Vähän Mojitoa

Äsken kolahti postiluukusta palanen Mojitoa, ei kuitenkaan rommia, limeä ja minttua vaan kangaspätkä rengasliinaa varten...

Kuva: MyGirasol.ru

Rengasliinaan tarvitaan yksinkertaisimmillaan parisen noin 70 cm leveää kudottua kangasta ja kantoliinarenkaat. Renkaat voi pujottaa liinan toiseen päähän ja renkula on valmis ilman sen kummempia ompeluja (kuvallinen ohje Didymoksen sivuilla ja toinen englanninkielinen ohje).

Kunnon rengasliinaa varten renkaat ommellaan kiinni liinan toiseen päähän. Liinan voi laskostaa renkaiden läpi tai ommella ilman laskoksia. Pähkäilen vielä erilaisten olkapääratkaisujen suhteen. Yritän ensisijaisesti kopioida lainassa olevan Neobullé-rengasliinan laskostusta, mutta jos se osoittautuu liian monimutkaiseksi, seuraan varmaankin näitä englanninkielisiä rengasliinan ompeluohjeita. Kolmas vaihtoehto on luopua laskoksista kokonaan, mutta kokeillaan niitä nyt ensin.

Laina-Neobullé on tuntunut aika mukavalta. Vauvan saa siihen tosi nopeasti, ja liina tuntuu päällä tukevalta eikä paina mistään. Tosin se liinan alle jäävän olkapään puoleinen käsi kyllä väsyy nopeasti, jos sillä yrittää tehdä jotain hommia.

Pitää vielä odottaa, että kantoliinarenkaat seuraavat perästä. Tein tilauksen viikko sitten slingrings.comiin. Saa nähdä, miten kauan kestää renkaiden matka kaukaa merten takaa. Tilaaminen Jenkeistä osoittautui kaikista halvimmaksi, eikä pienistä ostoksista tarvitse maksaa edes alvia. Jos renkaat viipyvät, saatan kyllä ratkoa edellisen tsi-projektin renkaat uutta liinaa varten...

Pieniä iloja

Pienet jutut tekevät elämästä kivaa. Tällä viikolla olen tavannut paria vanhaa ystävää, joita näkee nykyän ihan liian harvoin. Olen tehnyt uusia tuttavuuksia ja harrastanut kevyttä lapsiaiheista jutustelua. Teen ja Veen keskinäistä kommunikointia on ihanaa seurata, kun kaksivuotias naurattaa kaksi kuukautta vanhaa vauvaa. Olen käynyt vauvajoogassa, jossa Vee jaksoi ensimmäistä kertaa ihmetellä rauhassa maailman menoa. Tänään löysin Valtterin kirppikseltä uuden Bambino mio -vaippasetin kolmella eurolla. Olen saanut Veen rauhoittumaan kantoliinaan sydäntäni vasten, kuunnellut tuhinaa ja haaveillut uudesta kauniista liinasta.

Tee on toista kertaa elämässään yökylässä. Mummon luona, muutaman sadan metrin päässä, eikä soittoa ole kuulunut, joten nukkumassa varmaan ollaan. Talouden toinen yli metrin mittainen on juhlimassa, Vee nukkuu riippumatossaan ja minä juon punaviiniä. Kuivausrumpu hurisee vielä, kadulta kuuluu ääniä, mutta muuten on hiljaista ja saan uppoutua omiin juttuihini. Olen onnellinen, että ympärillä on niin paljon ihania ihmisiä, jotka jakavat vastuuta niin, että harvoin tunnen oloni yksinäiseksi ja saan välillä kuitenkin olla myös yksin.

Muistan, kun hankin riippumaton silloin vielä syntymättömälle esikoiselle. Ostin sen huuto.netistä pari kuukautta ennen laskettua aikaa ja kävin mahani kanssa metrolla hakemassa paketin Herttoniemestä. Kotona kasasin maton heti ja ihmettelin, miten joku niin pieni voi joskus vielä nukkua maailman suloisimmassa pienessä riippukeinussa. Ja nyt siinä uinuu jo toinen pikkuinen.

Tällaisina hetkinä olen tyytyväinen elämään, ihmisiin ja maailmankaikkeuteen.

Piilon löytöjä

Alkuviikosta kävin taas Piilossa. Mukaan tarttui omien kirppislappujeni lisäksi pari löytöä:

Tutan raidallinen body koossa 68. Enpä tiennyt tykkääväni näistä väreistä, mutta tämä on aika ihana. Tutta-vaatteet ovat minusta yleensä olleet yhtä kokoa suurempaa kuin kokolapussa lukee, mutta tämä on jopa pienempi. Pääsee heti päälle. Nyt kotona olen tosi tyytyväinen, vaikka paikan päällä jahkailin ikuisuuden, voiko perusbodysta maksaa 2,50 euroa... Välillä vähän naurattaa, kun huomaa panttaavansa pikkurahoja niin kuin kyseessä olisi suurikin omaisuus.

Ruskovillan lyhytlahkeiset villavaippahousut vitosella menevät ehkä enemmän siihen löytökategoriaan, sillä nämä vaikuttavat aika vähän käytetyiltä ja koon 80 pöksyjä liikkuu paljon vähemmän kuin pienempiä. Nämä ovat varmasti hyvät yövaipan päälle kesällä.

Piilon pöydän viikon + yhden päivän tuotto oli noin 95 euroa pöytämaksun jälkeen. Olen ihan tyytyväinen. Parhaiten kaupaksi menivät lastenvaatteet ja kestovaipat, vaikka tarkoitus oli kyllä päästä eroon äitiys- ja muista naistenvaatteista. Helmikuun eka viikko oli Piilon naisten viikko, ja myynnissä oli lasten kamojen lisäksi kaikkea muutakin. Aikuisten kokoisia vaatteita on kyllä luonnollisesti vaikeampi saada myytyä, varsinkin jos suurin osa on kokoa XS. Kirppispöydän pitäminen on kyllä sellainen rumba, että sen jaksaa tehdä kerran kahdessa vuodessa. Piilosta olisi tietty voinut pyytää hinnoittelu- ja pöydänjärjestelypalvelua, mikä olisi säästänyt tuntikaupalla aikaa. Mutta kun olen niin pihi. Samasta syystä jaksoin lopulta nähdä vaivan kamojen naputtelemisesta huuto.nettiin sen sijaan, että olisin suoraan vienyt ne myyntitilille.

Ja käyhän tämä kirppistely harrastuksesta. Kesällä on kiva hengailla ulkona (ja puistokirppiksillä :D), mutta näin talvella on mukavampaa keksiä välillä sellaista puuhaa, jossa ei tarvitse olla tekemisissä loskan, jään ja lumen kanssa. Piilo on siitä kiva paikka, että sinne voi hyvillä mielin ottaa kaksivuotiaan viihtymään leikkipaikalle, johon on näköyhteys joka puolelta myymälää (paitsi jos on kovin lyhyt voi kadota pöytien taakse). Vekarakirppiksenkin leikkipaikalla Tee viihtyy, mutta kirppari on sen verran iso, että lasta ei voi koko ajan pitää silmällä. Piilossa on kyllä myös ehdottomasti mukavin ilmapiiri ja paras palvelu, jos sellaista arvostaa. Myyjän kannalta hyvä juttu on myös se, ettei sieltä katoile tavaraa pitkäkyntisten matkaan niin kuin isommissa paikoissa helpommin käy.

Tänään tein sitten löytöjä omasta kellarikomerostani. Hain äitiyspakkauslaatikollisen Teen vanhoja vaatteita. Vee kasvaa niin vauhdilla, että seuraavat koot ovat ihan kohta tarpeen. Yksi ihan ihme juttu on kyllä vaatteiden kellastuminen säilytyksessä. Mistä ihmeestä voi johtua, että pakatessa siistikuntoisiin ja puhtaisiin valkoisiin vaatteisiin on parin vuoden säilytyksen aikana ilmestynyt keltaisia laikkuja? Kokeilin pistää muutaman vaatteen kylpyyn Sonettin ekovalkaisuaineen kanssa, saa nähdä, miten käy.

Täydellinen äiti

Google tietää: "täydellinen äiti" saa 27,300 osumaa. Aika paljon on aiheesta sanottu. Parin ekan sivun hakutuloksista saa jo hyvän kuvan keskustelusta. Monet teksteistä olisin voinut kirjoittaa itsekin.

Paitsi että. Alan olla kyllästynyt ironiaan ja sarkasmiin.  Parodia on tietysti yksi tapa kyseenalaistaa äitiyden ja vanhemmuuden myyttejä. Naurettavaksi tekeminen vie piintyneiltä uskomuksilta voimaa. Nauru vapauttaa. Selvästi on olemassa tarve ravistella äitiyteen liittyviä kulttuurisia käsityksiä. Kaikilla keskusteluun osallistuvilla tuntuu olevan jossain määrin yhtenäinen käsitys niistä (keskenään ristiriitaisista) vaatimuksista, joita etenkin äitiyteen ja vanhemmuuteen yleensä liittyy.

