perjantai 7. syyskuuta 2012

Sata!

Tänään olen miettinyt, että yksi tosi tärkeä juttu vanhemmuudessa on uskoa itseensä ja siihen, että tietää, mitä on tekemässä. Omaan elämään ja omiin lapsiin liittyvä asiantuntijuus karkaa helposti jonnekin kauas ja se pitää napata takaisin. Kukaan muu ei tiedä eikä tunne meidän elämää ja näitä lapsia niin hyvin kuin minä itse. Toinen tärkeä juttu vanhemmuudessa on olla valmis muuttamaan ja ravistelemaan omia käsityksiä, myös itsestä ja lapsista.

Olen viime aikoina lueskellut taas vähän enemmän lapsia ja lasten kasvatusta koskevia kirjoja. Osa kirjoista on ollut hyviä, antoisia ja miellyttäviä lukea. Joistakin kirjoista herää ainoastaan ajatuksia liittyen siihen, mikä tekstissä häiritsee. Olisi kiva jaksaa kirjoitella enemmänkin ajatuksia ylös. Ehkä ajatuksiin tulisi enemmän tolkkua, jos niitä pistäisi sanoiksi.

Tämä oli jo sadas postaus tässä blogissa. Alunperin ajattelin, että saisin tänne kirjoitettua niitä pieniä juttuja lapsista ja arjesta, jotka helposti muuten unohtuvat. Olen kuitenkin ollut yhtä surkea täyttämään tätä pienillä yksityiskohdilla kuin kummankaan lapsen vauvakirjaa. Toisaalta ehkä ei tarvitse, jos ajatuksissa on muita juttuja päällimmäisenä. En jaksa suunnitella, mistä kirjoittaisin, vaan tekstiä tulee siitä mistä on tullakseen. Mutta pari kirja-arviota ainakin on tulossa :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Fysioterapiassa

Tänä aamuna herättiin aikaisin ja käytiin tapaamassa neuvolan fysioterapeuttia. Vee sai 8-kuukautisneuvolasta lähetteen fyssarille, koska ei sujuvasta mönkimisestä huolimatta osaa kääntyä selältä vatsalleen. Useimmat vauvathan handlaavat sen jo muutaman kuukauden iässä, mutta Vee ei koskaan ole ollut kiinnostunut kierimisestä. Vatsallaan Vee on viihtynyt siitä lähtien kun oppi kannattelemaan päätään ja kuukausi sitten 8 kuukauden iässä alkoi ensin hidas ja sittemmin kunnon vauhtiin kiihtynyt hinaaminen kohti kiinnostavia leluja (ja roskia). Kääntyminen ei vaan jostain syystä kuulu kuvioihin lainkaan.

Fyssari oli sama, jolla käytiin pari vuotta sitten Teen kanssa jokusen kerran. En ole ollut Veen kääntymättömyydestä kovin huolissani, koska Teekin lähti aikanaan vähän viiveellä liikkeelle ja oppi kuitenkin sujuvasti 1v 3kk iässä kävelemään, vaikkei yksivuotispäivänään vielä kontannut tai edes noussut tukea vasten ylös. Vee oli ihan hirmu huonolla tuulella. Fyssari kippasi pienen heti lattialle selälleen, eikä sen jälkeen mikään oikein kiinnostanut. Lelut olivat pelottavia, kun niitä tarjosi ihan vieras ihminen, ryömiäkään ei uskaltanut eikä ollut kiva, kun uusi tyyppi koko ajan tuijotti ja pyrki puheille. Meille oli varattu tunnin aika, ja suurimman osan ajasta Vee kitisi ja parkui. Räkä vaan valui, joten pieni taitaa olla tulossa kipeäksikin. Saatiin kuitenkin ihan hyviä treenausvinkkejä ja seuraava aika parin viikon päähän. 

Tiedän, että pitäisi varata aika Veelle myös osteopaatille. Pienellä on selkeästi jotain jumituksia, jalat ovat jäykät ja ryömiessäänkin Vee potkii vauhtia vain toisella jalalla. Jotenkin olen ollut vaan niin väsynyt, että yksi puhelinsoittokin jää soittamatta. Samoin vauvahieronnasta olisi apua, ja osaan periaatteessa ainakin yhden hierontatavan päästä varpaisiin, mutta siinäkin on ollut useamman kuukauden tauko... vaikka kuinka ajattelin alkuun ottavani sen säännölliseksi tavaksi. Vee viettää sentään aikaa monipuolisesti lattialla, sylissä liikkuen ja istuen, liinassa ja joskus rattaissakin. Rattaiden renkaat pitäisi pumpata, joten ne ovat olleet nyt jonkin aikaa pois pelistä. Ihan hyvin ollaan pärjätty ilmankin.

Liinassakin pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota ergonomiseen asentoon. Veen kohdalla (ja yleensäkin) on tärkeää, että jalat pääsevät vapaasti liikkumaan polvitaipeista alaspäin. Vaikka on tärkeää, että liina ulottuu vauvan selän ja pepun yli polvitaipeesta toiseen niin joskus se menee vähän huonosti polvitaipeiden yli niin että jalat suoristuvat liikaa. Fyssari kysyi, kannetaanko Veetä paljon liinassa, mutta ei sitten kommentoinut vastaustani mitenkään. Siitä jäi vähän omituinen olo... Olen huomannut, että joillakin ammattilaisillakin menee sekaisin ergonomiset ja epäergonomiset sidonnat ja kantoreput. Joillekin on sanottu, ettei (millään) kantorepulla pitäisi kantaa pitkiä aikoja, vaikka ongelmia on lähinnä kapeissa rintarepuissa. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että kantaminen hidastaa lapsen motorista kehitystä, vaikka siitä ei olekaan mitään näyttöä. Lapsen kantaminen samalla kun itse liikkuu on kuitenkin aktiivista toisin kuin lapsi sylissä istuminen tai sitterissä/vaunuissa makuuttaminen. Siinä mielessä vauvaa voi hyvin kantaa vaikka koko päivän, mutta vauvan pitäminen aamusta iltaan sitterissä tai vaunuissa on ihan eri asia.

Oscha Japanese Knot Oban 50% pellavaa
Kirpun matka maailman ääriin antoi tunnustuksen, kiitokset! Olen kantanut Veetä yhdeksän kuukautta kohdussa ja nyt jo yhdeksän kuukautta kohdun ulkopuolella. Vauvasta tulee kohta taapero ja pieni alkaa suunnata yhä enemmän ja enemmän sylistä ulkomaailman. Kantaminen varmasti vähenee hieman, mutta tuskin loppuu pitkään aikaan. Kannanhan vielä kohta kolme vuotta täyttävää Teetäkin aina silloin tällöin ulkona repussa ja sisällä liinassa. Kantamisesta kirjoittaminen ei varmaan lopu sekään vielä hetkeen. Olen nyt tylsä enkä jaa tunnustusta eteenpäin... olen viime aikoina lukenut tosi vähän mitään blogeja ja pitäisikin käydä pitkästä aikaa katsomassa kaikkien kuulumiset.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Käytettyjen kantoliinojen markkinat

Facebookin Kantovälinekirppis on yllättänyt positiivisesti. Silloin kun pari vuotta sitten etsin ensimmäistä kantoreppua ja kudottua liinaa, löysin ainoastaan huutiksen enkä sieltäkään juuri mitään. Kantovälinekirppisryhmässä näyttää liikkuvan kaikennäköistä (ja hyvännäköistä!) liinaa ja reppua kohtuuhintaan. Sain itsekin jo yhden liinan myytyä sitä kautta eteenpäin. Ryhmään on lyhyessä ajassa liittynyt yli 650 (!) jäsentä. Huippua!

Kantoreput ja liinat tuntuvat muutenkin olevan nyt paljon yleisempiä kuin vielä pari vuotta sitten. Kaikilla tuttavaperheillä on ollut liina tai reppu (useimmiten Manduca) varattuna tulevalle vauvalle. Melkein joka päivä kadulla tai puistossa voi bongata ainakin yhden kantorepun tai liinan, useimmiten trikoisen mutta aina välillä kudotun tai rengasliinan. Joskus käytössä näkee kyllä sellaisia roikottimiakin, jossa vauvan asento jättää paljon toivomisen varaa... Babybjörneillä ja muilla rintarepuilla on varmaan oma kannattajakuntansa, vaikka epäilenkin, että jos sellaisen omistaja kokeilisi kunnon ergonomista kantoreppua niin eron huomaisi kyllä ainakin omilla harteilla ja myös vauvan asennossa. Ergonomisessa asennossa vauvan selkä on pyöreänä ja polvet ylempänä kuin peppu niin että kantoreppu tai liina ulottuu vauvaa polvitaipeesta toiseen. Monet ehkä ovat saaneet rintarepun lahjaksi tai ostaneet halvalla kirpparilta. Nyt kannattaakin tsekata fb-kirpparin tarjonta, jos on suunnittelemassa repun tai liinan hankintaa ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Tähtien kanssa

Meillä on uusi lemppariliina! Se on tukeva, pehmeä ja kuosi on esikoisenkin hyväksymä :D Kokadi-merkkinen Rock Star saapui meille alkuviikosta. Olen pikkuhiljaa alkanut sitoa kohta kolmevee Teenkin aina useammin liinalla selkään ja Rokkistara toimi siihen tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. 
  1. Liinassa pitää ensinnäkin olla sellainen kuosi, että sen voi markkinoida lapselle. Tähtiliina kuulostaa tosi hyvältä! (Kaikki eläimet ovat yleensä myös jees, mutta tähdet miellyttävät ainakin tätä kantajaa hitusen enemmän.) 
  2. Iso lapsi on minusta helpompi sitoa leveällä liinalla, ja Kokadissa leveyttä on 75 cm eli muutaman sentin enemmän kuin monissa muissa liinoissa. 
  3. Rock Starissa on 50% pellavaa, ja liina on sen ansiosta tosi tukeva. Pellavassa on myös hieno himmeä kiilto, ja se on vähän vilpoisempaa kuin puuvilla. 
  4. Kokadin liinat ovat yleensä kudonnaltaan sileitä, mikä helpottaa ainakin kietaisuristireppusidonnan kiristämistä.


