)
- Korkea paneeli tukee lapsen selkää, mutta toisaalta isompi vauva saattaisi haluta kädet paneelin yli, mikä ei onnistu.
- Vaikea toistaiseksi löytää käytettynä

Lisätiedot: http://www.babytula.com, http://www.ipanainen.fi
Hinta: edullinen-keskihintainen

Wompat

+ Suomalaista käsityötä
+ Kankaina Girasolin kantoliinakankaat, mahdollisuus myös custom-reppuun omista kankaista
+ Useita eri kokovaihtoehtoja, vauvakoosta (noin 3-4 kk alkaen) esikouluikään, reilut koot
+ Paneelissa reilut muotolaskokset tekevät lapsen peppua varten mukavan pussin
+ Reilunkokoinen huppumainen unituki
+ Ohut paneeli, jossa reisitoppaukset
+ Istuu yleensä hyvin pienemmälle ja isommalle kantajalle
+ Olkaimet saa ristiin, voi kantaa myös lonkalla
- Ei sovi vastasyntyneen kantamiseen
- Useimmiten tilaustuote, toimitusaika 2-4 viikkoa
- Hieman kallis, alkaen 125 euroa +postikulut
- Vaikea löytää käytettynä

Lisätiedot: http://www.liinalapsi.fi
Hinta: keskihintainen-hieman kallis

Yamo (kuvassa vanha malli)

+ Kevyt, siro reppu
+ Olkaimet saa ristiin, voi kantaa edessä, selässä ja lonkalla
+ Etenkin vanhempaa mallia löytää silloin tällöin käytettynä halvalla
+ Uudessa repussa (myynnissä syksystä 2010 alkaen?) paneelissa muotolaskokset, paneelin koko noin 35 cm x 39 cm sopii hyvin noin 60-86 cm kannettavalle
- Ei sovi vastasyntyneen kantamiseen
- Vanhassa mallissa pieni paneeli (30 cm x 35 cm) ei sovi kovin ison lapsen kantamiseen mukavasti
- Huono saatavuus

Lisätiedot: http://www.yourbabycarrier.com/yamo.html
Hinta: edullinen


Kuvat valmistajien tai maahantuojien sivuilta, ellei muuta mainita.

Vertailu perustuu omiin kokemuksiini, jotka eivät ole ainoita oikeita. Parista repusta olen koonnut tietoja netistä, mutta en ole päässyt sovittamaan niitä (Boba, Patapum ja uusi Yamo). Kuulisin mielelläni myös muiden kokemuksia eri kantorepuista!

Kakkajuttuja

Vauva tietää: Unisen vanhemman saa äkkiä liikkeelle pöräyttämällä kunnon satsin vaippaan vähän ennen aamukuutta. Lapsettomana on helppo nauraa pikkulasten vanhempien yhtäkkiselle kiinnostukselle oman lapsen kakka-asioita kohtaan. Mitä, millaista, kuinka usein - ja vähän myöhemmin - milloin potalle, pöntölle, yökuivaksi, harkkahousuihin, ilman vaippaa... Eräs tuore isä sairaalassa: Nyt mä vasta ymmärrän, miksi niitä sanotaan sinappikoneeksi, siis toihan on ihan oikeasti kuin sinappia!

Vee kakkaa noin 1-2 kertaa viikossa. Ja silloin sitä tavaraa onkin sen verran, ettei tavallinen kertis pitelisi sitä yhtään. Meidän kestot onneksi ovat sen verran napakoita, että kakka ei yleensä leviä vaipan ulkopuolelle, vaikka sitä saattaa olla napaan ja selkään saakka. Vaipan peseminen onkin sitten vähemmän miellyttävä juttu, mutta vaatteet sentään säästyvät... Muuten tällainen harvakakkaisuus on vanhemman siunaus, mutta en tiedä, miten mukavaa tai epämukavaa se on lapselle. Pisin kakkaväli on tainnut olla jopa kymmenen päivää, ja silloin aloin jo vähän huolestua. Tee kakkasi tämän ikäisenä valehtelematta kymmenen kertaa päivässä. Käytiin Lastenklinikallakin (kun kakassa oli pari kertaa veriviiruja) saamassa diagnoosiksi toiminnallinen ripuli...

Veetä on vastasyntyneestä asti pissatettu lavuaariin. Ollaan jatkettu vessahätäviestintää, mikä toimi hyvin esikoisen vauva-aikoina (ennen kävelemään oppimista, huoh). Alkuun homma toimikin hienosti. Vee on uskomattoman kärttyinen aina pissahädän aikoihin, ja paras tapa rauhoittaa kitisevä vauva oli viedä vaipatta vessaan pissille. Toinen vaihtoehto oli kanniskella ja keinutella ympäriinsä niin kauan, että pissi lopulta tuli vaippaan... Kumpi sitten on parempi - kotioloissa ainakin kivempi viedä vauva tarpeilleen kuin kitisyttää turhaan. Monet vauvat antavat jonkinlaisia merkkejä vessahädästä, mutta viestit vaimenevat, jos niihin ei vastata. Lähes jokainen vauva varmaan jossain välissä on myös pissinyt vaippaa vaihdettaessa, ja useat tekevät sitä jatkuvalla syötöllä... Joten pikkuvauvakin osaa pidättää ja laskea sitten, kun vaippa on otettu pois!