Sarkastisen lähestymistavan lisäksi kaipaisin vaihteeksi vilpittömyyttä. En välttämättä hyväntahtoisia neuvoja (relaa vähän, anna itsellesi armoa jne.), vaan jotain oikeasti ajatuksia herättävää. Välillä tuntuu myös, että ironialla ei kyseenalaisteta äitiyden myyttejä, vaan arvostelu kohdistuu suoraan toisiin äiteihin. Tai sitten täydellinen äiti on olkinukke, jota heitellessä voidaan välttää sanomasta mitään kiinnostavaa.

Thomas Gordonin Toimiva perhe -kirjassa on minusta hyvä oivallus: Ongelmia tulee, jos yrittää olla Äiti tai Isä sen sijaan että olisi ihminen. Lapsen kasvattaminen ei vaadi, että pitäisi ottaa erityinen vanhemman rooli. Lapsen ja vanhemman suhdetta pitäisi ajatella ensisijaisesti ihmissuhteena, jossa ollaan omana itsenään. Käytännössä vanhemman roolista luopuminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei tee asioita siksi, että niin kuuluu tehdä tai käske tai kiellä lasta vain siksi, että jotain kuuluu kieltää, ellei asia oikeasti häiritse Tai tarvitseeko vanhemman yrittää löytää ratkaisu kaikkiin lapsen ongelmiin? Pitääkö olla johdonmukainen? Gordonin mukaan ei. Sen sijaan pitää olla rehellinen omista tunteistaan ja tarpeistaan ja olla lapsen kanssa ihmisenä, omana epätäydellisenä itsenään, eikä yrittää toteuttaa jotain vanhemmuuden ideaa.

Vanhemman ja lapsen suhde on tietysti monella lailla erityinen ihmissuhde. Ja väistämättä lapsen saaminen ja vanhemmuus muuttaa ihmisiä, mutta elämää ei tarvitse yrittää muuttaa The Lapsiperhe-elämäksi.

Olen huomannut, että toisen lapsen myötä olen saanut olla enemmän rauhassa omien toimintatapojeni kanssa. Esikoisten äidit - erityisesti äidit - ovat vapaata riistaa, joita kuka tahansa voi kyseenalaistaa ainakin silloin, kun lapsi on vielä vauva. En edes seuraa pahimpia nettikeskusteluja... Ajallisesti ero yksilapsiseen arkeen ei ole vielä suuren suuri, mutta yhtäkkiä minulla onkin olevinaan paljon enemmän kokemusta. Ja tietyllä tavalla onkin, mutta aika vähän kuitenkin. Tykkään silti tästä uudesta vapaudesta :)

Läpäissyt

Helmikuun liinailuhaaste meni suunnilleen läpi: käytin viikon aikana kaikkia meidän kaapista löytyviä (lukuisia) kantovälineitä. Tosin yksi neliöliina ja Yamo-reppu (joka on muutenkin huutiksessa myynnissä) jäivät  käyttämättä, koska ne eivät ole oikein sopivia vauvalle eivätkä painavalle taaperolle.

Totesin viikon aikana, että trikoiset liinat ovat turhia nyt kun olen alkanut päästä sinuiksi kudottujen kanssa, jotka ovat paljon monipuolisempia ja kauniimpia. Muut ergonomiset reput (Manduca ja Yamo) eivät pärjää Becolle. Neliöliinalla taas on helppo laittaa noin yksivuotias taapero selkään, mutta minusta neliöllä ei ole yhtä mukava kantaa selässä kuin repulla, jossa on rintaremmikiristys. Makuasioita kaikki, joitakin rintaremmi taas kiristää liikaa. Summa summarum, aika moni tarpeeton kantoväline joutaisi kaapeista myyntiin. Käytössä riittävät oikeastaan vain pitkät kudotut liinat ja Beco-reppu. Villainen Didymos on kiva pakkasilla, Girasol on nätti ja hyvä perusliina ja Ellaroo on mukavan ohut. Beco Butterfly 2 taas on kantomukavuudeltaan paras pienikokoiselle kantajalle ja (toistaiseksi) pienikokoiselle vauvalle sekä ehdottoman nopea ja helppo laittaa päälle.

Keksin kyllä myös uusia tarpeita... Testissä ollut taaperokokoinen Tula-reppu oli tosi kiva. Hinta (119 euroa!) on vaan aika paha, ja Tula on vielä sen verran uusi juttu, että niitä ei tahdo saada käytettyinä. Muutkin taaperoreput, joissa on suunnilleen yhtä leveä paneeli, eli Kinderpack tai Wompat, ovat kalliita ja aika harvinaisia löytöjä. Uskaltaisikohan reppua koettaa ommella itse? Yleensä kaikki isommat käsityöprojektit päätyvät kiroiluun ja menetettyihin yöuniin.

Haluaisin myös kunnon rengasliinan kotikäyttöön pikaliinaksi. Nykyinen TSI-liina on turhan ohutta kangasta. Jämäkämpi liina olisi mukavampi. Ehkä saisin aikaiseksi hommattua kankaan tai liinanpätkän ja ommeltua uuden... Rengasliinan ompelu ei ole kovin vaikeaa. Riittää, että saa kantoliinarenkaat kiinnitettyä kangaspalan toiseen päähän, eikä mitään monimutkaisia laskoksiakaan välttämättä tarvi.

Kantamisesta on vähitellen alkanut tulla kivaa. Esikoisen kanssa se jäi lopulta aika vähiin monestakin syystä. Harjoituksen puute, vääränlaiset välineet, puutteellinen opastus ja oma hajoileva selkä ehkä tärkeimpinä. Nyt puitteet ovat suotuisammat, eikä liinan sitominenkaan ole enää samanlaista ähertämistä kuin aluksi. Vaikka välillä onkin ihanaa liikkua ilman pientä tuhisijaa (ja kohta kuuden kilon punnusta) rintaa vasten köytettynä, niin nautin läheisyydestä tosi paljon. Nukkuva vauva sydämen päällä <3 Siinä on ollut myös opettelemista, sillä läheisyys ei välttämättä tunnu ainoastaan ihanalta vaan se voi olla sitovuudessaan myös ahdistavaa. Eikä kantaminen ole hauskaa, jos sitä tekee pääasiassa velvollisuudentunnosta. Joku kipinä siihen pitää syttyä.

Vekarakirppis ei petä

Kumpulan Vekarakirppikseltä poistun harvoin tyhjin käsin. Pöytiä on paljon, ja hinnat useimmiten kohdillaan. Eilen uhmasimme Teen kanssa lumipyryä ja olimme paikalla jo vähän kymmenen jälkeen aamulla.

Yhdeltä pöydältä löytyi paljon kaikkea kivaa: mukaan tarttui Boobin imetyshuppari (15 e), Muksujen keltaiset nakkikoirat -hoitoalusta (5 e) ilmakylpyjä varten ja Marimekon body (1 e). Body on luonnossa herkullisen harmaa-sitruunankeltainen. Marimekon bodyt ovat aina ihan kummallista mitoitusta: joskus reilusti kokoaan pienempiä, joskus taas suurempia, ja näissä original-raitabodyissa tuntuu järjestään olevan valtavasti leveyttä ja tosi lyhyet hihat.
 

Väri oli vaan niin kiva ja hintakin kohdillaan, että Veekin sai vaihteeksi jotain uutta (käytettyä). Lisäksi yhdeltä pöydältä tarttui mukaan iskemättömät Bambino mion äp-kuori ja kaksi prefoldia yhteensä neljällä eurolla. Kestovaippojen suhteen olen parantumaton. Jos löydän jotain toimivaksi tietämääni hyvään hintaan niin se melkein aina tarttuu mukaan. Vaikka meillä onkin jo ihan tarpeeksi vaippoja ennestäänkin.

Kirppistelyreissuista on tullut minun ja Teen yhteinen harrastus, ja reissut sujuvat jo rutiinilla. Tee pääsee leikkipaikkaan tai kiertelemään pöytien välissä, ja minä pengon pöytien tarjontaa. Jaksan yhä olla yllättynyt siitä, miten hienosti Tee viihtyy. Nykyään meille ei edes juuri tule konflikteja. Selitän ennen ovesta sisään astumista joka kerta, mitä sisällä tapahtuu ja seuraan syrjäsilmällä Teen puuhia. Useimmiten niissä ei ole mitään huomautettavaa. Tee ei retuuta pöydillä olevia tavaroita, ja metsästää ainoastaan tyhjiä henkareita. Jonkun kerran olen antanut poislähtiessä Teelle käteen jonkun herkun, mutta nykyään sitäkään ei välttämättä tarvita. Tee tuntuu olevan tyytyväinen siitä, että saa puuhailla itsekseen ja välillä jakamattoman huomion.