Tänään kyytiin pääsi pienempi matkalainen, joka puistoreissun lopuksi otti pienet liinapäikkärit.

Kokadin limited edition -liinojen julkaisuista ilmoitetaan muutamia päiviä etukäteen Facebookissa. Julkaisuajankohtana kannattaa olla nopeana verkkokaupassa napsuttamassa, sillä liinat myydään loppuun parissa minuutissa. Joo, ihan kreisiä touhua, mutta kudotuilla kantoliinoilla on maailmanlaajuinen keräilijämammakanta, joka metsästää hulluna uusia julkaisuja ja lähettelee vaihtareita ympäri  maailmaa. 

Kokadilta on syksyllä tulossa myös mallisto, jonka ennakkotilaus on nyt menossa. Suomessa Kokadin jälleenmyyjänä toimii MamSell ja ennakkotilaukseen ehtii vielä mukaan tänään 29.8.! Liinat toimitetaan lokakuusta alkaen. Sieltä löytyy mm. musta-valkoiset ja turkoosi-harmaat tähdet sekä joukko eläinkuoseja ;) Perusmalliston liinat ovat puuvillaa, ja ihania vauvalle ensimmäisen vuoden liinoiksi. Tässä vaiheessa ohuiden puuvillaliinojen hankkiminen tuntuu kuitenkin vähän turhalta, joten meille ei niitä ole tulossa.



maanantai 20. elokuuta 2012

Takaisin taas

Joskus sitä ei vaan jaksa. Uupumus hiipii ihan huomaamatta ja yhtäkkiä on vaikea muistaa, mitä edellisenä päivänä on tapahtunut. Usein tuntuu, ettei yhtikäs mitään. Näiden molempien kanssa pahin väsymys on iskenyt reilun puolen vuoden jälkeen. Alku on aina yhtä hullaantumista ja hullunmyllyä, ehkä imetyshormonitkin kannattelevat, mutta muutaman kuukauden jälkeen alkuinnostus on luonnollisesti laantunut. Päivissä on useita hyviä hetkiä, mutta myös todella huonoja, ja yleisesti tuntuu, että väsymys ja uupumus ovat ainoat kuulumiset. Jossain vaiheessa ei oikein edes jaksa kaivata mitään vaihtelua, nähdä ihmisiä tai ainakaan nähdä vaivaa tapaamisten järjestämiseksi. Päässä ei tunnu liikkuvan yhtikäs mitään. Kirjoittaa ei jaksa, ei ole mitään sanottavaa. 


Mutta se helpottaa. Eräänä päivänä jaksaa vähän enemmän. Sitten taas vähän vähemmän, mutta suunta on parempaan päin. 

torstai 21. kesäkuuta 2012

Nukutuskuvia

Jos kantamiset ovat jääneet päivän mittaan jostain syystä vähiin, olen monesti nukuttanut Veen illalla liinaan. Oikeastaan kaikista ihaninta on sellainen läheisyystankkausliinailu, jossa ei ole mitään pakkoa eikä tarpeellista. Vee nukahtaa hyvin omaan riippumattoonsakin, mutta välillä on vaan ihanaa nauttia pienestä tuhisijasta lähellä sydäntä.



Sisällä on usein iltaisinkin kuuma, ja sisäliinaksi onkin valikoitunut mahdollisimman ohut mutta silti tukeva puolipellavainen Heartiness Anaconda. Heartiness on venäläinen liinamerkki, jonka konekudotut liinat ovat halpoja, muutaman kympin hintaisia ja käsikudotut puolestaan tosi haluttuja ja suhteellisen halpoja nekin, alle 200 euron luokkaa. Kuviollisten liinojen kutominen käsin on kaiketi aikaavievää ja haastavaa puuhaa. Sidontana kuvassa näkyy levitetty kietaisuristi. Kuvakulma on vähän alaviistosta, joten näyttää kuin Vee pää nojaisi kaulakuoppaani. Oikeasti pää on kyllä selvästi leukani alapuolella rintaani vasten. Voisi olla muuten vähän turhan tukalaa...

Kunnon kahvia

Paremman puutteessa juon suodatinkahvia. Isosta kupista on joskus kivakin lipittää kahvia, etenkin silloin kun tekee mieli istuskella kuppi kädessä mutta tarvitsee elimistöönsä enemmän kofeiinia kuin teessä on tarjolla. Joka päivä en kuitenkaan jaksa juoda peruskaffetta, koska silloin siitä menee fiilis eikä se kahvi itsessään ole mitään erityisen hyvää ilman fiilistä.

Mitä tekee kahvihifistelijä, jolla ei ole varaa eikä tilaa keittiössä isolle ja kalliille espressokoneelle? Meidän perussettiin kuuluu kahvimylly, vastapaahdettuja papuja jaBialettin Brikka-pannu. Brikkan erikoisuus on kahvin pinnalle muodostuva crema, jota tavallisella mutteripannulla ei saa aikaan. Alkuviikosta kävin Lasipalatsin Caffissa ostamassa meille neljän kupin Brikan. Meidän kahden kupin pannusta ei vaan riitä kahdelle ihmiselle säällistä aamukahvia. Raskaana ollessa pystyin juomaan ainoastaan tipan espressoa, ja pikkupannusta riitti hyvin meille molemmille. Puolen vuoden univeloissa tarvitaan aamuisin kovempia panoksia eli kummallekin tuplaespresso.

Hyvä kahvi tekee vaan niin hyvää. 



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Elämää kahden lapsen kanssa, osa 2

Noin viitisen kuukautta sitten tammikuun lopulla kirjoitin siitä, mikä meidän elämässä on vauvan myötä muuttunut. Nyt voisi ehkä vähän päivittää kuulumisia ja ajatuksia. Vee täyttää kohta jo seitsemän kuukautta ja Tee on kesän jälkeen kolme vuotta. Vauvavuosi nro 2 on kulumassa hurjaa vauhtia.

Elämä tosiaan on sujahtanut uomiinsa. Teen vauva-aikoina pari vuotta sitten elämänmuutos tuntui paljon isommalta. Ja toisaalta yhden lapsen kanssa elämä jatkui silti aika lailla samanlaisena kuin ennen lasta. Kaksi vuotta sitten kesällä istuttiin paljon piknikillä puistoissa, käveltiin ympäri kaupunkia, tavattiin kavereita, istuttiin iltaa, tein opintoja hiljalleen eteenpäin ja muistan viettäneeni melko paljon myös ihan omaa aikaa itsekseni. Nyt päiviä rytmittävät pitkälti kaksivuotiaan rutiinit ja joka paikkaan mukana kulkeva vauva. Veen mukana kantaminen tuntuu niin luontevalta, että harvemmin lähden mihinkään yksin. Olen sopeutunut siihen, että lapset vievät suurimman osan ajasta ja energiasta ja kaikki muu tapahtuu siinä sivussa. Ei tunnu siltä, että kaipaisin erityisesti tuulettumista tai erityisiä omia projekteja tähän lisäksi. Päivissä on nyt jo ihan riittävästi tekemistä. Sosiaalista elämää, kavereiden tapaamista ja etenkin niiden lapsettomien kavereiden tapaamista olisi kyllä kiva olla enemmän. Toisaalta ehtiihän sitä vielä. Jos sitä jotain tajuaa nyt paremmin niin ainakin sen, että aika ihan oikeasti kuluu tosi nopeasti, ja kaikki muuttuu koko ajan.

Viimeksi mietin myös rikkonaisia yöunia. Tällä hetkellä tuntuu, että saan nukuttua kohtuullisesti. En vain osaa mennä ajoissa nukkumaan. Nytkin istun koneella molempien pienten vedellessä jo sikeitä. Usein pääsen sänkyyn vasta puolen yön maissa, vaikka lapset nukahtavat parhaimmillaan kahdeksalta illalla. Vee herää ainakin kaksi kertaa yössä, mutta nukkuu kuitenkin aina myös useamman tunnin pätkiä ja nukahtaa aina helposti uudestaan viereeni. Aamulla tuntuu kuitenkin aina siltä, että herätys on liian aikaisin. Välillä nukun päiväunia, vaikka useimmiten se ei ole mahdollista. Väsymys ilmenee ehkä eniten vähentyneenä aloitteellisuutena. En viitsi sopia tapaamisia, ottaa yhteyttä ihmisiin tai suunnitella päiviin mitään kovin ihmeellistä. Tällä kertaa tiedän kuitenkin, että kooma helpottaa vielä. Tämä ei ole pysyvä olotila seuraavan 18 vuoden ajan, vaan todennäköisesti syksyllä on jo mahdollista toteuttaa yövieroitus ja saada vähän enemmän unta.

Yksi parhaimpia juttuja kahden lapsen kanssa on sisarusten välille kehittyvät omat jutut. Vee nauraa toilailuille eikä innostu mistään muusta niin paljon kuin Teen pelleilyistä. On mahtava seurata, miten kaksivuotias hoivaa vauvaa (ja siinä sivussa omaa vauvanukkeaan), lukee vauvalle kirjaa, silittää, halaa ja tuo leluja. Veellä on selvästi oma paikkansa Teen sydämessä. Vaikka tietysti hankalampiakin hetkiä on. Väsyneenä, nälkäisenä ja kiukkuisena Vee ärsyttää, ja pienen kaksivuotiaan huomion tarve on joskus loputon. Nyt on selvästi menossa jonkinlainen suvantovaihe. Vee ei vielä liiku eikä pyri osaksi Teen leikkejä, eikä vaadi enää samanlaista jatkuvaa huomiota kuin ihan pikkuvauvana, joten tilanne on helpompi kuin jokin aika sitten. On niin helppo ajautua negatiiviseen noidankehään, jossa itse hermostuu koko ajan esikoiselle, joka imee itseensä vanhemman negatiivisuutta ja purkaa sen sitten vauvaan, mistä vanhempana hermostuu entistä enemmän. Omat virheensä huomaa siitä, miten parivuotias kohtelee pienempäänsä. Toisaalta Tee on myös äärimmäisen suloinen esimerksi toistaessaan omia nukuttamisrutiinejaan "nukuttaessaan" Veetä. Omat vanhemman repliikit ja maneerit kaksivuotiaan toistamana ovat samalla sekä huvittavia että hitusen vaivaannuttavia.

Vee on perustyytyväinen vauva, jonka hoitaminen on jotenkin hurjan kiitollista puuhaa. Positiivista palautetta saa paljon. Tee pitää myös useimmiten huolen Veen viihdyttämisestä. Tuntuu hyvältä, että vauvanhoidon perusjutut ovat niin rutiinia, ettei niiden suhteen tarvitse käyttää energiaa. On niin paljon helpompaa, kun on jo yksi kokemus, johon kaiken voi suhteuttaa. En juuri vaivaa päätäni sillä, mitä muut ajattelevat vaan pystyn luottamaan itseeni ja omiin tapoihini toimia. Minun ei tarvitse puolustella tai vakuuttaa muita meidän tavoista toimia. Tietysti lapset voivat olla keskenään ihan erilaisia ja uusia ennakoimattomia tilanteita voi aina tulla eteen. Kuitenkin se perussetti on nyt ihan eri lailla kasassa, ja se jo vapauttaa energiaa.

Meillä alkaa ihan kohta kesäloma. Tee jää lomalle tarhasta elokuun loppuun saakka. Heinäkuussa Tee on pari viikkoa päivät mummon hoivissa, mutta muuten päästään ainakin viimeistään elokuussa viettämään aikaa koko perhe yhdessä. Kesä kuluu pääosin Helsingissä. Minusta kaupungissa on kesällä ihanaa. Jännä nähdä, millaisia muutoksia loma saa meissä aikaan. Tähän mennessä Tee on kuitenkin joitakin lomaviikkoja lukuun ottamatta ollut osa-aikahoidossa. Tee on myös alkanut jättää päiväunet pois, ja vähän mietityttää, miten meidän päivät alkavat sen myötä järjestyä. Kaksivuotiaalle kun "hiljainen leikki" tai lepääminen ovat aika tuntemattomia käsitteitä. Vähän kadehdin niiden lasten vanhempia, joiden perheessä kunnon päiväunet ovat järkkymätön rutiini ja vanhemman omaa aikaa. Meidän molemmat kun ovat olleet päivisin aika rauhattomia nukkujia.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ruokalappuja!

Enpä muista, milloin olisin viimeksi voittanut arvonnassa. Nyt sopivasti sormiruokailun alkajaisiksi arpaonni heitti meitä Punaisen norsun ruokalapulla, kiitos vaan, Ella ja essu!

Huomasin, että nyt myös Minityyli arpoo Kid's Kafen ruokalappuja. Lapussa ei ole perinteisen mallin taskua, vaan lapun pää kiinnitetään tarranauhalla pöydän alapintaan. Lattian ja lapsen pitäisi säästyä sotkulta.

Meillä ruokalaput ovat pääasiassa vähän vähemmän innovatiivisia ja tyylikkäitä. Ruokalapun virkaa toimittaa noin kymmenkunta elämää nähnytä tahraista ja reikäistä harsoa, ja paremman puutteessa eli kaikkien harsojen ollessa pyykissä kaulaan kietaistaan yhtä kulahtanut keittiöpyyhe. Isoäidin perintönä minulla on jo vuosikausia ollut vino pino rumia keittiöpyyhkeitä, joita käytetyään tarpeen tullen myös pöytärätteinä ja vähän milloin minkäkin sotkun siivoamiseen. Harsojen ja pyyhkeiden hyvänä puolena ne voi heittää  ruoan jälkeen suoraan pyykkiin, samaan voi pyyhkiä naaman, kädet ja pöydän, tahrat eivät harmita eikä alkuinvestointeja tarvita. Huonona puolena on vähemmän esteettinen ulkonäkö, eikä harso suojaa ruokaa päätymästä lattialle. Tosin siihen ei taida tepsiä oikein mikään lappu - viuuuh!

Jossain vaiheessa tykkäsin niistä marketeista saatavista kovaa muovia olevista kourullisista lapuista. Ne oli helppo huuhdella ja tiskata eivätkä maksaneet paljon. Joku kerta laput kuitenkin sulivat tiskialtaassa kiinni toisiinsa, kun niiden päälle kaatui kuumaa vettä, enkä sen jälkeen saanut hankittua uusia. Niin ikään essumaiset laput olivat alkuun käteviä, mutta menivät pyykkikoneessa äkkiä pilalle samoin kuin Ikean halvimmat ruokalaput.

Seuraavaksi aion antaa mahdollisuuden Tiny dinerille. Amazonilta pitäisi tulla postia näinä päivinä ja sitten nähdään, miten hyvin imukupit tarttuvat vahakankaaseen ja pelastaako alusta meidät sotkulta.




torstai 14. kesäkuuta 2012

Puolivuotias selässä

Nyt olen aloittanut selkäpuolen kantotreenit. Toistaiseksi ollaan totuteltu selkäkyytiin pääasiassa repulla. Liinalla selkään sitominen on meidän kummankin mielestä vielä vähän pelottavaa. Hyvistä neuvoista ja vinkeistä huolimatta (suosittelen lämpimästi kantoliinatukihenkilön henkilökohtaista opastusta!) selkään sitominen on aika haparoivaa, Vee hermostuu ja suoristelee jalkojaan ja minä sidon liinan lopulta aivan liian tiukalle. Kertaalleen jo myymäni Beco Butterfly 2 tuli meille takaisin, sillä se on ainoa reppu, jolla saan helposti puolivuotiaan lötköpötkön selkään.

Becossa lapsi kiinnitetään ensin turvasoljilla repun paneeliin, minkä jälkeen reppu on helppo pukea lapsineen selkään. Vauvan voi joko heilauttaa olan yli tai hivuttaa kainalon ali - ja vauva pysyy tukevasti keskellä paneelia. 


Kaikkien reppujen ongelma on etenkin pienten vauvojen kanssa se, että selässä kannettavaa ei saa tarpeeksi ylös. Liinassa on tarkoitus, että liinan yläreuna kulkee vauvan niskan ja omien hartioiden tasolla, eli vauvan pää on aika korkealla. Repun voi yrittää kiinnittää mahdollisimman ylös, mutta silti vauva saisi olla korkeammalla. 


Onneksi Vee kuitenkin viihtyy, vaikkei näekään olkapääni yli. Tarpeeksi väsyneenä Vee jopa nukahtaa selkään. Selkäpuolella kantaminen on kevyempää, ja ehkä liinailukin alkaa jossain vaiheessa sujua paremmin, kun ollaan molemmat ensin totuteltu selkäkyytiin.

Kiinteää omin sormin

Kuusi kuukautta tuli täyteen jo pari viikkoa sitten ja sitä myötä kiinteät sapuskat kehiin. Vee vetelee kiinteitä ihan kirjaimellisesti. Ainakaan vielä ei ole ollut tarvetta soseuttaa ruokaa. Tarjolla on ollut porkkanaa, bataattia, perunaa, parsakaalia, kukkakaalia, päärynää, banaania, aprikoosia, kananmunaa, riisikakkuja ja maissinaksuja pieneen kouraan sopivina paloina. Vee oppi parissa päivässä haromaan ruokapalat kämmeneen ja työnsi ne välittömästi suuhunsa. Vielä pari viikkoa aiemmin palaset päätyivät lattialle, joten aika taisi viimein olla kypsä.