Ehkä nyt on tullut jotain uutta motorista kehitystä, joka on pistänyt pakan sekaisin, sillä pissattamisella ei muutamaan päivään ainakaan ole saatu juuri tuloksia. Jatketaan varmaan kuitenkin yrittämistä, sillä vaipanvaihto yleensä helpottaa kitinää. Kertikset tai kestot, sama juttu. Vee on superherkkä ja vaatii heti päästä märästä vaipasta eroon. Eli vaippaa riisutaan parhaimmillaan puolen tunnin välein. Jee. Mutta yöt Vee onneksi nukkuu kunnolla topatussa kestovaipassa, eikä ohivuotoja ole tullut kertaakaan. Futonin suojana onkin optimistisesti vain harso Veen pään alla... Joten kakan plörähdyksestä nousen salamana ylös. Niin kuin tänä aamuna. Hohhoijaa, nyt kyllä väsyttää. Pitää varmaan tuplata päivän kahviannos.

PS. Arvonnassa hyvät mahdollisuudet voittaa :)

Meidän iso pieni vauva

Vee kasvaa hurjaa vauhtia. Pieni sisäänpäinkääntynyt vastasyntynyt on todellakin kadonnut, ja tilalla on leikkisä, naurava ja jutteleva kolmekuinen. Neuvolassa käytiin kolmen ja puolen kuukauden iässä. Paino oli ylittänyt juuri kuusi kiloa, pituutta 62,5 cm (ihme ettei enemmän, sillä käytössä on jo 68-senttisiä vaatteita) ja päänympärys 41 cm.

Vitosrokote tuikattiin reiteen. Pneumokokkirokotteesta kieltäydyin, oikeasti en ollut edes muistanut, että sekin piikki oli jo luvassa. Mitään kovin perusteltua näkemystä en ole ehtinyt pneumokokkipiikistä muodostaa. Tuntuu vain hurjalta, miten paljon eri rokotteita pieneen ihmiseen pistetään yhtä aikaa. Vaikuttaako se vastustuskykyyn? Tuleeko kovia sivuvaikutuksia? Pneumokokki on tullut rokoteohjelmaan Teen vauva-aikojen jälkeen. Ehkä jos Teellä olisi ollut kova korvatulehduskierre, niin Veen rokottaminen saattaisi houkuttaa enemmän. Vaikka ehkäistään sillä vakaviakin tauteja kuten aivokalvontulehdusta korvatulehduksen lisäksi. En tiedä.

Vee juttelee jo paljon ja osallistuu keskusteluun erilaisilla kurkkuäänteillä ja jonkinlaisella jokelluksen esiasteella. Kädet viuhtovat ja eksyvät usein suuhun. Tai tarkoituksellista se on, nyrkkejä on nimittäin mahtavaa syödä. Kaksi nyrkkiä suussa on ihan parasta! Vee seuraa tarkasti, mitä ympärillä tapahtuu. Valloittavan leveän hymyn saa esiin kuka tahansa ihmisnaama. Mutta etenkin Teen ilveilylle Vee jaksaa virnistellä aina.

Tee on nyt lähempänä kolmea kuin kahta vuotta. Pieni mutta samalla niin iso jo. On ihanaa huomata, miten Veestä on tullut tärkeä ihminen Teen elämässä. Aamulla ja aina sisään tullessa Tee juoksee innoissaan tervehtimään vauvaa. Missä Vee on? Tee on selvästi ylpeä omasta roolistaan vähän isompana ja vanhempana ja esittelee mielellään "pikkuveli Vauvaa". Välillä pikkuveli on kyllä vähän liikaakin sylissä ja huomion keskipisteenä. Joskus Teetä selvästi harmittaa jokin, mikä ei ehkä ole lapselle itsellekään ihan selvää. Kaksi ja puolivuotiaan ajatus- ja tunnemaailma on jo aika monimutkainen, varmasti paljon monimutkaisempi kuin päälle päin näyttää. Lapsi ei ole läpinäkyvä, vaan saattaa mietiskellä sellaisia asioita, joista vanhemmilla ei ole aavistustakaan. Täytyy yrittää antaa Teelle tilaa ilmaista ja purkaa myös negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan. Ja tietysti myös viettää paljon aikaa kaikki yhdessä ja vielä erityisesti Teetä huomioiden.

Arvonta!

Voiko ilmaiseksi saatua tavaraa myydä eteenpäin? No voi, mutta kivempi se on laittaa maksutta kiertoon. Taannoisesta Musiikkitalon jättimuskarista saatiin esiintyjäpalkkioksi kassillinen roinaa. Joukossa mm. 2 kpl Finlaysonin Taimi-sisustustyynynpäällisiä. Meillä ei ole tarvetta uusille tyynynpäällisille, joten löytyisiköhän tätä kautta niille uusi koti?