Näin ei suinkaan aina ole ollut. Olen myös joskus raahannut kiljuvan lapsen rattaisiin ja palautellut pitkäkyntisen nappaamia vaatteita takaisin pöytiin. Mutta toisto taitaa olla tehnyt tehtävänsä. Kotona usein hypitään seinille, mutta ulkomaailmassa ihmettelen välillä, miten helposti asiat sujuvat. Mukava vaihe tämä tällainen.

Vekarakirppikselle on tullut myyntiin lasten kerrossänkyjä, jotka näyttivät ihan päteviltä. Tee nukkuu toistaiseksi vielä tyytyväisesti pinnasängyssä ja minä Veen kanssa olohuoneessa, mutta jossain vaiheessa pitää alkaa miettiä ahtaiden tilojen sisustusratkaisuja nukkumisen suhteen.  Meidän makuuhuone on niin uskomattoman pieni, että sen suhteen saa käyttää aikamoista luovuutta. Pieni kerrossänky voisi onnistua mahtumaan parisängyn viereen, mutta onnistuuko kaksivuotias nukkumaan siinä? Kerrossängyt ovat minusta suloinen ajatus (ja olisin lapsena itse halunnut kotiin samanlaisen kerrossängyn kuin mökillä), mutta ehkä ne ovat vähän vanhempien lasten juttu... Pitää miettiä.

Kruunukirppu, toinen kierros

Kävin viikolla uusintakierroksella Kruunukirpussa. Kyselin samalla myyntiehdoista, jos olisin tuonut kassillisen äitiysvaatetta myyntiin. Jotkut second hand -paikat käsittääkseni ostavat tavaraa myyntiin (esimerkiksi Pieni ihminen Arabiassa, tosin he eivät kaiketi myy äitiysvaatteita) ja toiset toimivat myyntitiliperiaatteella. Kruunukirpussa vaatteen myyntihinnasta 60% menee paikalle ja 40% vaatteen omistajalle. Liike hinnoittelee tuotteet, varmistaa hintojen sopivuuden myyjältä ja pitää myytävää esillä liikkeessä pari kuukautta.

Kruunukirpussa on myynnissä myö uutta tavaraa: leluja, lasten sisustustavaraa, paljon kaikkea söpöä...

...kuten nämä leikkikakut ja -ruoat, Lifefactoryn pullot...

...ja nämä kassit!

Toisin kuin viimeksi kirjoitin, Kruunukirpussa on pieni leikkipaikka. Epäilen tosin, että leikkipaikan seinälle ripustetut mekot ovat vaaravyöhykkeessä...

Valikoimaa on reippaasti, myös isommille lapsille.

Ylläolevassa kuvassa keskellä pilkottava oranssi Po.pin raitapaita sai meiltä uuden kodin :)

Manduca vs. Taapero-Tula

Eilen ja tänään olen testannut Tula-kantorepun taaperoversiota. Esikoisen kantamisessa on ollut melkein vuoden tauko, ja olin jo oikeastaan lakannut ajattelemasta 15+-kiloisen 2-vuotiaan saamista enää selkään. Muutama viikko sitten kokeilin kotona kantaa Teetä Manducassa, mutta kokeilu päättyi lyhyeen. Lonkat vaan naksuivat ja kyytiläinen tuntui painavan aivan vimmatusti. Suhtauduin etukäteen hieman skeptisesti Tulan taaperoreppuunkin, mutta nappasin sen kuitenkin meille kokeiltavaksi, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Ja hei, tämähän todella toimii!

Eilen kokeiltiin reppua kotioloissa, ja tänä aamuna ulkona puistoreissulla. Vastaantulijoiden päät kääntyivät, kun työnsin lastenvaunuja iso taapero selässä. Meiltä on puistoon matkaa puolisen kilometria, ja menomatka sujui aika kevyesti. Sain lapsen puistossakin kevyesti selkään, mutta paluumatkalla alkoi kyllä tuntua mojovasti reisissä. Takaisintulomatka on vielä kokonaisuudessaan loivaa ylämäkeä. Lisää treeniä tarvitaan...

Yli 15-kiloinen lapsi on painava, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tulassa paino tuntuu kuitenkin jakautuvan tasaisesti, ja lapsen painopiste osuu mukavasti niin, ettei kannettava tunnu ylitsepääsemättömän raskaalta. Luulen, että ratkaiseva tekijä Tulan kantomukavuudessa Manducaan verrattuna on leveämpi paneeli ja sen pussimainen muotoilu. Repun paneelin korkeudessa ei ole suurta eroa, mutta korkeudella ei ole niin väliäkään, sillä tuskin tulen kantamaan kaksivuotiasta enää niin pitkiä matkoja, että lapsi nukahtaisi reppuun tai tarvitsis muuten lisätukea.

Manduca on selvästi kapeampi kuin Tula

Lapsen saaminen selkään on helppoa, jos kannettava on itse yhteistyöhaluinen. Kaksivuotiasta ei noin vain pistetä reppuun niin kuin vauvaa, ja ekalla kerralla lahjoin lapsen kyytiin suklaapalalla.Repun lantiovyö ensin kiinni, lapsi sopivan korkuiselta tuolilta selkään, etukumarassa olkaimet hartioille ja lopuksi rintaremmi kiinni. Muutamalla hypähdyksellä ja pienellä paneelin kankaan kiskomisella lapsen pepun saa laskeutumaan mukavasti paneeliosan pohjalle.

Olen säästänyt Manducaa siltä varalta, että Veetä voisi isompana kantaa sillä selässä. Pitäisiköhän se kuitenkin myydä ja hankkia kunnon taaperoreppu tilalle? Taapero-Tulalla voi kantaa 10-kiloisesta ylöspäin, ja todennäköisesti siihen asti kantaisin kuitenkin Becolla ja liinalla. Selässä kantaessa ulkovaatteiden päällä Manduca oli minusta vuosi sitten ihan ok. Manducalla kantaa vielä 12-kiloista 1,5-vuotiasta, mutta sen pitkäikäisempi se ei minusta ole.

Kokeilin tänään laittaa Veen Manducaan rintapuolelle, mutta totesin taas saman kuin aiemminkin: Manduca ei yksinkertaisesti istu etupuolella kantaessa kapeaharteiselle ihmiselle. Ja minä olen keskimittainen ja normaalipainoinen, en mitenkään erityisen pieni. Yritin kiristää reppua vielä kun se oli kaikista pienimmillä säädöillä. Beco toimii tällä hetkellä paljon paremmin, ja pitkän liinan kantomukavuuden voittanutta ei ole. Ei Manducakaan mahdottoman huono ole, ja varmasti parempi kuin mikään babybjorn-rintareppu, mutta se istuu varmasti paremmin vähän isokokoisemmalle kantajalle ja selkäpuolella kannettaessa.

Parasta meidän Manducassa taitaa olla sen kuosi... Mutta nättiäkään reppua ei viitsi makuuttaa komerossa. Tee ihastui ikihyviksi Tulan "norsureppuun", ja tuntui kyllä tosi mukavalta kantaa lauleskelevaa ja juttelevaa kaksivuotiasta, joka ei muuten enää oikein malta tulla syliin. Uutta reppua en kyllä voi hankkia ilman, että jotain myydään ensin pois. Olisiko sitten Manducan aika lähteä?

PS. Kruunukirpussa oli pari päivää sitten ainakin myynnissä punainen Manduca hintaan 75 euroa. Mitähän meidän Limited editionista kehtaisi pyytää...

Eroon äitiysvaatteesta, osa 2

Eilen illalla urakoin myytävää huutikseen: äitiysvaatteet, kantovälineitä, kantotakki ja kantosuoja sekä jotain muuta pientä , mitä ehdin illan aikana kuvata ja kuvailla. Juuri niin paljon hommaa kuin kuvittelinkin, mutta nyt se on tehty!

Kävin Kruunukirpussakin kyselemässä myyntiehdoista. Pihiys iski kuitenkin ja kokeilen ensin, jos tavarat menisivät kaupaksi suoraan ilman välikäsiä. Vaikka 40% myyntihinnasta on kai ihan tavallinen tuotto tavaran omistajalle, niin raha painaa nyt helppouden kustannuksella.

Vaikea vauvantahtisuus

Vauvantahtisuus on kaksilapsisen perheen arjesta monesti kaukana. Vauva syntyy pieneen yhteisöön, jonka omaa elämänrytmiä vastasyntynytkään ei voi täysin horjuttaa  Toinen lapsi joutuu väistämättä vähäsen odottamaan ja sopeutumaan. Esikoinenkin joutuu joustamaan enemmän. Olen kuitenkin alkanut miettiä, onko vauvan/lapsentahtisuus edes mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän koko sana on alkanut häiritsemään. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, ja mikä sitten on ei-lapsentahtista? Onko lapsentahtisuus aina hyvää ja muu huonoa?