Höyrytetty bataatti päätyi pienissä käsissä muussiksi
Tee siirtyi aikoinaan hyvin pian soseista sormiruokaan luettuani Omin sormin suuhun -kirjan. Tajusin, ettei vauvalle ollut mikään pakko syöttää soseita. Yhden nyt kohta jo kolme vuotta täyttävän toimivan kokemuksen perusteella sormiruokailu on nyt helppo valinta ja ainakin alku näyttää tosi lupaavalta. Kukkakaali on tähän mennessä ainoa ruoka, joka ei ole mennyt innolla alas. Vee on ruokailuista innoissaan ja käsien motoriikka on kehittynyt huimaa vauhtia.

Sormiruokailussa minusta on parasta, että vauva saa edetä omassa tahdissaan ja säädellä itse syömisiään. Alun opetteluvaiheen jälkeen sormiruokailu on parhaimmillaan helppo tapa ruokkia vauva ja siirtyminen vuoden iässä samaan ruokaan muiden kanssa käy helposti, koska vauva on siihen astikin syönyt pääasiassa samoja aterioita. Sormiruokailu saa vauvan viihtymään pöydässä muiden kanssa ja kukin voi keskittyä omaan ruokaansa. Minä en pidä vauvan syöttämisestä. Varmasti on mahdollista opetella syöttämään vauvantahtisesti, mutta huomaan itsessäni aina suuren kiusauksen tarjota sen "vielä yhden" lusikallisen. "Kerta kiellon päälle" on aika huono menetelmä, koska silloin vauvalle tuputetaan aina vanhemman aloitteesta vähän enemmän ruokaa kuin vauva omasta halustaan söisi. Kaupan valmiit sosepurkit ovat tietysti välillä houkuttelevan helppo vaihtoehto, mutta onneksi löytyy myös erilaisia helposti syötäviä hedelmiä ja kasviksia, joita voi tarjota pikaruokana. Minusta ei kyllä yhtään olisi tekemään itse soseita ja olen tosi tyytyväinen, ettei sitä tarvitse edes harkita, laiska kun olen.

Vanhempien kannalta on tietysti palkitsevaa, että molemmat lapset ovat olleet niin silmittömän innostuneita omin sormin syömisestä ja syöneet alusta alkaen paljon. Haastavampaa olisi, jos vauva ei tuntuisi syövän mitään. Meillä sormiruokailu on sujunut molemmilla alusta lähtien ongelmitta, mitä nyt Vee ekalla ateriallaan vetäisi porkkanat vähän turhan reippaasti menemään ja yskäisi ne aika pahan kuuloisesti ulos. Onneksi oli tietoa ja kokemusta kakomisrefleksistä, niin sekään ei säikäyttänyt jättämään touhua sikseen.

Ella ja essu -blogissa on muuten meneillään sormiruoka-aiheinen arvonta ensi tiistaihin saakka!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Selässä

Tänään se onnistui! Sain Veen ekaa kertaa yksin kiepsautettua liinalla selkään. Takana on yksi opastus kädestä pitäen, muutama epäonnistunut kokeilu ja nyt vihdoin vauva selässä. Sidontana on selkäreppu, josta löytyy kuvalliset ohjeet Liinalapsen sivuilta. Pitkät liinan päät kieputin vielä ylimääräisiksi vahvistuksiksi olkainten ali eteen.

.

Liinana on Girasol Snow Flame ja kannettava on puolivuotias. Raitaliinat ovat siitä hyviä harjoitteluliinoja, että niissä liinan reunojen kulkua pystyy seuraamaan sidonnassa ennen kuin se automatisoituu niin, että tietää pelkällä näppituntumalla, mistä mikäkin osa kiristyy. Peppupussi olisi voinut olla vähän syvempi, se on selvästi tämän sidonnan haaste. Vee tykkäsi kuitenkin kyydistä. Sain sentään sidottua kyytiläisen tarpeeksi ylös, ja olkapään yli oli kiva kurkkia.

Liinan sitominen selkään oli loppujen lopuksi helpompaa kuin repun tai neliöliinan käyttö. Ne toimivat kyllä Teen kanssa joskus 10 kk alkaen, mutta tällaista pientä lötköpötköä on minusta tosi vaikea hivuttaa lonkan kautta kainalon ali selkään ilman apua. Pienet koivet jäävät siinä sojottamaan minne sattuu ihan vinoon. Noin yksivuotias oli paljon helpompi saada kyljen kautta selkään, ja puolitoistavuotias osasi jo itse päästä tuolilta kyytiin. Repun kanssa ongelmana on sekin, että reppu ja sitä myötä vauva jäävät turhan alas selkään. Ylhäältä liinasta vauva näkee paremmin ja kantaminenkin tuntuu kevyemmältä.

Sidoin myös Teen liinalla selkään. Se oli helpompaa, sillä lähemmäs kolmevuotias osaa jo halutessaan tehdä yhteistyötä. Tukeva pellavainen liina (Natibabyn Legend of the magnificient deer koossa 4 eli 3,6 metriä) oli tosi hyvän tuntuinen. Kaapissa odottelee pari liinaa, joita en ole vielä juurikaan käyttänyt, mutta joista ainakin tämä saa vielä rauhassa kypsyä. Isomman lapsen kantaminen on kyllä tosi ihanaa niin kauan kuin sitä fyysisesti jaksaa. Lapsikin nauttii selvästi sen pienenkin hetken ajan, jonka saa olla tiiviisti lähekkäin, vaikka samaa lasta on useimmiten ihan mahdotonta enää saada pysymään hetkeäkään syliteltävänä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Päivän liinakuvat

Violetti-valkoinen on ihana yhdistelmä. Tuli mieleen, pitäisiköhän alkaa maalata tai jotain, kun värit on niin kivoja. Väriä elämään. Kuvissa uutuuttaan jäykkä viime viikolla julkaistu Oscha Starry Night Juliet 100% puuvillaa (yleensä en hanki liinoja uutena, mutta tämä oli poikkeus, sillä näitä on aika mahdoton löytää käytettynä), sidontana jälleen kietaisuristi. Selkäsidontojen treenikin pitäisi aloittaa ihan tosissaan...




keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sophie-kirahvi myyntikieltoon Saksassa

Sophie-kirahvin omistajat huomio! Vauvojen purulelujen pieni klassikko, kuminen Sophie La Girafe on asetettu Saksassa myyntikieltoon. Lelusta on todettu irtoavan syöpää aiheuttavia aineita. Valmistajan mukaan uudemmat Sophie-lelut joissa on eränumero 321 230 ja 321 300 ovat turvallisia eivätkä ylitä Saksan viranomaisten asettamia raja-arvoja. Numero löytyy kirahvin vasemmasta etujalasta.

Lisätietoja saksaksi:

http://www.eltern.de/baby/4-8-monate/giraffe-sophie.html
http://www.dailygreen.de/2012/05/19/verkehrsverbot-fur-spielzeug-giraffe-sophie-la-girafe-34476.html

tiistai 29. toukokuuta 2012

Välttelevä vauvakielteinen vanhemmuus

Miksi pitäisi erikseen puhua kiintymysvanhemmuudesta, eivätkö kaikki vanhemmat muka ole kiintyneitä lapsiinsa? Miksi synnytysosaston pitää erikseen julistautua vauvamyönteiseksi, onko muka olemassa vauvakielteisiä synnytyssairaaloita? Olen kuullut nämä kommentit muutamaan otteeseen. Aikaisemmin taisin naureskella mukana. Nyt ei enää jaksa naurattaa. 


En oikein tiedä, mistä päästä lähtisin tätä purkamaan. Kiintymysvanhemmuudessa on kyse parista yksinkertaisesta perusjutusta: keskeistä on vauvan/lapsen turvallisen kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen. Vanhemman tehtävä on vastata vauvan antamiin viesteihin. Lapsen kasvaessa vanhemman ei tarvitse olla enää jatkuvasti saatavilla vaan aikuinen on enemmänkin tukikohta, jonka turvaan lapsi voi tarvittaessa palata. Vanhemman ja lapsen suhde on ihmissuhde, jossa molemmat antavat ja saavat. Fyysinen läheisyys nähdään keskeisenä perustarpeena.


Minkälaisiin hyvää tarkottaviin neuvoihin sitä sitten varsinkin tuoreen vauvan vanhempana törmää? No, vauva on pieni potentiaalinen tyranni, joka yrittää kaikin keinoin pompottaa vanhempia. Puhutaan "totuttamisesta", "opettamisesta", "hemmottelusta" ja "rajojen asettamisesta". Vauvaa ei saa totuttaa nukkumaan vieressä, koska muuten sitä ei saa opetettua omaan sänkyyn. Joka inahdukseen ei vanhemman pidä hypätä, ettei vauva totu "vaatimaan palvelua". Vauvaa ei kannata liikoja kanniskella, koska sitten totuttaa vauvan olemaan aina sylissä. Hyvä ja kiltti vauva viihtyy itsekseen sängyssä tai lattialla - tällainen "tyytyväinen" vauva saa paljon ihailua. Imetys on kokonaan oma lukunsa. Vastahan se söi, ei sillä voi enää olla nälkä. Et kai sä nyt taas sitä voi syöttää? Vauva käyttää äitiä vain tuttinaan. Sinähän teet sen lapsen ihan riippuvaiseksi äidistä. Rintamaito on parasta ruokaa ja hyvä äiti imettää, mutta ei nyt sentään kahvilassa, kaupassa, kirjastossa, kylässä tai kaupungilla. Vessaan voisit mennä, mutta älä sitä vessaakaan nyt varaa. Joopa joo.


Hyvin sitkeässä viihtyvät ajatukset siitä, että vauvaa ei saa päästää fyysisesti eikä emotionaalisesti liian lähelle. Lapsi ja vanhempi ovat lähtökohtaisesti vastakkain, jolloin vauvalle annettu on vanhemmalta pois. Vanhemman oletetaan kaipaavan ennen kaikkea etäisyyttä vauvasta. Läheisyys on vaivalloista ja kuormittavaa ja läheisyyden antaminen on "oman elämän tekemistä tarpeettoman vaikeaksi" (riippumatta siitä, miten vanhempi sen itse kokee). Kuitenkaan samaa etäisyyttä ei voi ottaa kotitöistä ja siisteydestä. Ylipäänsä vauvanhoidossa tuntuu olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: jos ei halua olla täysin vauvan ehdoilla elävä lapsen mielen mukaan juokseva oman elämänsä unohtanut ja uhrannut kiintymyssuhdehörhö niin vauva pitää opettaa sellaisille tavoille, että vanhempi ei sitten koko ajan juokse palvelemassa.


No joo, kärjistän vähän. Pari vuotta sitten olisin sanonut, ettei tällaista nyt oikeasti enää missään kuule. Samoin ajattelin, ettei missään sairaalassa nyt enää anneta vastasyntyneille lisämaitoja vanhempien tietämättä, tai tuttia, ensi-imetykseen ja -kohtaamiseen on reilusti aikaa, vauva ohjataan ottamaan viereen nukkumaan... mutta väärässä olin senkin suhteen. Suomessa taitaa olla pari hassua synnytysosastoa, joilla on WHO:n vauvamyönteisyyssertifikaatti (Baby Friendly Hospital). Ja meininki ei tosiaan kaikkialla ole sama. Joopa joo. 


Olen sittemmin pudonnut korkealta ja kovaa, koska edelleenkin vanhemman ja lapsen etäisyyttä ja vastakkainasettelua korostavat kommentit tuntuvat tulevan vastaan sen verran usein, että välttelevä vanhemmuus tuntuu paljon enemmän valtavirralta kuin kiintymysvanhemmuus. Ehkä ajatukset eivät tule vastaan näin totaalisina kuin tähän olen kaikki argumentit koonnut, vaan pieninä hienovaraisina kommentteina useissa eri tilanteissa. Perusajatus on kuitenkin sama. Olen herkkä ärsyyntymään siitä, että minulle kerrotaan, miltä minusta tuntuu. Joku ulkopuolinen määrittelee puolestani sen, mikä minun pitäisi kokea vaivalloiseksi ja hankalaksi. On ihan eri asia, jos itse koen, että minun on pakko ottaa etäisyyttä ja tehdä jotain muutoksia, jotta jaksan. Enkä tietenkään usko, että riittävän hyvä vanhemmuus olisi kerrasta kiinni, tai useammastakaan. Kokonaisuus ratkaisee ja pitää etsiä jonkinlainen tasapaino kaikkien perheenjäsenten tarpeiden tyydyttämisen välillä. 





sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Manduca New Style - uudistettu kantoreppu


Manduca-kantorepusta on tullut hiljattain markkinoille uusi versio. Sain tilaisuuden vertailla uutta New Style -mallia vanhaan Manducaan. Uuteen reppun on tehty muutamia hyviä parannuksia. Perusmallistoon on tullut myös uusia värejä, kuten kuvissa näkyvä oliivi. Manduca on ehkä tunnetuin Suomessa myytävistä ergonomisista kantorepuista, joten on hienoa, että uusi versio on parempi kuin aikaisempi. Seuraavassa listattuna kaikki huomaamani erot reppujen välillä.

1. Repun paneeliin on lisätty leveyttä, keskellä on muotolaskos. Paneeli on leveimmältä kohdalta mitattuna noin 38 cm (ennen 36 cm) leveä. Muotoilu syventää peppupussia, jolloin lapsi asettuu reppuun entistäkin mukavampaan asentoon. Paneelin alareunasta mitattuna leveys on sama. Kuvassa vasemmalla vanha (limited edition) Manduca, oikealla uusi Manduca New Syle.


2. Rintaremmi säätyy kahteen suuntaan ja joustava kuminauha on poistettu. Etenkin edessä kannettaessa olkaimet tuntuvat nyt pysyvän tukevammin paikoillaan eivätkä tunnu valuvan alas harteilta, koska ylimääräistä joustoa sivusuuntaan ei ole.


3. Lantiovyöhön ja olkahihnoihin on lisätty kiristysvaraa niin, että reppu sopii paremmin entistä pienikokoisemmalle kantajalle. Hihnojen maksimisäädöt vaikuttavat pysyneen samoina.


4. Olkahihnoissa on paksummat pehmusteet. Uuden mallin hihnat ovat paksuudeltaan kolme senttiä, mikä on sentin enemmän kuin vanhassa repussa.

5. Unituessa ei enää ole säädettävää kuminauhakiristystä vaan kuminauha on kiinteä. Tarrat, joilla hupun saa rullattuna kiinnitettyä piiloon, ovat hieman pienemmät ja pehmeämpää materaalia.




6. Uudessa mallissa reppu on sisäpuolelta samanvärinen kuin ulkopuolelta, sisäpuoli ei enää ole luonnonvalkoinen. Repun paneelin ulkopuolella ollut tasku on poistettu. Lantiovyöhön on kiinnitetty pieni tuotemerkki. Logo on myös saanut uuden ilmeen.

Uudistusten ansiosta Manducaa on taas kivempi suositella ihmisille. Parannuksia on tullut juuri niihin juttuihin, jotka aiemmin repussa eniten häiritsivät. Tärkeintä on kuitenkin säätää reppu kantajalle sopivaksi. Kaupungilla kiinnitän aina välillä huomiota siihen, miten repun säädöt näyttävät olevan pielessä, eikä kantaminen voi tuntua kovin mukavalta. Manducassa jo pelkästään olkahihnoja voi säätää kolmesta kohdasta, olkainten välisen rintaremmin paikkaa voi siirtää, olkaimet voi myös kiinnittää selän puolella ristiin ja lantiovyö harvoin on ergonomisinta pitää lantiolla vaan mieluummin kireämmällä ja korkeammalla vyötäröllä tai rinnan alla, jolloin vauva tai lapsi nousee ylemmäs. Säätöihin tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa ja ottaa avuksi peili tai toinen ihminen auttamaan kiristyksissä. Liikkeiden myyjien asiantuntemukseenkaan ei kannata sokeasti luottaa, vaan kokeilla erilaisia kiristyksiä ja säätöjä ja testailla niistä sopiva.

Jos Manduca ei säätöjen tarkistamisesta huolimatta tunnu mukavalta, niin jokin muu kantoreppu voi toimia paremmin. Kantoreppuvertailusta löytyy tietoja muista Suomessa myytävistä repuista. Jos reppua on hankkimassa jo taaperoksi ennättäneelle lapselle, kannattaa varmasti ostaa suoraan jokin taaperokokoinen kantoreppu



Potkutellen

Vuosi sitten Saksasta tilattu potkupyörä pääsee tänä kesänä tosikäyttöön. Kettler oli jonkun saksalaistestin mukaan paras potkupyörä, eikä testivoittajassa ole ollut mitään valittamista. Käyttäjä ei ihan ole vielä hiffannut, miten pyörän satulaan voisi istua, mutta tästä se lähtee....





perjantai 25. toukokuuta 2012

Miten tätä kaikkea oikein jaksaa?

Olen miettinyt, että jotain oleellista vanhemmuudesta ja kasvatuksesta tiivistyy otsikon kysymykseen. Jaksaminen, voima, energia... jos se on vähissä niin ei mistään meinaa tulla mitään. Väsynyt ihminen ei pysty toimimaan niin kuin tahtoisi. Hyvät kasvatusperiaatteet jäävät toteuttamatta, kun ei vaan jaksa. Oma toiminta harmittaa, tulee huudettua ja kiukuteltua, toimintatavat kumpuavat jostain selkäytimen pimeistä uumenista sen sijaan, että jaksaisi miettiä, rauhoittua ja ajatella vähän pidemmälle. Pahimmillaan omien toimintatapojen vahingollisuutta ei edes halua ajatella, koska niille ei kuitenkaan jaksa tehdä mitään. Tai asioiden mittasuhteet katoavat, pienetkin asiat tuntuvat valtavilta.

Hyvällä kasvatusfilosofialla ei tee paljoakaan, jos sitä ei ole voimia toteuttaa käytännössä. Mistä sitä jaksamista sitten voisi ammentaa? Tuntuu siltä, että useimmilla neuvoilla on yksi yhteinen nimittäjä: etäisyyden ottaminen vauvasta ja vauvan hoidosta. Ota omaa aikaa, lähde vähän tuulettumaan, vie vauva hoitoon, opeta nukkumaan omassa sängyssä, vieroita tissistä... Eikä siinä mitään, irtiotto voi oikeasti tuntua tosi hyvältä. Mutta entä sitten, jos siihen ei ole mahdollisuutta? Tai jos pienen paussin jälkeen arki jatkaa rullaamista yhtä raskaana kuin ennenkin? Tai jos vieressä nukkumisen ja imetyksen tarjoama läheisyys tuntuu tärkeältä ja kaiken sen kuluttavuuden lisäksi on myös ihanaa ja palkitsevaa? Mitäs sitten?