 

Jätä kommentti, jos kiinnostaa, niin onnetar palailee viikon päästä asiaan ja paketti lähtee matkaan. Päällisten koko on noin 40 cm x 40 cm ja värinä kuvassa näkyvä pinkki-valkoinen.

Sähköpostiosoitteen voi jättää kommenttiboksiin tai huutelen nimimerkkiä ottamaan yhteyttä. (Anonyymit voisi jättää mailiosoitteensa.)

Tutti

Tutti ei meidän vauvojen mielestä ole kuulunut välttämättömiin lastentarvikkeisiin. Vee imeskelee tuttia lähinnä vaunuissa nukahtaessaan ja sylkäisee sen sitten suustaan. Monesti unohdan ottaa tutin mukaan, ja harmittelen sitä sitten jossain vaiheessa matkaa. Nyt löysin hienon tuttiketjun, jonka avulla tutti on kulkenut paremmin mukana. Valmistaja on Suvi-Kukka ja näitä on myynnissä Piilo-kirppiksellä.

Tutti on välillä ihan kätevä, sillä se rauhoittaa ja auttaa pääsemään uneen. Tosin Vee ei ole tutistaan järin innostunut, ja minun on vähän vaikea käsittää, miten joillain vauvoilla tutti tuntuu pysyvän suussa koko ajan. Meillä on kokonaan tutittomia päiviäkin, jos tutti vain unohtuu käyttämättä.

Tee ei aikoinaan ikinä oppinut syömään tuttia. Alkuviikkoina paino nousi hitaasti, ja kaikkien lisämaitojen ja imetysten rumbassa en uskaltanut antaa tuttia, ettei se häiritsisi imuotteen oppimista. Kun sitten parikuisena painonkehitys vaikutti tarpeeksi tasapainoiselta, Tee ei ollut tutista enää yhtään kiinnostunut. Tutti ei vain pysynyt suussa, eikä hermot kestäneet jatkuvaa tyrkyttämistä. Joskus vaunulenkille isoisän kanssa annoin tutin mukaan, mutta lähinnä aikuisen henkiseksi turvaksi, jotta olisi joku keino rauhoittaa vauvaa, jos itku sattuisi yllättämään. Kolmen kuukauden hujakoilla Teelle iski hillitön nyrkinkaluamisvaihe, jolloin saatiin paljon hyväntahtoisia neuvoja ja varoitteluja, miten vauvalle kannattaisi antaa tutti, koska siitä on helpompi vieroittaa kuin peukalosta. Käsien tutkiminen jäi kuitenkin aika pian, eikä Teestä kehittynyt peukunimeskelijää.

Veelle tarjosin tuttia jo aika pienenä, varmaan viikon parin ikäisenä, kun imetys alkoi lähteä kunnolla käyntiin. Tutti on kyllä hyvä sellaisissa tilanteissa, joissa vauvaa ei muuten pysty rauhoittelemaan. Vee myös välillä selvästi kaipaa rauhoittuakseen jotain imeskeltävää, josta ei tule maitoa... Nukahtaminen on monta kertaa sujunut paremmin tuttia imeskellen, vaikka onnistuu se ilmankin. Vee on kummallinen vauva, joka ei mitenkään itsestään selvästi nukahda tissille. Nukuttaminen vaatii vimmattua heiluttelua riippumatossa, kantoliinassa tai vaunuissa, ja siinä tutti on välillä avuksi. Aika usein Vee tosin vain työntää kielellä tutin pois suustaan. Ei kiinnosta. Jos näin jatkuu, niin tutti jää varmaan jossain vaiheessa kokonaan pois. Eipähän tarvitse vieroittaa.

Välillä törmää käsityksiin tutista vauvoihin jotenkin olemuksellisesti liittyvänä asiana. En käsitä, miksi vauvan pitäisi koko ajan olla tutti suussa, jos vauva viihtyy ilmankin. Näille ihmisille taitaa myös olla tuntematon ajatus, ettei vauva välttämättä (joka tilanteessa tai koskaan) huoli tuttia, vaikka sitä kuinka koettaisi tarjota. Toisaalta minusta ei ole tarvetta erityisesti välttää tutin käyttämistä paitsi jos sen epäilee haittaavan imetystä. Monissa tilanteissa tutti helpottaa elämää, rauhoittaa vauvaa ja minun on vaikea ajatella, että kohtuullisesta tutin mussuttamisesta olisi mitään haittaa.

Taapero joogaa

Meillä on Teen kanssa takana jo pitkä yhteinen joogaharrastus. Se alkoi jo mammajoogassa silloin, kun Tee oli vielä mahassa, ja jatkui pienin katkoksin äitivauvajoogassa aina 1v 9kk asti, jolloin odotin jo Veetä. Tänään mentiin lähes vuoden tauon jälkeen jälleen yhdessä joogaamaan. Shantissa on nimittäin pari viikkoa sitten alkanut 1-5-vuotiaiden taaperojooga!