Haluan tukea lasteni turvallisten kiintymyssuhteiden muodostumista, ja uskon että tässä asiassa (kuten kasvatuksessa yleensä) teot ratkaisevat. Eli runsaasti läheisyyttä, tarpeisiin vastaamista ja kunnioitusta. Kiintymysvanhemmuutta kuvaillaan usein vastakohtana sellaisille lastenhoitotavoille, joissa painotetaan lapsen varhaista itsenäisyyttä, kurinpitoa ja aikuislähtöisyyttä. Esimerkiksi yksi kiintymysvanhemmuuden gurujen eli Bill & Martha Searsin listaamista kiintymysvanhemmuuden peruspilareista on "Beware of baby trainers":

Attachment parenting teaches you how to be discerning of advice, especially those rigid and extreme parenting styles that teach you to watch a clock or a schedule instead of your baby; you know, the cry-it-out crowd. This "convenience" parenting is a short-term gain, but a long-term loss, and is not a wise investment. These more restrained styles of parenting create a distance between you and your baby and keep you from becoming an expert in your child.

Tämä on minusta ihan kelpo tiivistys. Tykkään muutenkin Searsien teksteistä. Olen myös huomannut, että niissä ei niinkään puhuta vauvantahtisuudesta jonain yleisenä periaatteena vaan korostetaan oman lapsen tuntemisen opettelua ja tasapainoa. The key to putting balance in your parenting is being appropriately responsive to your baby. "Appropriately responsive" tarkoittaa toisin sanoen, että kun oman lapsen tuntee ja perusturvallisuus on kunnossa, vanhempi tietää, milloin lapsi vaatii välitöntä reagointia ja milloin voi odottaa (ja kenties antaa lapselle tilaa ratkaista ongelmansa itse).

Vauvantahtisuudesta puhutaan usein imetyksen yhteydessä. Neuvolastakin nykyään ohjeistetaan useimmiten, että imetyksen keston tai imetyskertojen tiheyden rajoittaminen vaikuttaa imetyksen onnistumiseen. Esikoisen kanssa taisin silti käsittää vauvantahtisuuden aluksi hieman väärin. Tee tykkäsi nukahtaa rinnalle, ja pikkuvauvana meno olikin usein sitä, että Tee söi (laiskasti), nukahti, havahtui hetken tai viimeistään 30-45 minuutin kuluttua, halusi taas syödä, nukahti ja niin edelleen. Vauva halusi jatkuvasti syödä eikä koskaan nukkunut kunnollisia päiväunia tai ollut pitkiä aikoja tyytyväisenä hereillä. Imetys ei ollut ainoastaan vauvantahtista vaan vauvajohtoista.

Veen kanssa halusin välttyä tältä, ja loin meille heti ensimmäisinä päivinä toimintasuunnitelman. Veen herättyä otin vauvan ensimmäisenä syömään. Heti kun väsymisen tai nukahtamisen merkkejä ilmaantui, nostin Veen ensin röyhtäisemään. Jos Vee heräsi, jatkoin syöttämistä, mutta muussa tapauksessa menin vaihtamaan vaipan. Yritin siis pitää Veen hereillä ja estää torkkumista. Vaipanvaihdon jälkeen vuorossa oli hetki seurustelua, ja kun Vee alkoi kitistä väsyneenä, taas syöttämistä. Veen torkahtaessa nostin vauvan aina röyhtäisemään ja sitten toiselle rinnalle niin kauan kuin Vee ikinä vain suostui syömään tai kunnes vauva oli umpiunessa eikä herännyt enää edes röyhtäisemään. Ja sitten vasta nukkumaan, jolloin seuraavat unetkin olivat kunnon mittaisia. Yölläkin vaihdoin vaipan ekojen kuuden viikon ajan, koska Vee muuten nukahti syödessään ja heräsi liian pian taas vaatimaan maitoa.

Tällainen minun rytmittämäni imetys, jossa Vee kuitenkin sai niin paljon maitoa kuin ikinä pystyi syömään, toimi todella hyvin. Meininki oli aika erilaista kuin esikoisen "vauvantahtisen" imetyksen aikoihin. Nykyään kun Vee on noin 2,5 kk, en ole enää noudattanut rytmiä niin orjallisesti, mutta se on silti meidän päivien taustalla. Nyt ongelmana on lähinnä se, ettei Veelle ole päivisin rauhallista nukkumapaikkaa sisällä.

Jos vauvantahtisuus tarkoittaa, että vastasyntyneen itkuun täytyy reagoida heti ja vauvan kasvaessa kaikkiin vauvan antamiin viesteihin tulee vastata sopivalla tavalla ja nopeudella, niin silloin kannatan vauvantahtisuutta. Mutta eikö olisi selkeämpää puhua yksinkertaisesti vauvan viesteihin vastaamisesta? Mitä enemmän mietin, sitä enemmän vauvantahtisuus terminä häiritsee. Vauvan tai lapsen ei tarvitse olla kaiken keskipisteenä, vaan tahdon ottaa lapsen mahdollisuuksien rajoissa mukaan omaan ja perheen normaaliin elämään. Perheessä täytyy sovittaa yhteen useamman ihmisen tarpeet.

Taaperon kanssa kuvio monimutkaistuu vielä enemmän, sillä lapsella alkaa olla tarpeiden lisäksi myös haluja. En halua asettaa tarkoituksettomia rajoja vain siksi koska niin kuuluu tehdä. Minusta on esimerkiksi turha puuttua 8-kuisen yösyömisiin, jos ne ovat oman sietokykyni rajojen sisäpuolella, vaikka neuvolassa oltaisiin sitä mieltä, että vauva voisi pärjätä yöt ilman maitoa. Sen sijaan minun täytyy asettaa omat rajani sellaisissa tapauksissa, joissa lapsen toiminta todella häiritsee minua. Pienikin lapsi huomaa kyllä ristiriitaiset viestini, jos vaikka suostun imettämään lasta, vaikka oikeastaan samalla toivon, että lapsi olisi sen kerran haluamatta maitoa. Pahimmillaan ristiriitaiset viestit saavat lapsen testaamaan rajummin, missä raja oikeasti menee. Lapsihan haluaa oppia, miten tämä maailma toimii, mikä on mahdollista ja hyväksyttävää ja mikä ei. Silloin on parempi olla vain rehellinen lapselle ja pyrkiä löytämään ratkaisu, jonka molemmat voivat hyväksyä. Lapsentahtisuus ei ole lapsellekaan hyväksi, jos se johtaa sellaiseen toimintaan, joka on vanhemmalle sietämätöntä.

Esimerkit ovat nyt aika imetys- ja ruokakeskeisiä (johtuneeko siitä, että kirjoitan tätä imettäessäni Veetä ja minulla on nälkä), mutta voisivat olla muitakin. Ennen kuin puutun lapsen tekemisiin (hätätilanteet poislukien), koetan miettiä, häiritseekö käytös minua tai loukkaako se omia rajojani. Olen vauvasta saakka puuttunut esimerkiksi siihen, että minua ei saa leikilläänkään läpsiä ja ohjannut lapsen sen sijaan silittämään. Joskus tuntuu, että olen kamala tiukkis ja että on paljon asioita, joita en hyväksy. Sitäkin pitää pohtia miettimään, sillä Tee on ehkä luonteeltaan aika erilainen kuin minä, enkä halua, että lapsi kokee omat tapansa toimia turhan usein ei-hyväksyttäviksi. Tasapainon löytäminen ja ylipäänsä omien rajojensa etsiminen ei ole mitään helppoa.

Helmikuun liinailuhaaste, päivä 2

Kävin tyhjentämässä Piilon kirppispöytäni. Myyntiä vaikutti olleen ihan kivasti (tarkan summan tiedän vasta rahojen kilahdettua tilille), mutta suurin osa kantovälineistä palautui takaisin kotiin. Mikä tarkoittaa, että viikon aikana on edellisen postauksen listan lisäksi pistettävä käyttöön myös trikooliina, Close carrier, Peanut shell -kantopussi, Yamo-kantoreppu ja Kozy carrier -neliöliina.

Tänään Vee pääsi liinakyytiin kiukuteltuaan ensin koko tunnin joogassa. Meillä ei ole peiliä kuin vessassa, joten nappasin kuvan kotimatkalla hississä:

Vaunutkin oli mukana, mutta ne sensuroitiin kuvasta. Talvikantamisen must-hankintoja on ollut kuvassa näkyvä Kumja-kantopaneeli. Paneelin saa kiinni kaikenlaisiin YKK-vetoketjuihin. Eihän se niin älyttömän tyylikäs ole, mutta isoa palloa sitä muistuttaa joka tapauksessa vauva takin alla. Tykkään kyllä tosi paljon siitä, että takin alle voi laittaa vauvan liinaan sisävaatteissa (villasukat jalassa) ja sisällä vaan avata takkia. Kumja toimii parhaiten noin polvipituisissa takeissa. Lyhyemmissäkin paneelin yläosaa voi taittaa kaksinkerroin, mutta se tuntuu vähän kömpelöltä. Kunnon kaulaliina on tarpeen, sillä takin kaula-aukko jää paneelin kanssa aika avoimeksi.

