tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kakkajuttuja

Vauva tietää: Unisen vanhemman saa äkkiä liikkeelle pöräyttämällä kunnon satsin vaippaan vähän ennen aamukuutta. Lapsettomana on helppo nauraa pikkulasten vanhempien yhtäkkiselle kiinnostukselle oman lapsen kakka-asioita kohtaan. Mitä, millaista, kuinka usein - ja vähän myöhemmin - milloin potalle, pöntölle, yökuivaksi, harkkahousuihin, ilman vaippaa... Eräs tuore isä sairaalassa: Nyt mä vasta ymmärrän, miksi niitä sanotaan sinappikoneeksi, siis toihan on ihan oikeasti kuin sinappia!

Vee kakkaa noin 1-2 kertaa viikossa. Ja silloin sitä tavaraa onkin sen verran, ettei tavallinen kertis pitelisi sitä yhtään. Meidän kestot onneksi ovat sen verran napakoita, että kakka ei yleensä leviä vaipan ulkopuolelle, vaikka sitä saattaa olla napaan ja selkään saakka. Vaipan peseminen onkin sitten vähemmän miellyttävä juttu, mutta vaatteet sentään säästyvät... Muuten tällainen harvakakkaisuus on vanhemman siunaus, mutta en tiedä, miten mukavaa tai epämukavaa se on lapselle. Pisin kakkaväli on tainnut olla jopa kymmenen päivää, ja silloin aloin jo vähän huolestua. Tee kakkasi tämän ikäisenä valehtelematta kymmenen kertaa päivässä. Käytiin Lastenklinikallakin (kun kakassa oli pari kertaa veriviiruja) saamassa diagnoosiksi toiminnallinen ripuli...

Veetä on vastasyntyneestä asti pissatettu lavuaariin. Ollaan jatkettu vessahätäviestintää, mikä toimi hyvin esikoisen vauva-aikoina (ennen kävelemään oppimista, huoh). Alkuun homma toimikin hienosti. Vee on uskomattoman kärttyinen aina pissahädän aikoihin, ja paras tapa rauhoittaa kitisevä vauva oli viedä vaipatta vessaan pissille. Toinen vaihtoehto oli kanniskella ja keinutella ympäriinsä niin kauan, että pissi lopulta tuli vaippaan... Kumpi sitten on parempi - kotioloissa ainakin kivempi viedä vauva tarpeilleen kuin kitisyttää turhaan. Monet vauvat antavat jonkinlaisia merkkejä vessahädästä, mutta viestit vaimenevat, jos niihin ei vastata. Lähes jokainen vauva varmaan jossain välissä on myös pissinyt vaippaa vaihdettaessa, ja useat tekevät sitä jatkuvalla syötöllä... Joten pikkuvauvakin osaa pidättää ja laskea sitten, kun vaippa on otettu pois!

Ehkä nyt on tullut jotain uutta motorista kehitystä, joka on pistänyt pakan sekaisin, sillä pissattamisella ei muutamaan päivään ainakaan ole saatu juuri tuloksia. Jatketaan varmaan kuitenkin yrittämistä, sillä vaipanvaihto yleensä helpottaa kitinää. Kertikset tai kestot, sama juttu. Vee on superherkkä ja vaatii heti päästä märästä vaipasta eroon. Eli vaippaa riisutaan parhaimmillaan puolen tunnin välein. Jee. Mutta yöt Vee onneksi nukkuu kunnolla topatussa kestovaipassa, eikä ohivuotoja ole tullut kertaakaan. Futonin suojana onkin optimistisesti vain harso Veen pään alla... Joten kakan plörähdyksestä nousen salamana ylös. Niin kuin tänä aamuna. Hohhoijaa, nyt kyllä väsyttää. Pitää varmaan tuplata päivän kahviannos.

PS. Arvonnassa hyvät mahdollisuudet voittaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti