Helmikuun liinailuhaaste meni suunnilleen läpi: käytin viikon aikana kaikkia meidän kaapista löytyviä (lukuisia) kantovälineitä. Tosin yksi neliöliina ja Yamo-reppu (joka on muutenkin huutiksessa myynnissä) jäivät käyttämättä, koska ne eivät ole oikein sopivia vauvalle eivätkä painavalle taaperolle.
Totesin viikon aikana, että trikoiset liinat ovat turhia nyt kun olen alkanut päästä sinuiksi kudottujen kanssa, jotka ovat paljon monipuolisempia ja kauniimpia. Muut ergonomiset reput (Manduca ja Yamo) eivät pärjää Becolle. Neliöliinalla taas on helppo laittaa noin yksivuotias taapero selkään, mutta minusta neliöllä ei ole yhtä mukava kantaa selässä kuin repulla, jossa on rintaremmikiristys. Makuasioita kaikki, joitakin rintaremmi taas kiristää liikaa. Summa summarum, aika moni tarpeeton kantoväline joutaisi kaapeista myyntiin. Käytössä riittävät oikeastaan vain pitkät kudotut liinat ja Beco-reppu. Villainen Didymos on kiva pakkasilla, Girasol on nätti ja hyvä perusliina ja Ellaroo on mukavan ohut. Beco Butterfly 2 taas on kantomukavuudeltaan paras pienikokoiselle kantajalle ja (toistaiseksi) pienikokoiselle vauvalle sekä ehdottoman nopea ja helppo laittaa päälle.
Keksin kyllä myös uusia tarpeita... Testissä ollut taaperokokoinen Tula-reppu oli tosi kiva. Hinta (119 euroa!) on vaan aika paha, ja Tula on vielä sen verran uusi juttu, että niitä ei tahdo saada käytettyinä. Muutkin taaperoreput, joissa on suunnilleen yhtä leveä paneeli, eli Kinderpack tai Wompat, ovat kalliita ja aika harvinaisia löytöjä. Uskaltaisikohan reppua koettaa ommella itse? Yleensä kaikki isommat käsityöprojektit päätyvät kiroiluun ja menetettyihin yöuniin.
Haluaisin myös kunnon rengasliinan kotikäyttöön pikaliinaksi. Nykyinen TSI-liina on turhan ohutta kangasta. Jämäkämpi liina olisi mukavampi. Ehkä saisin aikaiseksi hommattua kankaan tai liinanpätkän ja ommeltua uuden... Rengasliinan ompelu ei ole kovin vaikeaa. Riittää, että saa kantoliinarenkaat kiinnitettyä kangaspalan toiseen päähän, eikä mitään monimutkaisia laskoksiakaan välttämättä tarvi.
Kantamisesta on vähitellen alkanut tulla kivaa. Esikoisen kanssa se jäi lopulta aika vähiin monestakin syystä. Harjoituksen puute, vääränlaiset välineet, puutteellinen opastus ja oma hajoileva selkä ehkä tärkeimpinä. Nyt puitteet ovat suotuisammat, eikä liinan sitominenkaan ole enää samanlaista ähertämistä kuin aluksi. Vaikka välillä onkin ihanaa liikkua ilman pientä tuhisijaa (ja kohta kuuden kilon punnusta) rintaa vasten köytettynä, niin nautin läheisyydestä tosi paljon. Nukkuva vauva sydämen päällä <3 Siinä on ollut myös opettelemista, sillä läheisyys ei välttämättä tunnu ainoastaan ihanalta vaan se voi olla sitovuudessaan myös ahdistavaa. Eikä kantaminen ole hauskaa, jos sitä tekee pääasiassa velvollisuudentunnosta. Joku kipinä siihen pitää syttyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti