Sophie-kirahvi myyntikieltoon Saksassa

Sophie-kirahvin omistajat huomio! Vauvojen purulelujen pieni klassikko, kuminen Sophie La Girafe on asetettu Saksassa myyntikieltoon. Lelusta on todettu irtoavan syöpää aiheuttavia aineita. Valmistajan mukaan uudemmat Sophie-lelut joissa on eränumero 321 230 ja 321 300 ovat turvallisia eivätkä ylitä Saksan viranomaisten asettamia raja-arvoja. Numero löytyy kirahvin vasemmasta etujalasta.

Lisätietoja saksaksi:

http://www.eltern.de/baby/4-8-monate/giraffe-sophie.html
http://www.dailygreen.de/2012/05/19/verkehrsverbot-fur-spielzeug-giraffe-sophie-la-girafe-34476.html

Välttelevä vauvakielteinen vanhemmuus

Miksi pitäisi erikseen puhua kiintymysvanhemmuudesta, eivätkö kaikki vanhemmat muka ole kiintyneitä lapsiinsa? Miksi synnytysosaston pitää erikseen julistautua vauvamyönteiseksi, onko muka olemassa vauvakielteisiä synnytyssairaaloita? Olen kuullut nämä kommentit muutamaan otteeseen. Aikaisemmin taisin naureskella mukana. Nyt ei enää jaksa naurattaa. 


En oikein tiedä, mistä päästä lähtisin tätä purkamaan. Kiintymysvanhemmuudessa on kyse parista yksinkertaisesta perusjutusta: keskeistä on vauvan/lapsen turvallisen kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen. Vanhemman tehtävä on vastata vauvan antamiin viesteihin. Lapsen kasvaessa vanhemman ei tarvitse olla enää jatkuvasti saatavilla vaan aikuinen on enemmänkin tukikohta, jonka turvaan lapsi voi tarvittaessa palata. Vanhemman ja lapsen suhde on ihmissuhde, jossa molemmat antavat ja saavat. Fyysinen läheisyys nähdään keskeisenä perustarpeena.


Minkälaisiin hyvää tarkottaviin neuvoihin sitä sitten varsinkin tuoreen vauvan vanhempana törmää? No, vauva on pieni potentiaalinen tyranni, joka yrittää kaikin keinoin pompottaa vanhempia. Puhutaan "totuttamisesta", "opettamisesta", "hemmottelusta" ja "rajojen asettamisesta". Vauvaa ei saa totuttaa nukkumaan vieressä, koska muuten sitä ei saa opetettua omaan sänkyyn. Joka inahdukseen ei vanhemman pidä hypätä, ettei vauva totu "vaatimaan palvelua". Vauvaa ei kannata liikoja kanniskella, koska sitten totuttaa vauvan olemaan aina sylissä. Hyvä ja kiltti vauva viihtyy itsekseen sängyssä tai lattialla - tällainen "tyytyväinen" vauva saa paljon ihailua. Imetys on kokonaan oma lukunsa. Vastahan se söi, ei sillä voi enää olla nälkä. Et kai sä nyt taas sitä voi syöttää? Vauva käyttää äitiä vain tuttinaan. Sinähän teet sen lapsen ihan riippuvaiseksi äidistä. Rintamaito on parasta ruokaa ja hyvä äiti imettää, mutta ei nyt sentään kahvilassa, kaupassa, kirjastossa, kylässä tai kaupungilla. Vessaan voisit mennä, mutta älä sitä vessaakaan nyt varaa. Joopa joo.


Hyvin sitkeässä viihtyvät ajatukset siitä, että vauvaa ei saa päästää fyysisesti eikä emotionaalisesti liian lähelle. Lapsi ja vanhempi ovat lähtökohtaisesti vastakkain, jolloin vauvalle annettu on vanhemmalta pois. Vanhemman oletetaan kaipaavan ennen kaikkea etäisyyttä vauvasta. Läheisyys on vaivalloista ja kuormittavaa ja läheisyyden antaminen on "oman elämän tekemistä tarpeettoman vaikeaksi" (riippumatta siitä, miten vanhempi sen itse kokee). Kuitenkaan samaa etäisyyttä ei voi ottaa kotitöistä ja siisteydestä. Ylipäänsä vauvanhoidossa tuntuu olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: jos ei halua olla täysin vauvan ehdoilla elävä lapsen mielen mukaan juokseva oman elämänsä unohtanut ja uhrannut kiintymyssuhdehörhö niin vauva pitää opettaa sellaisille tavoille, että vanhempi ei sitten koko ajan juokse palvelemassa.


