Kuin kaksi...

Vee on hyvin samannäköinen vauva kuin Tee oli pienenä. Joskus väsyneenä puhuttelenkin vauvaa esikoisen nimellä ja sitten muistan, että Tee on jo iso kaksivuotias eikä mikään vauva enää. Yhdennäköisyyteen ne yhteneväisyydet sitten loppuvatkin. Tee temperamenttinen ja Vee viilipytty ovat ainakin pikkuvauvoina aivan eri maailmasta.

Tänään lähdin aamulla aikaisin ulos Veen kanssa. Jo ennen lähtöä Vee simahti kantokoppaan ja heräsi sieltä jonkin ajan päästä tyytyväisenä (Tee: ei ikinä!). Laitoin Veen liinaan, jossa se nukkui tyytyväisenä (!) koko sen ajan, kun minä kiertelin kauppoja ja sovittelin talvitakkeja. Löysin muuten tosi hyvän takin, johon hankkimani Kumja-kantopaneeli sopii täydellisesti. (Takki tosin on Luhta ja Sokokselta - alanko muistuttaa äitiäni? Mutta silti ihan kiva.) Jatkoin matkaa vauvajumppaan, jossa Vee kyllä heräsi aika pian. Keplottelin jonkinmoisen imetysasennon liinassa, Vee söi nopeasti ja tehokkaasti (!) ja kurkisteli sitten valppaana ja tyytyväisenä (!) ympärilleen. Jumpan jälkeen join kaverin kanssa kahvit kahviossa. Vee alkoi vähän hermostua väsyneisyyttään, ja lähdettiinkin aika pian eteenpäin. Vee nukahti vaunuihin heti (!), heräsi hetkeksi käydessäni nopeasti kotona, mutta nukahti saman tien uudestaan (!), kun lähdimme liikkeelle. (Liikenteessä pidän usein liinan lisäksi myös vaunut. Niihin on kätevä nojata liukkaalla kelillä ja kasata tavarat.) Vee nukkui koko bussimatkan toiselle puolelle kaupunkia ostamaan käytettyä kantoliinaa (josta myöhemmin lisää!), sieltä vielä taas toiselle puolelle Helsinkiä Piiloon järjestelemään kirppispöytää ja vielä kirpparillakin hetken (!!!). Herättyäänkin Vee oli pääasiassa rauhallisesti, parit syömiset, vaipanvaihto ja taas unille kärryihin koko kotimatkaksi (!).

Kaikkien huutomerkkien kohdalle voi kuvitella vauvan kitinää ja suoraa huutoa, niin saadaan samanmoinen kuvaus päivästä kaksikuisen esikoisen kanssa.

En usko, että kyse on yksinomaan siitä, että toinen lapsi olisi helpompi. Ei se nimittäin välttämättä ole. Olen varma, että lapsen temperamentti vaikuttaa enemmän kuin pelkästään se, että esikoisen hoitamisen kokee vaativammaksi kuin seuraavien lasten. Toinen lapsi on kuitenkin oma yksilönsä, joka voi yhtä hyvin olla vaativa, helposti ärtyvä ja herkästi reagoiva kuin tyyni ja tyytyväinen. Lisäksi mahdolliset fyysiset vaivat voivat lisätä vauvan kuin vauvan itkuisuutta ja vaativuutta. Kiintymysvanhemmuuden kasvatusgurut Bill & Martha Sears korostavat monissa kirjoissaan, että vasta heidän neljäs (hyvin vaativa) lapsensa avasi vanhempien silmät ja pakotti kehittämään toisenlaisia toiminta- ja suhtautumistapoja.

Olen tietysti äärimmäisen tyytyväinen, että Veen kanssa on helppoa ja palkitsevaa. Saan nukuttua useamman tunnin pätkissä, en istu imettämässä koko päivää ja palkintona on useimmiten tyytyväinen vauva. Tämä on älyttömän kiva vaihe! Pitää nauttia täysillä niin kauan kuin tätä kestää.

Haluan kirjoittaa itselleni ylös myös, että Tee on ollut tänään mahdottoman ihana ja suloinen. Kaksivuotias nauttii läheisyydestä ja yhteisestä riehumisesta, ja jollain lailla tänään tunsin voimakkaamman yhteyden lapseen kuin vähään aikaan. Negatiivisen riehumisen kierrettä ollaan onnistuttu ehkä hieman katkaisemaan. Yritän olla käskemättä ja komentamatta (ja ärsyyntymättä), kun Teen riehuminen menee yli. Sen sijaan olen sanonut rauhallisesti, että jos on väsynyt tai nälkäinen tai paha olo, niin sen voi sanoa mieluummin kuin purkaa sitä läpsimällä, sotkemalla tai muulla ikävällä toiminnalla. Vaikuttaa siltä, että tällainenkin pieni oivallus on helpottanut elämää.

Sen sijaan tarhassa ei ole mennyt kovin hyvin, ja sieltä on taas tullut huomautuksia Teen riehumisesta. Ehkä lapsi ei saa siellä tarpeeksi huomiota, on levotonta tai lapsi protestoi jotain... Pitäisi varmaan yrittää selvittää hoitajilta, millaisiin tilanteisiin riehuminen erityisesti liittyy, ja milloin sitä ei esiinny. Veikkaisin ehkä eniten huomion hakemista, koska Tee vaikuttaa tykkäävän ja osaavan keskittyä ohjattuihin juttuihin kuten askarteluihin ja laulamiseen. Riehumista on eniten ruokailussa ja nukkumaan mennessä.

Minusta tuntuu, että osaan toimia Teen kanssa tällä hetkellä ihan rakentavasti kunhan vain jaksan eli en ole tolkuttoman väsynyt. Sen sijaan en ole aivan varma, miten hyvin tarhassa osataan ratkoa näitä ongelmia. Ainakin vaikuttaa vähän siltä, että siellä keinot ovat lopussa.

Niin se liina: olin tiistaina kantoliinatreffeillä ja opin sitomaan kietaisuristin taas vähän paremmin. Liinassa on kyllä vaan niin mukava kantaa, joten päätin hankkia Veelle nimiäislahjaksi uuden liinan, etenkin kun törmäsin käytettynä sellaiseen väriyhdistelmään, josta todella tykkään:

Kuva: slingomama.nl

Tai siis minullehan se tulee :) Täytyy kyllä koettaa olla lataamatta liikaa merkityksiä tavaraan, sillä muuten en ikinä raaski myydä eteenpään Veen ensimmäistä omaa liinaa ja mitä kaikkea sitä keksiikään. Tuntuu vähän pöhköltä säästää sellaista, mitä ei enää käytä ja täyttää tunnearvolla ennestäänkin vähäistä kaappitilaa.