Takin alta paljastuu Vee ja Didymoksen villainen indio:

Ensimmäinen kantoliinakokeiluni ikinä oli rengasliina, jonka väsäsin jo ennen esikoisen syntymää. Vauvabuumin liike sijaitsi silloin Kalliossa, ja siellä oli alekorissa jokin Bära barn -liinanpätkä. Tilasin netistä kantoliinarenkaat ja ompelin ne liinan toiseen päähän. En tosin koskaan oikein oppinut käyttämään renkulaa. Vauva ei vaan asettunut sinne kunnolla kehtoasentoon, ja liinan kiristäminenkin oli hankalaa. Tänään vasta oivalsin, että parikuisenkin voi jo laittaa pystyasentoon. Lunttasin selkeät kuvalliset ohjeet, ja tajusin vetäneeni liinaa kiristäessä ihan väärään suuntaan, joten ei ihme, että se jumitti.

Vauvan pään sai oikeasti (kuvakulma vähän vääristää) tuettua hyvin kiristämällä liinan yläreunaa. Kokeilu oli positiivinen yllätys. Veen sai nopeasti kyytiin, ja kunnon kiristyksillä paino ei tullut yhtään niin toispuoleisesti kuin pelkäsin. Tajusin nyt vasta, että liina on kyllä tosi ohut. Rengasliinalle voisi olla kotioloissa käyttöä, mutta vähän tukevampi liina olisi tarpeen Veen kasvaessa.

Renkulaihastuksissani kokeilin vielä kantopussia. Harmi kyllä tässä vauvan niskan tukeminen on paljon hankalampaa. Onnistuu kyllä kääntämällä olalle tulevaa reunaa, mutta pystyasennossa tällä kantaa oikeasti varmaan vasta isompaa vauvaa, joka kannattelee jo kunnolla itseään. Puolivuotiaalle pussi olisi jo hyvä, mutta taidan pistää myyntiin ennen sitä...

Päivä kaksi ja haasteesta 4/12 suoritettu!

Helmikuun liinailuhaaste

Bongasin eräältä foorumilta kantoliinahaasteen. Tarkoituksena on viikon aikana käyttää kaikkia kaapista löytyviä kantovälineitä. Ja meiltähän niitä löytyy runsain määrin... Olen myös saamassa taaperokokoista Tula-kantoreppua kokeiltavaksi esikoiselle, jota ei olekaan kannettu ikuisuuksiin. Joten tästä lähtee!

Aloitin uusimmasta eli viime viikolla käytettynä hankkimastani Girasolista, jossa Vee nukkui tänään yhdet päiväunet kotona:

Väri on aivan ihana! Tästä liinasta tulen tosi hyvälle tuulelle. Raidat myös helpottavat liinan kiristämistä, koska reunat ovat eriväriset. Sidontana on kietaisuristi, ja vauvan niskan takana on tukena rullalle kääritty harso. Vinkin kuulin viime viikolla liinatreffeillä, joilta koko kantoliinainnostus sai aivan uutta puhtia. Muutenkin livenä saatu opastus helpottaa tosi paljon enemmän kuin pelkkä googlailu.

Liinan pituus on 4,2 metriä, ja se riittää tosi hyvin. Tämä on liinoista lyhyin, ja nyt melkein harmittaa, että muissa on niin paljon ylimääräistä varapituutta, koska en uskonut 5-koon riittävän...

Pitkän liinan sitominen ei ole ihan helppoa. Uskon ja toivon, että harjoitus tekee tässäkin mestarin, sillä liinalla kantaminen on pidemmän päälle tosi paljon mukavampaa ja ergonomisempaa kuin kantorepulla. Viikonloppuna oltiin kaksissa juhlissa, joissa molemmissa Vee nukkui pitkät unet liinassa, eikä tuollaisen 5-kiloisen pikkuisen kantaminen tuntunut missään. Päätin, että yritän sitoa liinan joka päivä ainakin kerran. Toivottavasti parin viikon päästä olen jo niin rutinoitunut, että se sujuu automaattisesti. Kantoliina on aluksi vaivalloinen, mutta helpottaa elämää tosi paljon sitten kun sen käyttöön on tottunut.

Viikon muut kantovälineet ovat:

• Didymos natur (luonnonvalkoinen) villainen indio (4,6 m)
• Ellaroo aloe (4,6 m)
• Beco Butterfly 2 -kantoreppu
• Manduca
• Catbirdbaby Mei Tai -neliöliina (jos saan vauvan siihen)
• TSI-rengasliina
• taaperokokoinen Tula -kantoreppu
• huomenna kirppispöydältä mahdollisesti palautuvat kantovälineet...

P&T Explorer -tuplat alessa

Jos hankkisin meille tuplarattaat, enkä löytäisi käytettyinä, niin Saksasta tilaamalla löytyy nyt tarjous Phil&Teds Explorerista. Koko paketti sisaristuimella, tuplasadesuojalla ja kuljetuksella tekee 557 euroa (lopullinen hinta näkyy kassalla). Classicit lähtisivät noin 499 eurolla. Pingpong.de tarjoaa -10% kaikesta muustakin helmikuun loppuun saakka.

Aina välillä mietin, olisiko tuplille käyttöä ja harrastan ajatusleikkejä verkkokaupoissa. Ennen Veen syntymää varsinkin pähkäilin, voiko kahden lapsen kanssa pärjätä ilman tuplarattaita. Mutta me selvitään ihan hyvin vanhoilla yhdistelmillä + seisomalaudalla tai vaihtoehtoisesti rattailla + kantoliinalla. Ainakin niin hyvin, että 500 euron sijoitus uusiin rattaisiin tuntuu turhalta. Mutta Phil&Tedsit olisivat kyllä ykkösvaihtoehto.

Kuin kaksi...

Vee on hyvin samannäköinen vauva kuin Tee oli pienenä. Joskus väsyneenä puhuttelenkin vauvaa esikoisen nimellä ja sitten muistan, että Tee on jo iso kaksivuotias eikä mikään vauva enää. Yhdennäköisyyteen ne yhteneväisyydet sitten loppuvatkin. Tee temperamenttinen ja Vee viilipytty ovat ainakin pikkuvauvoina aivan eri maailmasta.

Tänään lähdin aamulla aikaisin ulos Veen kanssa. Jo ennen lähtöä Vee simahti kantokoppaan ja heräsi sieltä jonkin ajan päästä tyytyväisenä (Tee: ei ikinä!). Laitoin Veen liinaan, jossa se nukkui tyytyväisenä (!) koko sen ajan, kun minä kiertelin kauppoja ja sovittelin talvitakkeja. Löysin muuten tosi hyvän takin, johon hankkimani Kumja-kantopaneeli sopii täydellisesti. (Takki tosin on Luhta ja Sokokselta - alanko muistuttaa äitiäni? Mutta silti ihan kiva.) Jatkoin matkaa vauvajumppaan, jossa Vee kyllä heräsi aika pian. Keplottelin jonkinmoisen imetysasennon liinassa, Vee söi nopeasti ja tehokkaasti (!) ja kurkisteli sitten valppaana ja tyytyväisenä (!) ympärilleen. Jumpan jälkeen join kaverin kanssa kahvit kahviossa. Vee alkoi vähän hermostua väsyneisyyttään, ja lähdettiinkin aika pian eteenpäin. Vee nukahti vaunuihin heti (!), heräsi hetkeksi käydessäni nopeasti kotona, mutta nukahti saman tien uudestaan (!), kun lähdimme liikkeelle. (Liikenteessä pidän usein liinan lisäksi myös vaunut. Niihin on kätevä nojata liukkaalla kelillä ja kasata tavarat.) Vee nukkui koko bussimatkan toiselle puolelle kaupunkia ostamaan käytettyä kantoliinaa (josta myöhemmin lisää!), sieltä vielä taas toiselle puolelle Helsinkiä Piiloon järjestelemään kirppispöytää ja vielä kirpparillakin hetken (!!!). Herättyäänkin Vee oli pääasiassa rauhallisesti, parit syömiset, vaipanvaihto ja taas unille kärryihin koko kotimatkaksi (!).

Kaikkien huutomerkkien kohdalle voi kuvitella vauvan kitinää ja suoraa huutoa, niin saadaan samanmoinen kuvaus päivästä kaksikuisen esikoisen kanssa.

En usko, että kyse on yksinomaan siitä, että toinen lapsi olisi helpompi. Ei se nimittäin välttämättä ole. Olen varma, että lapsen temperamentti vaikuttaa enemmän kuin pelkästään se, että esikoisen hoitamisen kokee vaativammaksi kuin seuraavien lasten. Toinen lapsi on kuitenkin oma yksilönsä, joka voi yhtä hyvin olla vaativa, helposti ärtyvä ja herkästi reagoiva kuin tyyni ja tyytyväinen. Lisäksi mahdolliset fyysiset vaivat voivat lisätä vauvan kuin vauvan itkuisuutta ja vaativuutta. Kiintymysvanhemmuuden kasvatusgurut Bill & Martha Sears korostavat monissa kirjoissaan, että vasta heidän neljäs (hyvin vaativa) lapsensa avasi vanhempien silmät ja pakotti kehittämään toisenlaisia toiminta- ja suhtautumistapoja.