Kuva: kidsyogaguide.com

Ja oli ihan mahtavaa! Meitä oli vain muutama ja kaikki muut alle 2-vuotiaita, mutta Tee viihtyi aivan älyttömän hyvin. Tunnissa oli vauhtia, liikettä, temppurataa ja rauhoittumista sopivassa suhteessa. Tee jaksoi innoissaan keskittyä ja seurasi tosi tarkasti kaikkea, mitä ohjattiin. Itsekin pääsin availemaan jumittuneita hartioita. Ohjelma oli vähän joogaa ja vähän satujumppaa, mutta oikein sopiva vilkkaalle 2-vuotiaalle. Nuoremmatkin vaikuttivat viihtyvän hyvin, ja vähän vanhempikin lapsi varmaan tykkäisi. Tunti kestää 45 minuuttia ja maksaa 8 euroa. Meille sopii myös tosi hyvin, että tunnille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja maksaa voi vain yhdestä kerrasta. Voitaisiin kyllä ottaa jooga taas säännölliseksi harrastukseksi!

Ihanaa ja kamalaa

Ensimmäisen lapsen syntymä on mieletön mullistus. Toisen lapsen syntymä on vähän pienempi mullistus, mutta iso muutos sekin. Moni asia sujuu helpommin. Vauva sujahtaa liinaan, vaippa peppuun, tissi suuhun ilman sen kummempia kommervenkkeja. Perusjutut sujuvat, eikä jokaista juttua tarvitse erikseen miettiä. Autopilotti hoitaa, kun takana on kolme kuukautta arkea kahden lapsen kanssa. Eikä meillä onneksi ole ollut mitään erityisiä vaikeuksia, vaan kaikki on toistaiseksi rullannut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Vauvaa ei tarvitse erityisesti viihdyttää, eikä päiviin tarvitse erityisesti keksiä tekemistä. Siitä esikoinen pitää huolen. Rauhallisina hetkinä voi vain olla möllöttää. Ei ole tylsää, vaan ihanan rentouttavaa.

Vee oli ensimmäistä kertaa hoidossa kodin ulkopuolella lauantaina, kypsässä kolmen kuukauden iässä. Pari kolme tuntia meni hienosti mummon luona, ja Tee sai vähän yksilöllistä erityishuomiota Musiikkitalon reissulla. Nyt kahden lapsen kanssa kaipaan paljon vähemmän ihan omaa aikaa niin että molemmat pienet olisivat yhtä aikaa muualla. Hoitojärjestelyt ovat kahden kanssa tietty hankalampia, kun Vee on vielä niin pieni. Ja toisaalta vain yhden lapsen kanssa vietetty aika on jo tarpeeksi lomaa. Saa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Olen näköjään parissa vuodessa tottunut lapsiperhearkeen, jossa iso osa on ... no, arkisilla asioilla. Lasten hoitamisella. Sillä että on koko ajan käytettävissä. Omaa aikaa voi pitää pienissä osissa päivän aikana. On kuitenkin niin häviävän lyhyt aika, jolloin Vee on näin kiinni minussa. Syksyllä on jo ihan erilaista, ensi vuodesta puhumattakaan.

Ihanimpia hetkiä ovat ne, kun kaksivuotiaan ja kolmikuisen välille syntyy yhteys. Vauvaa naurattavat isomman juttelut ja pelleilyt. Tee silittää ja peittelee Veetä hellästi. Mutta sitten toisaalta isomman huomiontarve on loputon.Välillä mikään ei riitä. Tee jaksaa nykyään paljon vähemmän leikkiä ja puuhailla itsekseen. Jomman kumman vanhemmista on oltava koko ajan paikalla ja osallistumassa Teen juttuihin. Ja kun vauvaa ei voi jättää hetkeksikään silmistään Teen ollessa paikalla (paitsi niiksi ohikiitävän lyhyiksi hetkiksi, kun Vee joskus nukkuu vaunukopassa toisessa huoneessa), niin kotona on koko ajan kaksi pientä, jotka vaativat huomiota. Tee ei juuri yhtään ymmärrä varoa, vaan saattaa heittäytyä innoissaan vauvan viereen makaamaan tai kiipeillessään kolhia Veetä. On vielä pitkä matka siihen, että lapset voisi jättää hetkeksikään leikkimään rauhassa keskenään. Kantoliina onneksi auttaa, sillä sinne Veen voi nostaa turvaan ja keskittyä muihin asioihin.

Vee on niin sanottu helppo vauva, helposti tyyntyvä ja tyytyväinen pikkuinen. Eivät kaikki toiset lapset ole. Kaikki suuritarpeiset vauvat eivät ole esikoisia, koska vanhempien karttuneen kokemuksen lisäksi kyllä myös vauvan temperamentti vaikuttaa. Meidän perheessä kuitenkin Tee on ollut se voimakastahtoinen, itkuinen, vähäuninen ja kovaääninen vauva, ja Vee tyyni ja rauhallinen kuopus. Hieman uneton päivisin, mutta siinä kaikki. Nyt Vee alkaa selvästi kiinnostua enemmän ympäristöstään, eikä esimerkiksi nukahda kovin helposti, jos ympärillä on hälinää.