No joo, kärjistän vähän. Pari vuotta sitten olisin sanonut, ettei tällaista nyt oikeasti enää missään kuule. Samoin ajattelin, ettei missään sairaalassa nyt enää anneta vastasyntyneille lisämaitoja vanhempien tietämättä, tai tuttia, ensi-imetykseen ja -kohtaamiseen on reilusti aikaa, vauva ohjataan ottamaan viereen nukkumaan... mutta väärässä olin senkin suhteen. Suomessa taitaa olla pari hassua synnytysosastoa, joilla on WHO:n vauvamyönteisyyssertifikaatti (Baby Friendly Hospital). Ja meininki ei tosiaan kaikkialla ole sama. Joopa joo. 


Olen sittemmin pudonnut korkealta ja kovaa, koska edelleenkin vanhemman ja lapsen etäisyyttä ja vastakkainasettelua korostavat kommentit tuntuvat tulevan vastaan sen verran usein, että välttelevä vanhemmuus tuntuu paljon enemmän valtavirralta kuin kiintymysvanhemmuus. Ehkä ajatukset eivät tule vastaan näin totaalisina kuin tähän olen kaikki argumentit koonnut, vaan pieninä hienovaraisina kommentteina useissa eri tilanteissa. Perusajatus on kuitenkin sama. Olen herkkä ärsyyntymään siitä, että minulle kerrotaan, miltä minusta tuntuu. Joku ulkopuolinen määrittelee puolestani sen, mikä minun pitäisi kokea vaivalloiseksi ja hankalaksi. On ihan eri asia, jos itse koen, että minun on pakko ottaa etäisyyttä ja tehdä jotain muutoksia, jotta jaksan. Enkä tietenkään usko, että riittävän hyvä vanhemmuus olisi kerrasta kiinni, tai useammastakaan. Kokonaisuus ratkaisee ja pitää etsiä jonkinlainen tasapaino kaikkien perheenjäsenten tarpeiden tyydyttämisen välillä. 

Manduca New Style - uudistettu kantoreppu

Manduca-kantorepusta on tullut hiljattain markkinoille uusi versio. Sain tilaisuuden vertailla uutta New Style -mallia vanhaan Manducaan. Uuteen reppun on tehty muutamia hyviä parannuksia. Perusmallistoon on tullut myös uusia värejä, kuten kuvissa näkyvä oliivi. Manduca on ehkä tunnetuin Suomessa myytävistä ergonomisista kantorepuista, joten on hienoa, että uusi versio on parempi kuin aikaisempi. Seuraavassa listattuna kaikki huomaamani erot reppujen välillä.

1. Repun paneeliin on lisätty leveyttä, keskellä on muotolaskos. Paneeli on leveimmältä kohdalta mitattuna noin 38 cm (ennen 36 cm) leveä. Muotoilu syventää peppupussia, jolloin lapsi asettuu reppuun entistäkin mukavampaan asentoon. Paneelin alareunasta mitattuna leveys on sama. Kuvassa vasemmalla vanha (limited edition) Manduca, oikealla uusi Manduca New Syle.

2. Rintaremmi säätyy kahteen suuntaan ja joustava kuminauha on poistettu. Etenkin edessä kannettaessa olkaimet tuntuvat nyt pysyvän tukevammin paikoillaan eivätkä tunnu valuvan alas harteilta, koska ylimääräistä joustoa sivusuuntaan ei ole.

3. Lantiovyöhön ja olkahihnoihin on lisätty kiristysvaraa niin, että reppu sopii paremmin entistä pienikokoisemmalle kantajalle. Hihnojen maksimisäädöt vaikuttavat pysyneen samoina.