Olen tietysti äärimmäisen tyytyväinen, että Veen kanssa on helppoa ja palkitsevaa. Saan nukuttua useamman tunnin pätkissä, en istu imettämässä koko päivää ja palkintona on useimmiten tyytyväinen vauva. Tämä on älyttömän kiva vaihe! Pitää nauttia täysillä niin kauan kuin tätä kestää.

Haluan kirjoittaa itselleni ylös myös, että Tee on ollut tänään mahdottoman ihana ja suloinen. Kaksivuotias nauttii läheisyydestä ja yhteisestä riehumisesta, ja jollain lailla tänään tunsin voimakkaamman yhteyden lapseen kuin vähään aikaan. Negatiivisen riehumisen kierrettä ollaan onnistuttu ehkä hieman katkaisemaan. Yritän olla käskemättä ja komentamatta (ja ärsyyntymättä), kun Teen riehuminen menee yli. Sen sijaan olen sanonut rauhallisesti, että jos on väsynyt tai nälkäinen tai paha olo, niin sen voi sanoa mieluummin kuin purkaa sitä läpsimällä, sotkemalla tai muulla ikävällä toiminnalla. Vaikuttaa siltä, että tällainenkin pieni oivallus on helpottanut elämää.

Sen sijaan tarhassa ei ole mennyt kovin hyvin, ja sieltä on taas tullut huomautuksia Teen riehumisesta. Ehkä lapsi ei saa siellä tarpeeksi huomiota, on levotonta tai lapsi protestoi jotain... Pitäisi varmaan yrittää selvittää hoitajilta, millaisiin tilanteisiin riehuminen erityisesti liittyy, ja milloin sitä ei esiinny. Veikkaisin ehkä eniten huomion hakemista, koska Tee vaikuttaa tykkäävän ja osaavan keskittyä ohjattuihin juttuihin kuten askarteluihin ja laulamiseen. Riehumista on eniten ruokailussa ja nukkumaan mennessä.

Minusta tuntuu, että osaan toimia Teen kanssa tällä hetkellä ihan rakentavasti kunhan vain jaksan eli en ole tolkuttoman väsynyt. Sen sijaan en ole aivan varma, miten hyvin tarhassa osataan ratkoa näitä ongelmia. Ainakin vaikuttaa vähän siltä, että siellä keinot ovat lopussa.

Niin se liina: olin tiistaina kantoliinatreffeillä ja opin sitomaan kietaisuristin taas vähän paremmin. Liinassa on kyllä vaan niin mukava kantaa, joten päätin hankkia Veelle nimiäislahjaksi uuden liinan, etenkin kun törmäsin käytettynä sellaiseen väriyhdistelmään, josta todella tykkään:

Kuva: slingomama.nl

Tai siis minullehan se tulee :) Täytyy kyllä koettaa olla lataamatta liikaa merkityksiä tavaraan, sillä muuten en ikinä raaski myydä eteenpään Veen ensimmäistä omaa liinaa ja mitä kaikkea sitä keksiikään. Tuntuu vähän pöhköltä säästää sellaista, mitä ei enää käytä ja täyttää tunnearvolla ennestäänkin vähäistä kaappitilaa.

Eroon äitiysvaatteista

Nyt ne sitten lähti. Vein tänään Piilo-kirppikselle Vuosaareen kaikki äitiysvaatteet, tarpeettomat kantovälineet, kaapin täytteenä lojuneet omat vaatteet ja pienimmät 50-62-senttiset vauvanvaatteet. Aikamoinen urakka se oli. Ja minä kun ajattelin, että helpommalla pääsen, kun vien kamat kirppispöydälle kuin että alan napsutella niitä huuto.nettiin. Hintalappujen kiinnittäminen, liian huonokuntoisten karsiminen, kamojen pakkaaminen kärryihin (ei, meillä ei ole autoa) ja roudaaminen Vuosaareen oli kokonaisuudessaan hieman isompi urakka kuin mihin olin varautunut. Ja nyt sitä pöytää pitäisi käydä siistimässä... Samalla mukaan varmasti tarttuu kaikenlaista, joten en tiedä, miten tämä tavarankarsimisprojekti lopulta etenee.

Siellä ne nyt sitten ovat. Jos jotakuta kiinnostaa, niin äitiysvaatteista löytyy paljon lähes uudenveroista ja väöhän käytetympää Po.p:ia (koossa 34-36), lisäksi Boobin uusia mammalegginsejä halvalla, ja mitäs siellä olikaan... Benettonilta, Noppiesilta ja Mamaliciousilta löytyy jotakin, niin ja Mamaliciousin äitiystakki, jonka kirppiksen Hanna risti itsensäpaljastelijatakiksi :) Vein sinne pitkän jahkailun jälkeen myös aidon uudenveroisen 70-luvun Marimekon kauniinvihreän mekon (ei sille vain tule käyttöä) ja Nanson nyt niin trendikkään etnokuosisen trikoomekon samaiselta vuosikymmeneltä. Huomenna olisi tarkoitus viedä vielä lisää takkeja ja jotain muuta pientä, joka ei mahtunut tänään kuormaan.

Lisäksi löytyy uimavaippoja, -tossuja ja -pukuja noin 9-14-kiloisille. Meidän vauvauintiharrastus ei sitten ikinä lähtenyt käyntiin, joten osa on aivan uusia. Muutamat pienet villavaippahousut saivat myös parin euron laput. Kantovälineistä lähtöpassit tuli parille trikooliinalle (12-14 euroa), Close carrier -helppoliinalle, Kozy carrier -neliöliinalle (molemmat 45 euroa) ja Peanut shell -kantopussille (14 euroa).

Jos tavaraa jää yli, niin kai ne pitää jaksaa laittaa huutikseen. Sieltä ne viimeistään lähtevät eteenpäin. Kun Piilossakin on mahdollista valita hinnoittelupalvelu, tarjoaisikohan joku samanlaista palvelua kohteiden lisäämiseksi huuto.nettiin?

Ei (ihme kyllä) ole yhtään haikea olo. Tervemenoa vaan kaikelle roinalle!

Käyttöohjeet kadoksissa

Kuluneiden parin vuoden aikana olen usein toivonut, että vauvoille ja lapsille olisi olemassa helppojen ratkaisujen käyttöopas. Sellainen mistä voisi suoraan lukea toimintaohjeet ja ratkaisut tilanteeseen kuin tilanteeseen. Olen pettynyt useimpiin lukemiini kasvatusoppaisiin. Huonoimpia ovat yleensä olleet juuri ne opukset, joissa yritetään tarjota yleispäteviä ohjeita. Lapsi oppii nukkumaan itsekseen silittelemällä. Puolivuotias ei enää tarvitse yösyöttöjä. Kiinteitä syödään viisi ateriaa päivässä. Vanhempien pitää sanoa ei niin kauan, että lapsi oppii. Lasten on parasta olla tiettyyn ikään saakka kotihoidossa. Lasten on parasta mennä tietyssä iässä kodin ulkopuolelle hoitoon. Ja niin edelleen.

Ainoat yleispätevät, kaikkiin lapsiin ja kaikille perheille sopivat kasvatusohjeet, jotka kahden vuoden kokemuksella allekirjoitan, ovat:
1) Opettele tuntemaan lapsesi, itsesi ja omalle perheellesi parhaat tavat toimia.
2) Älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki. Toisin sanoen toimi muuttaaksesi vain niitä asioita, jotka ovat oikeita ongelmia ja häiritsevät sinua itseäsi.
3) Valitse tärkeimmät asiat, joilla on sinulle eniten merkitystä ja relaa muiden suhteen. Vanhemmuutta ei voi suorittaa täydellisesti, mutta kaikista tärkeistä ajatuksista ja periaatteista ei tarvitse luopua.

Ykköskohta on kaiken A ja O, mutta myös hankalin. Uskon, että vauvan/lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen on hyvin keskeistä. Vastasyntyneen ja pikkuvauvan kanssa se tarkoittaa välitöntä vauvan viesteihin (itkuun ja muuhun kommunikaatioon) vastaamisen opettelua ja läheisyyttä. Vauvan kasvaessa suhteeseen tulee enemmän tilaa itsenäisyydelle. Olennaista on kuitenkin se, että toisen voi oppia tuntemaan ainoastaan paneutumalla olemaan lähellä, kuuntelemaan ja jakamaan aikaansa.