Viime aikoina olen koettanut keksiä keinoja lisätä jaksamista kaiken arjen keskellä. Tuntuu että satunnaisia irtiottoja tehokkaampi keino on yrittää tehdä jokapäiväisestä elämästä vähemmän kuluttavaa. Olen miettinyt paljon esikoisen hoitokuvioita. Tee on ollut päiväkodissa 1-vuotiaasta lähtien ja on tälläkin hetkellä hoidossa osa-aikaisesti. Kevään ja kesän ulkoleikkien myötä Tee viihtyy tarhassa taas hyvin, puhuu paljon kavereistaan ja tekemisistään, mutta on toisaalta myös iltaisin selvästi väsynyt ja ehkä vähän stressaantunutkin. Kaksivuotias ei mitenkään välttämättä tarvitse päivähoitoa. Muu perhe sen sijaan saattaa tarvita kaksivuotiaan päivähoitoa. Mutta kuinka paljon etäisyyttä voi kasvattaa ennen kuin välimatkalla alkaa olla liikaa vaikutuksia?  Toisaalta juuri päivähoito on yksi ratkaisevan tärkeä keino, jolla voi oikeasti vaikuttaa jaksamiseen muuttamalla olosuhteita sellaiseen suuntaan, että päivisin pystyy joskus lepäämään.

Veen kanssa tuntuu, että läheisyydestä saa paljon voimaa. Toisaalta Vee on hyvin kiitollinen lähellä pidettävä, perustyytyväinen vauva, jolta saa paljon myönteistä palautetta ja harvoin äänekästä valitusta mistään. Veen lähellä on helppo olla. Vauvan hoitaminen ei ole kuluttavaa, ja siksi on helppo jättää kuuntelematta hyväntahtoisia ohjeita siitä, miten oman jaksamisen takia olisi hyvä ottaa etäisyyttä vauvasta.

Yksi väsymyksen oire on ajatusten harhailu; on vaikea keskittyä siihen, mitä on juuri nyt, sillä mieli on toisaalla. Päässä pyörii kaikki se, mitä tulee tapahtumaan viiden minuutin, päivän tai seuraavan vuoden aikana, mitä pitäisi tapahtua, mitä tapahtui, kaikki yhtenä sekamelskana, josta on vaikea saada otetta. Illalla on hankala palauttaa mieleen, mitä päivän aikana oikein tehtiin. Päivät kuluvat huomaamatta, ja nämä ovat kuitenkin ainutlaatuisia aikoja, joiden en tahdo vain lipuvan ohitse.  Koetan päivän aikana harjoitella pysähtymistä. Keskitän ajatukset siihen, miltä minusta juuri sillä hetkellä tuntuu. Mitä ääniä kuuluu, miltä ruoka maistuu, mitä tunnen iholla, miltä hengitys tuntuu, mitkä lihakset ovat jännittyneitä... Yleensä menee korkeintaan jotain 20 sekuntia ja olen taas kadottanut fokuksen. Koetan palauttaa ajatukset kuluvaan hetkeen, mutta se on yllättävän uskomattoman vaikeaa. Välillä on palkitsevaa tajuta, miten viimeiseen asti on koettanut peittää ja haudata jonkin tunnetilan, joka oireilee epämääräisenä ärsytyksenä. Välillä huomaan jännittäväni toista hartiaa, toista jalkaa, suupieliä tai jotain muuta paikkaa. Joskus yläselän nikamista kuuluu rusahdus ja jotain loksahtaa kohdilleen, kun vedän keuhkot kunnolla täyteen ilmaa.

Nukkuminen on tietysti yksi olennainen muuttuja jaksamisen yhtälössä. Olen ehkä silti vähän yllättynyt siitä, että monella muulla asialla tuntuu olevan myös paljon merkitystä. Olen aina nukkunut paljon ja nyt lasten saamisen jälkeen yhtäkkiä pärjään toimintakykyisenä paljon vähemmällä unella. Vee onneksi nukkuu useimpina öinä muutaman tunnin unipätkän, harvoin kuitenkaan neljää viittä tuntia enempää. Se on silti tosi paljon vähemmän kuin se 9-10 tuntia, jonka aiemmin koin tarvitsevani. Voin kuvitella, että jos on taipumusta unihäiriöihin, niin ne voivat saada vauva-aikana univajeen räjähtämään käsiin. Jos taas olosuhteisiin nähden nukkuu hyvin, niin muilla asioilla voi paikata vajaamittaista unta. Rentoutusharjoitukset, päivätorkut, liikunta ja ulkoilu (sekä se, ettei tarvitsekaan pystyä suurta keskittymistä vaativiin suorituksiin) auttavat jo jonkin matkaa. Mutta jos oikeasti kärsisin yöheräilyistä enemmän, niin sitten tarvittaisiin varmasti järeämpiä keinoja.

Yksi tärkeä juttu on omien rajojen vetäminen. Myös lasten halujen ja tarpeiden suhteen. Vastasyntyneen kanssa vanhempi on tietysti se, joka joustaa, mutta yksivuotias kestää jo sen, ettei vanhempi vastaa kaikkeen aina kyllä. Parivuotiaan on hyvä opetella, että vanhemmilla on omat rajansa. Rajojen ei täydy perustua mihinkään periaatteellisiin sääntöihin, vaan siihen, minkälaista käytöstä ja toimintaa kukin voi itse hyväksyä. Lapsi huomaa kyllä sen, jos vanhempi lähettää ristiriitaisia viestejä eikä ole täysin rehellinen tunteistaan vaan esimerkiksi sallii tai kieltää jotain vastentahtoisesti tai toimii toisin kuin oikeastaan haluaisi. Sellaisissa tilanteissa lapsi alkaa oikein testaamalla testata, missä se raja oikeasti menee.

Nyt voisin edesauttaa jaksamista menemällä nukkumaan.

torstai 24. toukokuuta 2012

Kesäiset kalaset

Turkoosi on ihana kesän väri. Aurinko paistaa ja parina päivinä ollaan ulkoiltu Didymoksen Aquamarine-kalojen kanssa. Liinassa on 25% pellavaa ja se on ihanan kirkkaan turkoosi.



Vähän aikaa sitten hehkutin naturpellavaindiota ja nyt kuulin, että Didymos on karsimassa perusvalikoimaansa ja naturpellavat ovat poistumassa. Melkein jo siltä istumalta olin hommaamassa meille yhtä pitkää liinaa olemassa olevan lyhyen seuraksi, mutta tulin kuitenkin järkiini. On se hyvä liina, muttei meillä ehkä nyt kuitenkaan ole tarvetta. Jos joku aloitteleva liinailija haluaa varmistaa itselleen hyvän liinan kesää varten, niin huomasin, että täältä sen saisi posteineen satasella: http://www.feinste-babytragen.de/shop/lang-en/didymos-baby-slings/86-indio-leinen.html - en varauksetta voi suositella kauppaa, koska en ole sieltä koskaan tilannut, mutta en pikaisella googlauksella löytänyt huonojakaan kokemuksia. Jos maksaa ostot Paypalilla, niin rahat saa sitä kautta takaisin, jos jotain menee pieleen. Didymoksen vakiomalleista ovat poistumassa myös kaikki kaksiväriset indiokudontaiset liinat sekä naturhamppuindio, joita myös näyttäisi olevan tuolla tarjolla.

Testasin tässä myös Manducan uutta New style -kantoreppua. Vaikuttaa siltä, että uuteen malliin on tehty hyviä parannuksia. Niistä lisää myöhemmin!

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kevätjuhla

Esikoisen tarhassa oli kevätjuhla. Viimeksi joulujuhlassa Vee oli pariviikkoinen nyytti, joka nukkui koko juhlan läpi. Tällä kertaa Vee seurusteli aktiivisesti yleisön muiden vauvojen kanssa. Meidän iso vauva.

En oikein tiedä, mitä päiväkodin juhlista pitäisi oikein ajatella. Onhan se kiva kokoontua sinne yhdessä, lapset ovat valmistelleet esityksiä ja varmasti monelle lapselle juhla on positiivisesti jännä tilaisuus. Toisaalta kuitenkin joitakin lapsia juhla ja esiintyminen hämmentää ja pelottaakin. Etenkin niitä alle kolmivuotiaiden ryhmäläisiä. Ja minusta on jotenkin ärsyttävää, miten aikuiset yleisössä sitten naureskelevat sille, miten suloisia ja hellyyttäviä ne lapset ovat. Varsinkin jos joku sattuu tekemään jotain tahattoman hassua. Ei kukaan tietenkään tarkoita naureskelua pahantahtoiseksi, mutta miltä se lapsesta tuntuu? Tuskin niistä pienistä kukaan kokee oloaan täysin turvalliseksi siellä kaikkien aikuisten edessä. Tuntuu, että juhla on enemmänkin spektaakkeli vanhemmille kuin oikeasti niitä tarhalaisia varten.