4. Olkahihnoissa on paksummat pehmusteet. Uuden mallin hihnat ovat paksuudeltaan kolme senttiä, mikä on sentin enemmän kuin vanhassa repussa.

5. Unituessa ei enää ole säädettävää kuminauhakiristystä vaan kuminauha on kiinteä. Tarrat, joilla hupun saa rullattuna kiinnitettyä piiloon, ovat hieman pienemmät ja pehmeämpää materaalia.

6. Uudessa mallissa reppu on sisäpuolelta samanvärinen kuin ulkopuolelta, sisäpuoli ei enää ole luonnonvalkoinen. Repun paneelin ulkopuolella ollut tasku on poistettu. Lantiovyöhön on kiinnitetty pieni tuotemerkki. Logo on myös saanut uuden ilmeen.

Uudistusten ansiosta Manducaa on taas kivempi suositella ihmisille. Parannuksia on tullut juuri niihin juttuihin, jotka aiemmin repussa eniten häiritsivät. Tärkeintä on kuitenkin säätää reppu kantajalle sopivaksi. Kaupungilla kiinnitän aina välillä huomiota siihen, miten repun säädöt näyttävät olevan pielessä, eikä kantaminen voi tuntua kovin mukavalta. Manducassa jo pelkästään olkahihnoja voi säätää kolmesta kohdasta, olkainten välisen rintaremmin paikkaa voi siirtää, olkaimet voi myös kiinnittää selän puolella ristiin ja lantiovyö harvoin on ergonomisinta pitää lantiolla vaan mieluummin kireämmällä ja korkeammalla vyötäröllä tai rinnan alla, jolloin vauva tai lapsi nousee ylemmäs. Säätöihin tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa ja ottaa avuksi peili tai toinen ihminen auttamaan kiristyksissä. Liikkeiden myyjien asiantuntemukseenkaan ei kannata sokeasti luottaa, vaan kokeilla erilaisia kiristyksiä ja säätöjä ja testailla niistä sopiva.

Jos Manduca ei säätöjen tarkistamisesta huolimatta tunnu mukavalta, niin jokin muu kantoreppu voi toimia paremmin. Kantoreppuvertailusta löytyy tietoja muista Suomessa myytävistä repuista. Jos reppua on hankkimassa jo taaperoksi ennättäneelle lapselle, kannattaa varmasti ostaa suoraan jokin taaperokokoinen kantoreppu

Potkutellen

Vuosi sitten Saksasta tilattu potkupyörä pääsee tänä kesänä tosikäyttöön. Kettler oli jonkun saksalaistestin mukaan paras potkupyörä, eikä testivoittajassa ole ollut mitään valittamista. Käyttäjä ei ihan ole vielä hiffannut, miten pyörän satulaan voisi istua, mutta tästä se lähtee....

Miten tätä kaikkea oikein jaksaa?

Olen miettinyt, että jotain oleellista vanhemmuudesta ja kasvatuksesta tiivistyy otsikon kysymykseen. Jaksaminen, voima, energia... jos se on vähissä niin ei mistään meinaa tulla mitään. Väsynyt ihminen ei pysty toimimaan niin kuin tahtoisi. Hyvät kasvatusperiaatteet jäävät toteuttamatta, kun ei vaan jaksa. Oma toiminta harmittaa, tulee huudettua ja kiukuteltua, toimintatavat kumpuavat jostain selkäytimen pimeistä uumenista sen sijaan, että jaksaisi miettiä, rauhoittua ja ajatella vähän pidemmälle. Pahimmillaan omien toimintatapojen vahingollisuutta ei edes halua ajatella, koska niille ei kuitenkaan jaksa tehdä mitään. Tai asioiden mittasuhteet katoavat, pienetkin asiat tuntuvat valtavilta.