Niin kutsuttua kiintymysvanhemmuutta kritisoidaan usein siitä, että siinä syyllistetään kaikkia niitä, jotka eivät koe omakseen kantoliinoja, perhepetiä, imetystä, kestovaippoja, vauvojen vessahätäviestintää, sormiruokailua, vauvaviittomia ja mitä kiintymysvanhemmuuteen liitetäänkään. Silloin sekotetaan toisiinsa tavoitteet ja keinot. Tavoitteena on oppia ymmärtämään vauvaa omana erityisenä itsenään ja rakentaa läheinen ja turvallinen varhaislapsuuden kiintymyssuhde. Kantaminen, nukkumis- ja syömisjärjestelyt jne. ovat keinoja, jotka auttavat pääsemään tähän tavoitteeseen. Niistä voi valita itselleen toimivat jutut ja heivata ne, jotka eivät sytytä. Kantoliina on tekninen ratkaisu, jonka avulla lasta voi pitää lähellä, mutta läheisyyttä voi antaa ilmankin. Imetys on vuorovaikutusta, läheisyyttä ja vauvan viesteihin vastaamista, mutta samoja juttuja voi toteuttaa pulloruokinnankin kanssa. That's it.

Vanhemmuuden todellinen haaste ei ole siinä, miten keksiä itselleen hienoimmat kasvatusperiaatteet vaan siinä, miten toimia käytännön arkisissa tilanteissa. Usein tiedän, mitä haluan, mutta en tiedä, miten siihen konkreettisesti pääsisi. Haluaisin kovasti, että minulla olisi lapsiini lämpimät, luottavaiset ja kunnioittavat välit, mutta arjen keskellä toimin monesti tavoilla, joiden tiedän toimivan täysin päinvastaisesti. Usein tulee reagoiduttua torumalla, huutamalla, nalkuttamalla tai kieltämällä sellaisissa tilanteissa, joissa se ei ole yhtään tehokas tapa toimia. Arki lasten kanssa on jatkuvaa ongelmanratkaisua. Jos minulla on jokin ongelma lapsen käytöksen suhteen, tarvitsen konkreettisia ideoita siitä miten voisin toimia parhaiten ratkaistakseni tilanteen. Siinä käyttöohjeet tulisivat tarpeeseen.

Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, kuka on esikuvani vanhemmuudessa. Kenen toimintatapoja lasten kanssa arvostan todella ja kenestä voisin ottaa mallia. Jouduin toteamaan, ettei sellaista taida olla. Omien vanhempieni useimmista tavoista haluan sanoutua irti. Monien ystävieni lapset ovat vielä sen verran pieniä, että he eivät ole joutuneet kohtaamaan läheskään kaikkia edessäolevia haasteita ja ongelmia. Välillä näkee tuntemattomien ja puolituttujen ratkaisevan tilanteita tosi hyvin, mutta useimmiten silmiin pistävät ne myötätunnon/-häpeän hankalat tilanteet, joskus myös todelliset "apua ei noin" -tilanteet.

Voisikohan vertaistuki korvata esikuvat? Onkohan ihmisillä yleensä joitakin vanhemmuuden esikuvia, jotka voivat auttaa ratkaisemaan pulmia ja antaa inspiraatiota?

Kirppishinnoitteluvaikeuksia

Tänään olen lätkinyt hintalappuja kaappien siivouksen tuloksena syntyneisiin vaate- ja tavaraläjiin, joita lähden huomenna iltapäivällä viemään Piilokirppikselle. Piilossa alkaa tiistaina naisten viikko, eli myynnissä on äitiys- ja lastenvaatteiden lisäksi myös tavallista naisten vaatetta. Ja sitähän meiltä löytyy, ihan liikaa. Syksyllä hankin ison äitiysvaatevaraston edustaviksi työvaatteiksi, ne saavat kaikki mennä. Mummon kaapeista hamstratut retromekot ja Marimekot pois. Takkeja on pakko laittaa eteenpäin, koska ne eivät kaikki mahdu naulakkoon. Rankalla kädellä karsittua vaatetta on ainakin pari ikeakassillista. Plus iso muovikassillinen kaikista pienimpiä vauvanvaatteita.

Lastenvaatteiden suhteen minulla on aika hyvä hintatuntuma siitä, mikä minkäkinlaisesta ja -merkkisestä vaatteesta on hyvä hinta. Omien vaatteideni suhteen olen vähän enemmän pulassa, koska en juurikaan ole liikkunut metsällä tavallisilla kirppareilla. Haluan päästä turhasta vaatteesta eroon ja suurin osa perusvaatteista saa kylkeensä 0,50-3 euron lätkän. Mutta oikeasti laadukkaita ja uudenveroisiakin vaatteita ja mammavaatteita en haluaisi myydä täysin alihintaan. En vain yhtään osaa kuvitella, miten hyvin vaikka ne XS-kokoiset esimerkiksi menevät kaupaksi. Kuvittelisin, että M-koolla on enemmän ottajia. Ja livekirppari on eri asia kuin huuto.net, jossa kaikesta usein pulitetaan enemmän.

Tyhjensin myös rankalla kädellä kantovälinevarastoa. Pari trikooliinaa, Close carrier, Yamo-kantoreppu, kantopussi ja Kozy-neliöliina sekä kantotakki ja kantosuoja saavat ainakin lähteä. Huh! Näistäkin pähkäilen vielä, mikä olisi sopivan muttei aivan liian halpa hintapyyntö.

Voihan ne jäljelle jäävät kamat pistää huutikseen. Varmasti ainakin Po.pin mammavaatteista ja muistakin merkkivaatteista saisi siellä paremman hinnan, mutta en yhtään jaksaisi alkaa kuvaamaan ja kirjoittelemaan kuvauksia, postittamaan ja mitä kaikkea hässäkkää siihen nyt liittyykään. Toivottavasti pöytä siis puhdistuu ensi viikon aikana!

Kiasmassa taiteilemassa

Seuraa pakkaspäivän menovinkki: Kiasman taaperopaja! Pajassa voi esiintyä videokameralle, avata pikkuisia laatikoita, piirtää ja maalata seinille sekä jättää värijälkensä lattiaan.

Pienen alkumaanittelun jälkeen Tee oli innolla maalaamassa, eikä olisi tahtonut lähteä ollenkaan pois. Vee nukkui koko reissun ajan, ja heräsi vasta ihan lopuksi, kun oltiin syöty Kiasman kahvilassa.

Paja on avoinna aina helmikuun puoliväliin saakka to-la klo 10-13. Aikuinen pääsee museolipun hinnalla (10 / 8 euroa) ja lapset ilmaiseksi. Ainakaan tänään ei ollut yhtään ruuhkaa, ja hyvin mahtui puuhastelemaan. Myös vauvojen värileikkiryhmissä on kuulemma vielä tilaa.

PS. Huomenna on Työväenopiston Opistotalossa Kalliossa Helmikarnevaali. Kirppis ja ohjelmaa lapsille. Saa nähdä, jaksetaanko mennä, sillä huomenna olisi myös synttärikemut...

2-kuukautisneuvolassa

Meidän pieni on jo iso: painaa 5 360 g ja on 60 senttiä pitkä. Ensi viikon kirppispöydälle Piiloon taitaa päätyä myös pienimpiä vauvanvaatteita. Kai se pitää uskoa, että 56-senttisten vaatteiden aika alkaa olla ohi. Jotkut 60-senttisetkin ovat jo liian pieniä.

Rota-rokote jätettiin ottamatta. En oikein osaa sanoa, mitä mieltä olen rokotteista. Tuntuu hurjalta rasittaa vielä näin pikkuisen vauvan elimistöä - vaikka rokotteiden sisältämät taudinaiheuttajat ovat heikennettyjä. Rokotereaktiot saattavat olla kurjia ja rajujakin, vaikka välttämättä tietenkään ei tule mitään sivuvaikutuksia. Keskitien valintana olllaan päätetty jättää ottamatta rota ja ehkä pneumokokkikin, jotka ovat tulleet uusimpina mukaan rokoteohjelmaan. Rota-virus on tietysti ikävä sairastaa, mutta ei niin vaarallinen kuin monet muista taudeista, joita vastaan rokotetaan. Luultavasti taloudelliset syyt ovat osaksi vaikuttaneet siihen, että rota on päätynyt rokotusohjelmaan. KTL:n sivuillakin todetaan, että "rokote vähentää oleellisesti rotaviruksesta aiheutuvia sairaalahoitoja, sairaalainfektioita, muiden terveyspalvelujen käyttöä ja vanhempien työstä poissaoloja."

Mietin vähän myös neuvolan terkkarin vaihtamista. Olen käynyt aika tasan joka toinen kerta toisella terkkarilla, jonka kanssa tulen jostain syystä paremmin toimeen. Hänellä on jotenkin mukavan hyväksyvä ja kannustava asenne, ja vastaanotolla on mukava käydä. Vaihtaminen on käsittääkseni mahdollista, mutta tuntuu vähän epämukavalta, koska meillä ei ole mitään oikeaa syytä. Ei meidän omassa terkkarissakaan mitään varsinaista valittamisen aihetta ole. Olen kuullut, että joissakin neuvoloissa vaihtamisen syitä kysellään tarkasti. Tietysti ihan hyvä, jos tarkoituksena on kehittää toimintaa, mutta en tiedä, mitä kyselyihin osaisin sanoa.