Välillä on raskasta. Intensiivisyyttä ei oikein meinaa jaksaa tauoitta. Joinain päivinä täällä ei kukaan nuku päiväunia ja kaikkia väsyttää. Muutenkin olen nukkunut päikkärit ehkä muutaman kerran kolmen kuukauden aikana, ja nekin yleensä keskeytyvät aika pian. Illalla pitää valita, meneekö ajoissa nukkumaan vai tahtooko sen pienen hetken ihan omaa rauhallista aikaa. Muutenkin valinnat tuntuvat hankalilta. Onko kaksivuotias liikaa hoidossa? Milloin kukakin saa huomiota ja kuinka paljon pitää jaksaa? Nyt en juuri tee muuta kuin olen kotona, mutta entä vuoden päästä?

Yli neljäsosa vauvavuodesta on jo mennyt! Nyt sitä tajuaa paljon paremmin, miten nopeasti kaikki muuttuu. Hankalat vaiheet ovat ohimeneviä, ja niitä seuraavat uudet, eri lailla hankalat vaiheet. Ja kuitenkin samalla niin ihanat.

P&T Explorer taas alessa

Nämä rattaat eivät näköjään jätä mua rauhaan... Saksasta tilaamalla mustat Phil&Teds Explorerit saisi nyt sisaristuimella vähän yli viidelläsadalla, tarkemmin 523,51 eurolla kuljetus mukaan lukien.

Mutta kun me pärjätään ihan hyvin ilman tuplarattaitakin. Niitä joitakin bussimatkoja lukuunottamatta, jolloin tuplat olisivat oikeasti kätevät. Kätevämmät kuin taapero rattaissa ja vauva liinassa, ja paljon kätevämmät kuin vauva vaunuissa ja taapero vapaalla. Oikeastaan kaikkialle muualle kuljetaan vaivattomasti yhdistelmävaunujen, seisomalaudan (joka ei kyllä ole kovin kätevä), rattaiden ja kantoliinan eri kombinaatioilla. Lauantaina huomasin, että Tee kaksvee jaksaa myös kävellä, kun vaihtoehtoja ei ole. Reissu Musiikkitalolle sujui kokonaan ilman rattaita: menomatka Tula-repussa ja paluumatka olosuhteiden pakosta kävellen, koska selkä sanoi sopimuksensa irti yli 15-kiloisen kantamisesta vauva-Tulassa. Tänään kävinkin sitten parantelemassa selkää osteopaatilla.

Ne tuplat. Olisihan se joskus kätevää, jos molemmat lapset saisi samoihin kärryihin. Mutta viidellä sadalla eurolla saisi jo aika monta aika ihanaa kantoliinaa. Ja aika paljon kaikkea muutakin. Joten ehkä nyt ei napsahda.

Musiikkitalon lavalla

Pari vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä leikin sujuvasti laululeikkejä tuhatpäisen yleisön edessä. Lauantaina oltiin Teen kanssa Vauva-lehden masinoimassa jättiläismuskaritapahtumassa Musiikkitalolla. En ollut ihan henkisesti valmistautunut siihen, että meidän oli tosiaan tarkoitus olla lavalla, mutta ehkä parempi niin. Oli ihan hauskaa. Tuskin tässä elämässä toista kertaa pääsee isolle konserttilavalle esiintymään. Teestä en tiedä, saa nähdä, mihin asti muskariharrastus vie :)

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu veti hauskan shown. Meillä kuunnellaan paljon ihan aikuisten musiikkia, mutta on tosi jees, että lapsille suunnattuakin kivaa musiikkia tehdään. Konsertti olisi tosin lasten kannalta toiminut paremmin jossain vähän intiimimmässä tilassa. Kaikkiaan tunnin mittainen esitys oli aika pitkä seurattavaksi ylhäältä penkkiriviltä, vaikka me puolet siitä oltiinkin lavalla tositoimissa. Se paljon puhuttu akustiikkakin jätti tällaisessa tapahtumassa toivomisen varaa. Tuhannesta vauvasta ja lapsesta lähtee melkoisen mahtava taustamöly.

Lisää kuvia Vauva-lehden sivuilla

Rengasliinan ompelu

Rengasliina on valmis! Vee tykkää ja niin minäkin. Tein oman renkulani Girasolin Mojito-liinasta, joka oli pätkäisty saumurilla noin kaksimetrinen pala.

Idea on yksinkertainen. Liinan toiseen päähän ommellaan kiinni kantoliinarenkaat ja toinen pää pujotetaan renkaiden läpi. Renkaiden ompeluun on useita vaihtoehtoja. Helpoin ja kaikenpaksuisille kankaille sopiva ratkaisu on laskostamaton olkapää. Laskokset ovat kuitenkin kauniin näköisiä, ja itse tykkään Neobullé-rengasliinan olkapäälaskostuksesta, jonka halusin kopioida omaan rengasliinaani. Symmetriset laskokset avautuvat kivasti olkapäällä, ja liinaa voi käyttää kummalla puolella vain.

Kuvassa Vee on vielä edessä rintaani vasten, mutta painoa alkaa olla sen verran, että sivussa lonkalla kantaminen on paljon kevyempää.

Tässä ohje rengasliinan ompeluun!