Hyvällä kasvatusfilosofialla ei tee paljoakaan, jos sitä ei ole voimia toteuttaa käytännössä. Mistä sitä jaksamista sitten voisi ammentaa? Tuntuu siltä, että useimmilla neuvoilla on yksi yhteinen nimittäjä: etäisyyden ottaminen vauvasta ja vauvan hoidosta. Ota omaa aikaa, lähde vähän tuulettumaan, vie vauva hoitoon, opeta nukkumaan omassa sängyssä, vieroita tissistä... Eikä siinä mitään, irtiotto voi oikeasti tuntua tosi hyvältä. Mutta entä sitten, jos siihen ei ole mahdollisuutta? Tai jos pienen paussin jälkeen arki jatkaa rullaamista yhtä raskaana kuin ennenkin? Tai jos vieressä nukkumisen ja imetyksen tarjoama läheisyys tuntuu tärkeältä ja kaiken sen kuluttavuuden lisäksi on myös ihanaa ja palkitsevaa? Mitäs sitten?

Viime aikoina olen koettanut keksiä keinoja lisätä jaksamista kaiken arjen keskellä. Tuntuu että satunnaisia irtiottoja tehokkaampi keino on yrittää tehdä jokapäiväisestä elämästä vähemmän kuluttavaa. Olen miettinyt paljon esikoisen hoitokuvioita. Tee on ollut päiväkodissa 1-vuotiaasta lähtien ja on tälläkin hetkellä hoidossa osa-aikaisesti. Kevään ja kesän ulkoleikkien myötä Tee viihtyy tarhassa taas hyvin, puhuu paljon kavereistaan ja tekemisistään, mutta on toisaalta myös iltaisin selvästi väsynyt ja ehkä vähän stressaantunutkin. Kaksivuotias ei mitenkään välttämättä tarvitse päivähoitoa. Muu perhe sen sijaan saattaa tarvita kaksivuotiaan päivähoitoa. Mutta kuinka paljon etäisyyttä voi kasvattaa ennen kuin välimatkalla alkaa olla liikaa vaikutuksia?  Toisaalta juuri päivähoito on yksi ratkaisevan tärkeä keino, jolla voi oikeasti vaikuttaa jaksamiseen muuttamalla olosuhteita sellaiseen suuntaan, että päivisin pystyy joskus lepäämään.

Veen kanssa tuntuu, että läheisyydestä saa paljon voimaa. Toisaalta Vee on hyvin kiitollinen lähellä pidettävä, perustyytyväinen vauva, jolta saa paljon myönteistä palautetta ja harvoin äänekästä valitusta mistään. Veen lähellä on helppo olla. Vauvan hoitaminen ei ole kuluttavaa, ja siksi on helppo jättää kuuntelematta hyväntahtoisia ohjeita siitä, miten oman jaksamisen takia olisi hyvä ottaa etäisyyttä vauvasta.

Yksi väsymyksen oire on ajatusten harhailu; on vaikea keskittyä siihen, mitä on juuri nyt, sillä mieli on toisaalla. Päässä pyörii kaikki se, mitä tulee tapahtumaan viiden minuutin, päivän tai seuraavan vuoden aikana, mitä pitäisi tapahtua, mitä tapahtui, kaikki yhtenä sekamelskana, josta on vaikea saada otetta. Illalla on hankala palauttaa mieleen, mitä päivän aikana oikein tehtiin. Päivät kuluvat huomaamatta, ja nämä ovat kuitenkin ainutlaatuisia aikoja, joiden en tahdo vain lipuvan ohitse.  Koetan päivän aikana harjoitella pysähtymistä. Keskitän ajatukset siihen, miltä minusta juuri sillä hetkellä tuntuu. Mitä ääniä kuuluu, miltä ruoka maistuu, mitä tunnen iholla, miltä hengitys tuntuu, mitkä lihakset ovat jännittyneitä... Yleensä menee korkeintaan jotain 20 sekuntia ja olen taas kadottanut fokuksen. Koetan palauttaa ajatukset kuluvaan hetkeen, mutta se on yllättävän uskomattoman vaikeaa. Välillä on palkitsevaa tajuta, miten viimeiseen asti on koettanut peittää ja haudata jonkin tunnetilan, joka oireilee epämääräisenä ärsytyksenä. Välillä huomaan jännittäväni toista hartiaa, toista jalkaa, suupieliä tai jotain muuta paikkaa. Joskus yläselän nikamista kuuluu rusahdus ja jotain loksahtaa kohdilleen, kun vedän keuhkot kunnolla täyteen ilmaa.