Lääkäri oli mukava, ja Vee jaksoi tutkimukset hyvin. Vee ottaa muutenkin selvästi rauhallisemmin kuin Tee aikoinaan. Ehkä osansa on vanhempien varmemmilla otteilla, ehkä tutti rauhoittaa tiukan paikan tullen, tai ehkä Veellä on vain chillimpi temperamentti. Olisi aika hassua, jos Veestä tulisi ihan viilipytty kun Tee on sellainen sähikäinen. Ei sekään mahdotonta ole.

Asusteena 4,6 metriä villaa

Tänään ei ole ollut kovin hyvä päivä. Monta pientä asiaa kun menee pieleen, niin jossain vaiheessa kiehuu yli. Yksi ärsyttävimmistä (ja ihan oma vikani) oli saapua varatulle ajalle 45 minuuttia myöhässä. Olin kai katsonut loppuaikaa ja luullut sitä alkamisajaksi. Ja kun päivä oli siihen mennessä mennyt pieleen suurelta osin juuri siksi, että ärsytti lähteä vauvan kanssa pakkaseen, niin turha reissu ärsytti sitäkin enemmän.

Oli silti ihan hauskaa kävellä ulkona aurinkoisessa pakkassäässä. Vee tykkää uinua kantoliinassa, ja unta riitti kaksi ja puoli tuntia. Nappasin meistä kotiin tultua muutaman kuvankin. Meillä vaan on surkean huono valo näin talvella, joten kuvista tulee ankeita. Mutta kantoliinakuvia on niin hauska katsella jälkikäteen ihmetellen, miten pieni nyytti onkaan ollut.

Liina on luonnonvalkoinen Didymoksen villaindio. Ihanan pehmeä ja joustava liina, ja sopii hyvin pakkaspäiviin. Tykkään myös neutraalista väristä. Sateenkaarikuvioiset liinat eivät ole niin mun juttu. Näin pienelle vauvalle olen taittanut liinan pituussuunnassa kaksinkerroin ennen sen sitomista. Kuvassa näkyvät myös esikoiselle neulomani sukat (ohje Uhoavan gnun blogista), jotka ovat ihan parhaat, koska pysyvät putoamatta pienissä räpylöissä.

Pitkässä kudotussa liinassa Veetä on kevyt kantaa. Sitomiseen menee hetki aikaa, ja sitä on ärsyttävää tehdä kiireessä, mutta kun liinan on saanut päälle ja kiristettyä, niin kantotuntuma on paljon kevyempi kuin kantorepun kanssa. Pitäisi vaan enemmän jaksaa käyttää liinaa muutenkin kuin peittona vaunuissa :)  Reppu on kyllä niin paljon helpompi laittaa päälle, ja olen kyllä aika ihastunut meidän Beco Butterfly 2:een, jonka bongasin syksyllä Vihreän sammakon alesta. Beco on kantorepuksikin helppokäyttöinen, ja istuu paremmin kuin muut kokeilemani reput. Vaikka kantoreput ovat minusta kyllä ergonomisuuden kannalta parhaimmillaan vasta sitten, kun lasta voi kantaa selässä.

Kuva: Vihreä sammakko

Toinen lapsi jää helposti vähemmälle huomiolle, kun esikoinen osaa sitä vaatia niin paljon pontevammin, joten yritän jaksaa ottaa Veen liinaan tai reppuun aina kun mahdollista. Siinä läheisyyttä saa annettua niin helposti, ja pitkät päiväunet ovat myös toivottu bonus. Vaunuissa Vee herää helposti, mutta liinan kanssa olen toistaiseksi saanut istuskella pidempiäkin aikoja rauhassa. Teen kanssa en koskaan ehtinyt täysin oppia nauttimaan kantamisesta, mutta nyt olenkin niin paljon varmempi käsittelemään vauvaa, että sidonnat onnistuvat vähemmällä ähertämisellä. En enää ahdistu siitä, että kannettava saattaa reissussa herätä ja vaatia hoitotoimenpiteitä. Teen kanssa kantamisen fyysinen läheisyys tuntui joskus rajoittavalta ja ahdistavaltakin, mutta nyt olen kai jo niin tottunut vauva-arjen tuomiin muutoksiin, että en enää jaksa ahdistua.

Kuva: Ipanainen.fi

Hankin jo loppuraskaudesta syksyllä Kumja-irtopaneelin, joka käy lisäosaksi tavalliseen takkiin. Voi uhmata pakkasrajoja, kun vauvan saa kokonaan takin alle, eikä tarvitse hankkia varsinaista kantotakkia. Olen pukenut vauvalle liinaan sisävaatteiden lisäksi ainoastaan myssyn ja villasukat. Liinakerrosten ja takin alla vauva pysyy lämpimänä, mutta kun riisuu takin, niin sisälläkään ei tule kuuma. Toinen talviliinailun must ovat tietysti kenkien liukuesteet. Ja oikein liukkaalla voi ottaa mukaan lisäksi vaunut, joiden työntöaisasta voi roikkua ja joihin saa kätevästi kaikki tavarat...

Salaperäistä postia

Meidän postia jakaa naamioitu kostaja:

Paketista paljastui tällainen ihanuus:

Kuva: Cheeks and Cherries

Eli Itti Bitti d'lish Snap-In-One ja pari muuta vaippaa englantilaisen Cheeks and Cherries -nettikaupan alesta. Nämä ja yhden koon Bitti Tutto -vaipat ovat meidän parasta helppovaippavarastoa. Ohuita mutta tarpeeksi imukykyisiä, kuivuvat nopeasti ja näyttävät hyvältä. Tykkään!

Sataprosenttista sosetta

Tee aloitti kiinteisiin tutustumisen aikoinaan muussatulla banaanilla, mutta pian siirryimme kokonaan sormiruokaan. Yksi inhokeistani on nimittäin vauvan syöttäminen lusikalla. Sormiruokailun suhteen Tee hoksasi homman heti, ja kaikki sopivina paloina tarjottu meni sujuvasti alas. Sosepurkkeja ei ole siis tarvinnut juuri kaupasta kantaa. Ainoa poikkeus on puuro, jonka seassa Tee tykkää syödä hedelmäsoseita.

Mutta mutta. Menin joskus lukemaan sosepurkkien tuoteselosteita, ja koko homma alkoi tuntua huijaukselta. Vai mitä tästäkin Piltti Aurinkoisesta pitäisi sanoa:

Vesi, aprikoosi (16,5%), ananas (7,5%), persikka (7,5%), hedelmäsokeri, riisitärkkelys, hyytelöimisaine (pektiini),happamuudensäätöaine (kalsiumsitraatti) ja C-vitamiini.

Soseeseen on siis ensin lisätty vettä ja sitten sitä on sakeutettu tärkkelyksellä ja hyytelöimisaineella. Hedelmää on  vain 31,5% eli 125 gramman purkista vajaat 40 grammaa. Pikaisella silmäyksellä kaikissa purkeissa aitoa tavaraa oli alle puolet.

Siitä lähtien olen käynyt aina välillä Ekolossa täydentämässä varastoja Babynatin luomusoseilla. Hintaa on kyllä huimat 1,80 euroa/purkki. Suhteellinen hintaero tavallisiin soseisiin ei ole kuitenkaan niin suuri, koska Babynatissa ei tarvitse maksaa vedestä. Vaihtoehtoisesti välillä marketista tulee mukaan Hipp:in luomumarjasosetta. Siinä on tuoteselosteen mukaan 95% itse asiaa, mutta luku hämää hieman, sillä sose on pääosin valmistettu sakeutetuista mehuista, eli vettä on siinäkin joukossa. Kerran ostin myös vauvanruokahyllyjen ulkopuolelta hedelmäsäilykkeistä isomman purkin täysmangososetta, mutta pakkaus oli sen verran suuri, että siitä jäi osa käyttämättä.

Voihan sitä tietysti itse soseuttaa hedelmät ja pakastaa, mutta minä en jaksa.

Teen 8-kuukautisneuvolassa terkkari kysyi minulta, teenkö soseet itse vai ostanko kaupasta. Häkellyin  täysin, sillä kysymys tuli aivan puun takaa ja 1) vauva ei syönyt lainkaan soseita vaan sormiruokaa paloina 2) minä en melkein koskaan valmistanut ruokaa, vaan sen teki vauvan isä (joka istui samassa huoneessa) 3) miksi koko asiasta oli tarpeen edes kysyä? Tarvitseeko neuvolan siitäkin tietää? Veen kanssa olen ehkä jo kerännyt itseluottamusta ja paksunahkaisuutta sen verran, että jaksan kyseenalaistaa ääneen typerät kysymykset.