TSI-rengasliina
laskostetulla Neobullé-tyylisellä olkapäällä eli vastalaskoksilla

Tarvikkeet: kantoliinarenkaat (mielellään isot metalliset), vähintään 185 cm pätkä kudottua kantoliinaa, ompelukone, paksu ompelukoneneula (90), ompelulankaa (polyesteri), silitysrauta, nuppineuloja

Liinan pituus on makuasia. Monille jo 1,7-metrinen liina riittää hyvin. Jos haluaa käyttää rengasliinaa ulkovaatteiden päällä, valmiin liinan on hyvä olla yli kaksimetrinen. Renkaita varten tulee varata 15 cm ylimääräistä pituutta.

Ensimmäiseksi merkitsin liinan keskikohdan saumuriompeleen kohdalta helpottamaan laskostusta. Keskimmäisen laskoksen leveys on 8 cm (eli 4 cm keskikohdan merkistä molempiin suuntiin), ja loput laskokset taittelin silmämääräisesti. Tässä näkyy laskostus liinan nurjalta puolelta:

Silitin laskokset noin 25 cm matkalta. Seuraavaksi mittasin 15 cm liinan päästä ja merkitsin kohdan nuppineuloilla. Taitoin liinan pään kaksinkerroin niin, että taitteen pituudeksi tuli 7,5 cm ja silitin taitteen. Seuraavassa kuvassa näkyy myös, miltä laskostus näyttää liinan oikealla puolella:

Pujotin renkaat taitteen kohdalle ja kiinnitin laskokset huolellisesti nuppineuloilla. Muuten ne ovat vaarassa mennä ommellessa ruttuun.

Girasol ei ole erityisen paksu liina, mutta ommellessa kangasta on paikoin kahdeksan kerrosta päällekkäin, joten ompelusta ei meinannut ensin tulla mitään. Löysäsin ala- ja ylälankaa reilusti. Ompelin ensin tukiompeleen aloittaen laskoksen keskeltä kohti reunoja.

Tukiommel näytti tältä:

Tämän jälkeen ompelin toisen ompeleen läheltä reunaa. Siitä tuli jo siistimpi. Purin tukiompeleen ja ompelin toisen kerran ensimmäisen ompeleen vierestä. Pujotin liinan laskostamattoman pään renkaiden läpi.Valmis laskostus näyttää nurjalta puolelta tältä:

Ja tältä se näyttää oikealta puolelta:

Saumuriommel jäi liinan nurjalle puolelle näkyviin. Kokeilin ensin taittaa reunan piiloon, mutta sitten kangasta olisi tullut niin monta kerrosta päällekkäin, ettei ompelukone olisi enää selvinnyt siitä.

Alkuperäisessä Neobullé-rengasliinassa on ompeleena tiheä leveä siksak. En kuitenkaan luottanut siihen, että saisin siksakin näyttämään siistiltä. Kaksi suoraa ommelta on helpompi ja ihan yhtä hyvä vaihtoehto.

Lisää yksinkertaisia rengasliinaohjeita:

http://www.slingmemommy.com/#_instructions_for_making
http://www.sleepingbaby.net/jan/Baby/sling.html

Erilaisia olkapäämalleja on esitelty täällä:
http://www.sleepingbaby.net/jan/Baby/shoulders.html. (Tässä ohjeessa on More complex "centerfold": AKA symmetrical pleat)

Hyviä suomenkielisiä kuvallisia ohjeita rengasliinan käyttöön:
http://www.liinalapsi.fi/ohjeet/rengasliina

Naapuri

Illan tullen valot syttyvät, ja kaupungissa voi kurkistaa sisään ihmisten olohuoneisiin... Gramofonista olen aika kateellinen!

Doomoo-hirvitys

Imetystyyny on ihan must. Sohvalla voi istua rentona, kun vauva makaa tyynyn päällä eikä tarvitse jännittää käsiä eikä hartioita. Doomoo-imetystyynyt olivat pitkään ykkösjuttu. Ihastuin Teen ensiviikkoina hankkimaani Doomoo Softyyn niin paljon, että hankin myöhemmin myös isomman Buddyn. Ja tyyny olikin alkuun tosi ihana: täyte muotoutuu täydellisesti ja tyyny on samalla sekä mukautuva että tukeva.

Kuva: sasima.fi

Mutta mutta. Käytössä tyynyn täyte painuu kasaan. Muutaman kuukauden jälkeen tyyny on paljon löysempi ja lötkömpi. Siitä ei saa enää samanlaista tukea kuin ennen. No, tilasin Kidsteriltä täyttöpakkauksen, ja ajattelin, että tyynyn täyttäminen ratkaisee pulman. Siitä se varsinainen ongelma kuitenkin vasta syntyi.

Täyte on nimittäin pikkuruista valkoista raetta, jota on aivan mahdotonta hallita ja joka tarttuu ihan joka paikkaan. Pienemmän tyynyn sain vielä täytettyä melko kätevästi, mutta toisen kanssa tapahtui pieni onnettomuus ja raetta levisi ympäri lattiaa melkein pari desiä. Imuria kehiin. Pienen pienet rakeet katosivat imurin syövereihin. Pölypussia vaihtaessa paljastui kuitenkin suurin ongelma: Rakeet olivat joko vuotaneet pölypussin ohi tai jollain tavalla läpäisseet pussin. Koko imuri on täynnä mikroskooppista valkoista pölyä. Ja on vieläkin, sillä raetta ei niin vain poisteta imurin syövereistä. Sitä ei saa pyyhittyä rätillä, eikä sitä luonnollisesti voi sieltä imuroida. Ei pienintäkään hajua, mitä imurin pelastamiseksi voisi tehdä.

Kyrsii aika rankasti koko tyyny.

Kestovaippatarjous ja vaippanostalgiaa

Aivan ensimmäinen esikoisen syntymän jälkeen ostamani kestovaippa oli oranssikeltaruskearaidallinen Cuddlebuns-sisävaippa. Muistan vielä, kuinka hartaasti selasin vaippapinoa Vauvabuumin silloisessa liikkeessä Kirstinkadulla Kalliossa. Olimme kotimatkalla vauvahierontakurssin viimeiseltä kerralta, Tee 2 kk nukkui vaunuissa ja minä olin päättänyt sijoittaa omaisuuden - siltä se silloin tuntui - ihkauuteen kestovaippaan. Ja maksoihan se vaippa varmaan 25 euroa, mutta on se kyllä vielä yli kahden vuoden jälkeen käytössäkin.

Kuva: igulee.fi

Cuddlet ovat minulle nostalgiavaippoja. Olen pyydystänyt niitä käytettyinä, ja vaikka vaippa ei mikään täydellinen olekaan, niin syystä tai toisesta niitä on kertynyt useampia. Nyt huomasin, että Iguleella on tämän viikon ajan tarjouksessa Cuddlebuns Quick Dry 17 euroa. Vähän aikaa mietin, ja sitten napsui... on niille vaipoille kyllä tarvettakin, kun Veen koko Imse Vimse -vaippavarasto jää kohta pieneksi. Velour ja joustofrotee materiaaleina ovat Cuddle-suosikkejani. Trikoon ja collegen kestävyyden suhteen olen vähän epäileväinen.

Quick Dry -vaipassa on kaksi läppää eikä lainkaan kiinteitä imuja. Cuddlebunsin plussia ovat ammattimainen ompelujälki, hyvännäköisyys, pienyrittäjyyden tukeminen, yhden koon vaipan pitkäikäisyys ja hyvä istuvuus etenkin vähän isommalle lapselle. Ja tietenkin se nostalgia-aspekti.

Miinuksiakin on: Vaipan imuteho ei riitä paljon pissivällä ilman lisäimuja kovin pitkään. Jos vaippaa vaihtaa usein, niin Cuddlet ovat mukavan ohuita ja pieniä paketteja. Velour materiaalina koppuroituu pesuissa nopeasti, joten vaipat pitää joko rummuttaa tai nujuuttaa käsissä pehmeiksi. Osasta käytettyinä ostamistani vaipoista reisikumpparit ovat löystyneet tai levähtäneet, mutta pari vuotta sitten ostettu the alkuperäinen vaippa voi edelleen hyvin. Levähtäneistä vaipoista olen ommellut imuja yhden epäonnistuneen kuminauhanvaihtoyrityksen jälkeen... Cuddlet ovat aika hintavia vaippoja (joten 17 euroa postikuluineen on aika hyvä tarjous), joista ennen pyydettiin kyllä käytettyinäkin 12-14 euroa, nykyään taitavat käytettyjen hinnat olla alle kympissä.

Mentiin Joukolla

Bussilla matkustaminen vaunujen ja irrallaan juoksevan kaksivuotiaan kanssa on... haastavaa. Stressaavaa. Mahdollisesti vaarallista. Ihmiset tönivät ja kaatuilevat eivätkä päästä istumaan. Jos siihen bussiin siis edes mahtuu sisään. Bussiin nouseminen sohjovallien takaa on hankalaa jo ainoastaan vaunujen kanssa, saati sitten vaunujen ja kaksivuotiaan. Kuljettaja pysähtyy metrin päähän jalkakäytävän reunasta ja kaasuttaa matkaan heti, kun matkustajat ovat puoliksi sisällä. Bussimatkat ovat suunnilleen se ainut hetki, jolloin todella toivon, että meillä olisi tuplarattaat. Niihin voisi ainakin köyttää molemmat kääpiöt kiinni.

Mutta onneksi HSL tarjoaa loistavaa palvelua, jota voivat käyttää muutkin kuin eläkeikäiset, jos vain tajuavat: palvelulinjat eli Joukot. Tänään pikkubussi haki meidät kotiovelta, ja saatiin privaattikyyti sinne, minne oltiin menossa eli mummin luo käymään.