Meidän pienokainen siirtyy syksyllä isojen ryhmään. Se pelottaa melkein enemmän kuin päiväkodin aloitus aikoinaan. Pienten ryhmässä on kuitenkin ollut pääasiassa paljon pysyviä hoitajia, kun taas isojen puolella aikuisia on vähemmän ja lapsia enemmän. Haaveilen erilaisista kollektiivisista lastenhoitoratkaisuista, mutta kaikki vaikuttavat niin kalliilta ja hankalasti toteutettavilta.

Liinana meillä oli matkassa mintunvihreäksi värjätty Ellevill Zara. Ostin tämän käytettynä, joten en tiedä mikä on alkuperäinen väri ja millä liina on värjätty. Kaunis ja keväinen se on joka tapauksessa.


Sidontana kuvissa kietaisuristi, jonka olkaimet on levitetty tukemaan nukkuvaa vauvaa.


perjantai 18. toukokuuta 2012

Projekti

Minulla on pitkään ollut suunnitelmissa pilkkoa pari kantoliinaa ja ommella niistä taaperokokoinen neliöliina. Siinä olisi reilun kokoinen paneeli, kunnolla pehmustettu vyötärö ja leveät liinamaiset olkaimet. Tee mahtuisi siihen kesällä. Paneelin kaava on piirretty, työvaiheet on mietitty ja yksi liinakin on ollut pitkään valmiina. Hoppedizin tummanruskean Costa Rican kaveriksi saapui Natibabyn Malta.


Olin ajatellut tehdä neliöstä kaksipuoleisen ja jotenkin olin kuvitellut, että Malta olisi raidoitukseltaan symmetrinen. Mutta eipäs olekaan vaan siinä on kaksi ohuempaa ja kaksi paksumpaa sinisen ja turkoosin sävyistä raitaa. Olkaimissa väritys näyttäisi oudolta, joten ehkä teenkin tästä vain paneelin toisen puolen. Liina on muuten tosi kivan värinen... voiko turkoosia saada yliannostuksen? En usko.

Katsotaan, jos joskus ehtisin edistääkin projektia. Mielellään ennen kesää.

Kokonaiset yöt?

Edellisen horror-yön vastapainoksi Vee veteli viime yönä kunnolla sikeitä. Tai vetelee siis edelleen. Heräsin puoli seitsemältä ilman muistikuvia yöheräämisestä! Voi olla, että olen kertaalleen syöttänyt Veen, mutta ihan yhtä hyvin olen saattanut nukkua yön putkeen. Yöimetykset ovat niin nopeita, että tuskin havahdun ja nukahdan helposti uudelleen. Puoli seiskalta olin kuitenkin niin virkeä, että nousin ylös, joten olen hyvinkin saattanut nukkua heräämättä.


En useinkaan osaa vastata kysymykseen Veen yösyömisistä. Aamulla en muista, kuinka monta kertaa olen herännyt. Useimmiten Vee nukkuu pari neljän tunnin pätkää ja heräilee aamuyöstä tiuhempaan tahtiin. Se on minusta ihan hyvin alle puolivuotiaalta. Esikoisen kanssa tajusin vasta todella myöhään, lähemmäs vuoden iässä, miten voin imettää molemmat rinnat kylkeä kääntämättä eli siirtämättä vauvaa sängyssä. Nyt sama onnistui jo pariviikkoisen Veen kanssa, ja se säästää kyllä öisin tosi paljon energiaa. Tissi vieressä nukkuvan Veen suuhun, Vee syö viitisen minuuttia ja that's it. Kenenkään ei tarvitse siirtyä eikä edes vaihtaa asentoa. Jos olen vielä hereillä, käännän kylkeä ja nukahdan saman tien.

Tietysti toivon, että joskus saan vielä nukkua yöt heräämättä. Tällä hetkellä yöimetykset eivät kuitenkaan tunnu häiritseviltä, eikä minulla ole mitään tarvetta käyttää energiaa niiden muuttamiseen. En usko, että vieroitusta kannattaa toteuttaa tietyssä iässä, koska niin kuuluu tehdä, vaan sen mukaan, miten paljon yösyömiset itseä rasittavat. Sitten kun alkaa ärsyttää liikaa, niin pitää alkaa toimia. Teen yövieroitus tapahtui 13 kk iässä, ja se sujui silloin helposti. Sitä ennenkin oli rasittavia jaksoja, mutta ne menivät aina ohi siihen mennessä kun olin saanut aikaiseksi miettiä siirtymistä ajatuksista tekoihin.

Taidan mennä syömään vähän aamupalaa ennen kuin muut heräväät...


torstai 17. toukokuuta 2012

Hampaita ja huutoa

Viime yönä tajusin, miten rauhallinen vauva meille onkaan suotu. Takana on nimittäin melkein puolen vuoden taipaleen ensimmäiset iltahuudot. Vee alkoi iltayhdeksältä kertaalleen jo nukahdettuaan itkemään, eikä itkuun meinannut auttaa yhtään mikään. Ei kanniskelu, ei syöttäminen, ei parasetamoli, eikä edes alasti ihokontaktiin kantoliinaan kietominen (paitsi hetkeksi). Välillä pieni sammui hetkeksi ja heräsi uudestaan huutamaan. Vielä puoli kolmelta pieni heräsi unestaan karjumaan suoraa huutoa, ja nukahti lopulta omaan itkuunsa. Hampaita? Nyt vasta hämärästi muistan, että hetkinen, tällaista se tosiaan oli alkuun useinkin esikoisen kanssa. Ei ihme, että se tuntui ajoittain tosi rankalta. Ei tunnu kovin palkitsevalta, kun toinen vaan huutaa ja huutaa, vaikka mitä tekisi. Sitä tietää, että vauvalla on paha olla, mutta kun mikään ei auta ja silti pitää yrittää kaikkea.



Aamulla Vee oli taas oma aurinkoinen itsensä. Osaan kyllä taas arvostaa sitä, miten h e l p p o a arki Veen kanssa tällä hetkellä on. Imetykset ovat viiden minuutin pyrähdyksiä. Vee tykkää olla lattialla. Vee rakastaa olla liinassa. Vee nukahtaa helposti, myös yösyöttöjen jälkeen. Alle tunnin mittaiset päiväunet tuntuvat kovin pieneltä miinukselta. Jos Teen vauva-aika olisi ollut samanlaista, ajattelisin varmaan, että pikkuvauvan kanssa on niin helppo olla.

Päivän liinakuvaan pääsee Didyn Petrol Hemp Indio:


Sidontana jälleen kietaisuristi. Olen oppinut tekniikan, jolla saan peppupussin sidottua syvemmäksi ja liinan kiristettyä muutenkin niin, ettei se paina omia kainaloitani mutta vauva on tukevasti kyydissä. Aina voi kehittyä. Kuten kuvasta näkyy, Vee tykkää potkia ja heilua liinassa, joten sidonnan täytyy ollakin napakka.

Petroolihamppu lähtee meiltä varmaan kuitenkin eteenpäin. Ei sitä ihminen ehkä tarvitse ihan näin montaa turkoosia tai petroolinsinistä liinaa. Tässä kuvassa liina on ainassa olevan Jim Jaden ja Caribe-kalojen välissä.




tiistai 15. toukokuuta 2012

Vauvajoogaa

Kerran viikossa suuntaamme Veen kanssa vauvajoogaan. Se onkin viikon ainoa harrastus. Nyt tuntuu ihmeelliseltä, että vielä syksyllä oli aikaa käydä monta kertaa viikossa aivan yksin milloin missäkin, joogaamassa, uimassa, salilla... Nyt olen tyytyväinen, että pääsen edes Veen kanssa välillä jonnekin liikkumaan. Toisaalta tällä kertaa hahmotan paremmin kuin pari vuotta sitten, miten lyhyt aika vauvavuosi oikeasti on. Tää on tällaista nyt.


Vee viihtyy nykyään joogassa tosi hyvin. Aika kuluu muiden touhuja seuraillen ja yksi leluhelistin jaksaa kiinnostaa koko tunnin ajan. Veelle on ehkä tulossa hampaita, sen verran innokkaasti pieni jäytää puista leluaan. Teelle puhkesivat ensimmäiset hampaat näihin aikoihin, ensin toinen ja heti seuraavana päivänä viereinen alahammas. Tavarat pysyvät jo aika kauan Veen kädessä ja menevät saman tien suuhun. Kohta Vee onkin jo puolivuotias ja on aika siirtyä treenaamaan sormiruokailua.

Kuvassa näkyvä liina on Girasolin Wrapper's Paradise, aivan ihana keväinen raitaliina. Kantoliinan kanssa liikkuessa pitää opetella karsimaan tavarat minimiin, ja vauvan täkin voi onneksi jättää pois matkasta, sillä tukeva puuvillaliina on vauvalle hyvä joogamatto. Pellava on muuten ihana materiaali, mutta se rypistyy niin, että liina on käytön jäljiltä ihan rutussa.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pieni potilas

Vee on saanut rokotuksen jälkimainingeissa yskän ja nuhan. Rokote ja siitä seurannut kuumereaktio varmaan heikensivät puolustusta niin, että flunssapöpö pääsi iskemään. Pientä ripuliakin on. Tee oli onneksi viime yönä yökylässä mummon luona, joten saatiin torkkua Veen kanssa aamupäivällä rauhassa. Puolenpäivän maissa käytiin muskarin kevätjuhlassa Teen kanssa. Sitten Veganissimon brunssilla syömässä (oli ihan hyvää ja Teen annos maksoi kaksi euroa, aikuisten 14 euron hinta pulestaan oli valikoimaan nähden vähän kallis). Ruoan närppimisen jälkeen Tee meni vielä vähäksi aikaa mummon luo ja me Veen kanssa kotiin nukkumaan.