Kuva: www.autokanta.com

Bussi tilataan etukäteen puhelimitse. Tavallisten pysäkkien lisäksi Joukon voi tilata ns. virtuaalipysäkeille, joista yksi sijaitsee ihan meidän talon vieressä. Bussi ei välttämättä kuljeta suoraan määränpäähän, niin kuin tänään, vaan reitti saattaa mutkitella, kun ihmisiä noudetaan kyytiin ja jätetään pois. Plussaa on se, että kyytiin mahtuu aina ilman ruuhkia ja ryysiksiä, kunhan varaa tarpeeksi etukäteen ja samana päivänäkin saattaa vielä onnistua. Kuljettaja auttaa tarvittaessa, fiilis on mukava ja matka maksaa saman verran kuin tavallisessa bussissa eli vaunujen kanssa ei mitään.

Palvelulinja ei ole kuitenkaan mikään pikakyyti. Ekalla kerralla bussi oli 20 minuuttia myöhässä puhelimessa annetusta ajasta, mikä on kuulemma kuitenkin aika harvinaista. Matkan kestoa ei tiedä etukäteen, sillä bussi saattaa kiertää ympäri ämpäri ennen kuin pääsee omaan määränpäähänsä. Kukin palvelulinja liikennöi vain osassa kaupunkia, joten vain sellaiset matkat onnistuvat, jotka osuvat bussin liikennöintialueelle. Bussit kulkevat lisäksi vain arkisin. Hankalinta kahden lapsen kanssa on ehkä se, että pysäkillä pitää olla täsmällisesti oikeaan aikaan. Lähtöä pitää alkaa valmistella niin ajoissa, että ehtii tarvittaessa vaihtamaan kahdet kakat, ja sinä sitä on joko viime tingassa tai vartin etuajassa.

Tee tykkäsi kovasti matkustaa "pienellä bussilla". Mummokyyti sopi meille kiireettömille hyvin. Takaisin tultiin kuitenkin tavalliseen tapaan, koska paluukyytiä ei järjestynyt. Oltiin onneksi bussin ainoat vaunulliset matkustajat, ei ollut ruuhkaa ja meillä oli saatto- ja vastaanottojoukot siirtymätilanteissa auttamassa. Kaksivuotias ei ole mitenkään erityisen hyvin sanallisesti ohjautuva ainakaan uusissa ja oudoissa tilanteissa. Ehkä stressaan liikaakin, mutta pelkään oikeasti, että joku jää bussin ovien väliin, kaatuu tai loukkaa itsensä. Olinko tällainen ennen lapsia? Kun kymmenen vuotta sitten liftasin ympäri Eurooppaa kaikenlaisten kuskien kyytiin... Hmmmm.

Karibian kalat

Kalat uivat kotiin! Eli Didymoksen Caribe Fische kutoskoossa 4,6-metrisenä. Liinan väri on täydellisen kaunis kirkas turkoosi. Materiaali on puoliksi pellavaa, ja liina on aikamoisen paksu. Suoraan paketista se oli kuulemma ollut aikamoista peltiä, mutta nyt taipui jo ihan hyvin sidontaan:

Huh huh, että on eri tuntuinen liina kuin aikaisemmat ohukaiseni! Oli aika tahkeaa sitoa kietaisuristiä, mutta kun olin kiristellyt ja kiristellyt, niin lopputulos oli aivan mahtavan tuntuinen. Vauva ei tuntunut painavan yhtikäs mitään. Liina ei myötäile vauvaa yhtä kivasti kuin ohuemmat kantoliinat kuten meidän Girasol tai Ellaroo ja on vähän jäykän oloinen, mutta kantaminen tällä oli tosi kevyttä. Varmaan isomman lapsen kanssa kalat pääsevät kunnolla loistamaan.

Kuvassa näkyy taustalla kuivausrummun oveen sinitarralla kiinnittämäni esikoisen vessatarrataulu, jolla kokeillaan nyt saada Tee kiinnostumaan kuivaksioppimisesta... Ja Vee alkaa kaljuuntua! Kolme kuukautta ja tukka on lähtenyt takaraivolta kokonaan. Muistaakseni näihin aikoihin alkoi viimeksi myös oma tukkani lähteä tukkoina, mikä oli pelottavaa, mutta tasoittui onneksi pian.

Salama vääristää liinan väriä ehkä vähän liikaa sinisen suuntaan. Tässä kuva Didyn omilta sivuilta:

Kuva: didymos.de

Vaikka liina on jämäkkä, niin ehkä pellava (ja kalat!) tekee siitä hyvän kesäliinan... Tulispa jo kesä!

Raha tulee, raha menee

Huuto.netin kohteet näyttäisivät olevan menossa ihan kivasti kaupaksi. Rahat ajattelin tällä kertaa sijoittaa... ja hankkia uuden kantoliinan. Tuntuu vähän hullulta pistää isoja rahoja kiinni kankaanpalaan, mutta liinat ovat ihan hyvä sijoituskohde. Hyvä kantoliina on käyttöesine, mutta se ei menetä arvoaan. Ainakin jos liinan hankkii käytettynä sopivaan hintaan, ja kyseessä on vähän erikoisempi liina, jolle varmasti löytyy aikanaan ostaja.

Tapaan myyjän tänään, ja tulossa on jotain tällaista:

Kuva: http://www.americas-photos.com/mexico/caribbean-fish.html