Pieni nuhanenä viihtyy pystyasennossa. Liinana tänään liukuvärjätty Oscha, jonka pistin männä viikolla oranssiin värikylpyyn. Kolme Livosin Mango-kasviväripakettia riitti antamaan 4,6-metriselle täyspellavaliinalle mukavasti sävyä. Alunperin liina oli pohjaväriltään luonnonvärinen valkaisematon pellavanharmaa. Tykkään tästä uudesta hiekanvärisestä oranssinruskeaan taittavasta sävystä tosi paljon.


Sidontana kietaisuristi. Seuraavassa kuvassa liinan värisävy on aavistuksen liian kellertävä. Takana näkyy pino kantoliinoja...


Tässä kuvassa liina taas näyttää turhan hailakalta. No, jotain näiden kahden kuvan väliltä se on :)


Tämä on ehkä tähänastisista liinoistani kaikista vaativin kesytettävä. Liina ei ole kovin paksu, mutta se oli suoraan narulta kuin peltiä. Tänään se alkoi sentään jo taipua sidontaan. Kesällä täyspellavainen liina on varmaan tosi mukavan tuntuinen, kunhan saan ensin pehmiteltyä sen kunnolla käyttökuntoon.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Trikoinen vai kudottu?

Vaikka Veetä kannetaan joka päivä liinassa, trikooliinaa ei ole tullut käytettyä juuri ollenkaan. Nyt kun olen tottunut kudottuihin liinoihin, ajattelin ihan mielenkiinnosta testailla taas trikoista kantoliinaa. Vee on viisi kuukautta ja vajaat seitsemän kiloa eli ei ikäisekseen kovinkaan painava vauva. Testiin pääsi MaM Eco -trikooliina, jota yleisesti kai pidetään yhtenä tukevimmista trikoisista liinoista. MaM Ecossa on 55% hamppua, jonka ansiosta liinan pitäisi olla hieman jämäkämpi ja viileämpi puuvillaisiin trikooliinoihin verrattuna.

Äidin tukka kiinnostaa

Trikooliinassa on käytännössä yksi mahdollinen sidonta eli kietaisuristi II. Siinä lapsen päälle tulee kolme kerrosta kangasta: kaksi ristikkäistä "missivyötä" ja niiden päälle vaakasuuntainen "smokkivyö". Vauvan asento on ergonominen, kun jalat ovat harallaan polvet vähintään pepun tasalla tai mielellään vähän peppua ylempänä. Silloin vauva on hyvin tuettuna, selkä on ergonomisessa asennossa eikä mihinkään kohdistu liikaa painetta. Sidonnan pitäisi tuntua myös kantajasta mukavalta.


Liina sidotaan ensin kantajan päälle, ja vauva pujotetaan sitten kyytiin, liinakerrokset levitetään vauvan päälle ja liinan päät solmitaan lopuksi kunnolla. Oikean kireyden löytäminen ei onnistunut ihan heti. Liian kireä, liian löysä...Sidonta ei tunnu mukavalta, jos vauva heiluu kyydissä tai roikkuu liian alhaalla. Vauvan jalat jäävät roikkumaan epäergonomisesti alaspäin, jos liina on alunperin liian löysällä reunoista. Peppu olisi hyvä saada kantajan navan korkeudelle. Liinan kiristäminen lopuksi vauva kyydissä on hankalampaa kuin kudotun liinan kanssa., joten kireys olisi hyvä saada heti alkuun kohdilleen. 

MaM Eco tuntui kyllä trikoiseksi liinaksi aika napakalta eikä silti turhan paksulta. Hamppu tuntuu materiaalina toimivan, sillä liina on ohut, joustava ja ainakin käytettynä myös pehmeä, mutta silti napakka. Kudottuun liinaan tottuneena oli vähän outoa, että päällekkäisiä kangaskerroksia tuli sidonnassa niin monta. Kesäkuumalla trikoinen liina ei tunnu ykkösvaihtoehdolta. Ihan hyvä kantotuntuma trikoisessakin kuitenkin oli.

Vertailun vuoksi pari kuvaa kudotusta liinasta. Meillä on lainassa kuvan Didymos Jim Jade, joka on 50% pellavaa. Kudotulla liinalla kietaisuristin smokkivyö tulee alimmaiseksi. Vauva nostetaan kyytiin jo ennen olalta tulevien missivöiden sitomista ja sidonta kiristetään loppuun vauvan ympärille. Liinan saa muutamalla niksillä tosi napakaksi ja tuntuma on aika eri luokkaa kuin trikooliinassa.  Olkaimet voi myös jättää levittämättä (tätä ei saa tehdä trikooliinalla), jolloin sidonta on vielä vähän vilpoisampi.


Jim Jadessa on ihana pellavan kiilto, joka ei oikein välity kuvasta. Kudottujen liinojen iso plussa on se, että niitä on niin hienoissa väreissä. Trikooliinat näyttävät vertailuissa väistämättä vaisuilta.

Olen toistaiseksi tykännyt levittää olkaimia (niitä missivöitä) hieman vauvan pepun alle lisätueksi. Toisaalta haluaisin koettaa oppia sitomaan liinaan kunnon peppupussin, jossa peppu roikkuisi reilusti polvien alapuolella. 


Minusta trikooliina ei ole selvästi "helppo" ja kudottu "vaikea" sitoa. Kudotut liinat käyvät hyvin jo vastasyntyneille, ja aloittelijakin oppii niitä käyttämään. Kirpparilla ja huutiksessa paljon liikkuvia edullisia "sinisiä kantoliinoja" eli Vauva-lehden tilaajalahjaliinoja voi joutua pesemään ja pehmittelemään kunnolla ennen kuin niitä saa kunnolla sidottua, mutta nekin ovat lopulta ihan käyttökelpoisia, joskin parempiakin löytyy. Trikooliina on toisaalta ihan hyvä liina kevyelle pikkuvauvalle. Trikoinen voi tuntua helpommalta siinä vaiheessa, kun vauvaa ei vielä oikein osaa käsitellä ja pelkää koko ajan pudottavansa pikkuisen. Toisen lapsen kohdalla se vaihe meni onneksi äkkiä ohi.

Trikooliinan plussat ja miinukset
+ Hyvä saatavuus käytettynä, lastentarvikeliikkeistä ja marketeista
+ Sidonnan (kietaisuristi II) voi tehdä valmiiksi päälle, mikä voi tuntua kätevältä
+ Vauvan saa ergonomiseen asentoon
+ Ovat yleensä kapeita, mikä helpottaa sitomista, ja sopii hyvin pikkuvauvan kantamiseen
- Parhaimmillaan alle 7-kiloisen kantamisessa, joten melko lyhytikäinen käytössä. Isomman vauvan kanssa joustaa liikaa ja pidempi kantaminen ei ole mukavaa. Toisaalta siinä vaiheessa voi siirtyä myös ergonomiseen kantoreppuun.
- Ainoastaan yksi ergonominen sidonta, joten vaihtelun varaa ei ole samalla lailla kuin kudotussa. Trikooliinalla ei voi kantaa selässä. Lonkalla kantamiseen rengasliina on trikoista kätevämpi kantoväline.
- Voi olla hiostava, koska vauvan päälle tulee aina kolme kangaskerrosta, jotta sidonta on tarpeeksi tukeva, ja liina on siten pitkä (+/- 5 metriä). Kudotulla liinalla on monia sidontoja, joihin riittää lyhyempi pituus.
- Vähän tylsät värit
- Taskullisissa trikooliinoissa tasku voi lähteä purkaantumaan ja liinaan saattaa tulla ommelkohtiin reikiä

Muuta: Trikooliinalla voi tilapäisesti kantaa lasta kasvot menosuuntaan ns. buddha-asennossa (vauva istuu ikään kuin risti-istunnassa polvet ylempänä kuin peppu), mutta se ei ole kantajalle kovin hyvä asento ja vilkkaalla paikalla vauva voi saada liikaa virikkeitä. Roikotusasentoa, jossa liinaa ei ole levitetty ja vauvan jalat roikkuvat suorina alaspäin, ei tulisi käyttää lainkaan.

torstai 10. toukokuuta 2012

Iltakävelyllä

Toukokuu on ehkä lempparikuukauteni. Valoa pitkälle iltaan, ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja parasta kaikessa on lupaus tulevasta kesästä. Eilen kävin Veen kanssa pitkällä iltakävelyllä. Liikkellä oli paljon pikkulapsia potkupyörien ja rattaiden kanssa. Kotkankadun Alepan kohdalla vastaan tuli yksi musta Manducakin, jonka kyytiläinen näytti nukkuvan.

Pieni kannettava uinahti.
Liinana Didymos Audrey (50% villaa 50% puuvillaa)

Ensi sunnuntaina onkin jo äitienpäivä.

Kevät on tullut!