Nukkuminen on tietysti yksi olennainen muuttuja jaksamisen yhtälössä. Olen ehkä silti vähän yllättynyt siitä, että monella muulla asialla tuntuu olevan myös paljon merkitystä. Olen aina nukkunut paljon ja nyt lasten saamisen jälkeen yhtäkkiä pärjään toimintakykyisenä paljon vähemmällä unella. Vee onneksi nukkuu useimpina öinä muutaman tunnin unipätkän, harvoin kuitenkaan neljää viittä tuntia enempää. Se on silti tosi paljon vähemmän kuin se 9-10 tuntia, jonka aiemmin koin tarvitsevani. Voin kuvitella, että jos on taipumusta unihäiriöihin, niin ne voivat saada vauva-aikana univajeen räjähtämään käsiin. Jos taas olosuhteisiin nähden nukkuu hyvin, niin muilla asioilla voi paikata vajaamittaista unta. Rentoutusharjoitukset, päivätorkut, liikunta ja ulkoilu (sekä se, ettei tarvitsekaan pystyä suurta keskittymistä vaativiin suorituksiin) auttavat jo jonkin matkaa. Mutta jos oikeasti kärsisin yöheräilyistä enemmän, niin sitten tarvittaisiin varmasti järeämpiä keinoja.

Yksi tärkeä juttu on omien rajojen vetäminen. Myös lasten halujen ja tarpeiden suhteen. Vastasyntyneen kanssa vanhempi on tietysti se, joka joustaa, mutta yksivuotias kestää jo sen, ettei vanhempi vastaa kaikkeen aina kyllä. Parivuotiaan on hyvä opetella, että vanhemmilla on omat rajansa. Rajojen ei täydy perustua mihinkään periaatteellisiin sääntöihin, vaan siihen, minkälaista käytöstä ja toimintaa kukin voi itse hyväksyä. Lapsi huomaa kyllä sen, jos vanhempi lähettää ristiriitaisia viestejä eikä ole täysin rehellinen tunteistaan vaan esimerkiksi sallii tai kieltää jotain vastentahtoisesti tai toimii toisin kuin oikeastaan haluaisi. Sellaisissa tilanteissa lapsi alkaa oikein testaamalla testata, missä se raja oikeasti menee.

Nyt voisin edesauttaa jaksamista menemällä nukkumaan.

Kesäiset kalaset

Turkoosi on ihana kesän väri. Aurinko paistaa ja parina päivinä ollaan ulkoiltu Didymoksen Aquamarine-kalojen kanssa. Liinassa on 25% pellavaa ja se on ihanan kirkkaan turkoosi.

Vähän aikaa sitten hehkutin naturpellavaindiota ja nyt kuulin, että Didymos on karsimassa perusvalikoimaansa ja naturpellavat ovat poistumassa. Melkein jo siltä istumalta olin hommaamassa meille yhtä pitkää liinaa olemassa olevan lyhyen seuraksi, mutta tulin kuitenkin järkiini. On se hyvä liina, muttei meillä ehkä nyt kuitenkaan ole tarvetta. Jos joku aloitteleva liinailija haluaa varmistaa itselleen hyvän liinan kesää varten, niin huomasin, että täältä sen saisi posteineen satasella: http://www.feinste-babytragen.de/shop/lang-en/didymos-baby-slings/86-indio-leinen.html - en varauksetta voi suositella kauppaa, koska en ole sieltä koskaan tilannut, mutta en pikaisella googlauksella löytänyt huonojakaan kokemuksia. Jos maksaa ostot Paypalilla, niin rahat saa sitä kautta takaisin, jos jotain menee pieleen. Didymoksen vakiomalleista ovat poistumassa myös kaikki kaksiväriset indiokudontaiset liinat sekä naturhamppuindio, joita myös näyttäisi olevan tuolla tarjolla.

Testasin tässä myös Manducan uutta New style -kantoreppua. Vaikuttaa siltä, että uuteen malliin on tehty hyviä parannuksia. Niistä lisää myöhemmin!

Kevätjuhla

Esikoisen tarhassa oli kevätjuhla. Viimeksi joulujuhlassa Vee oli pariviikkoinen nyytti, joka nukkui koko juhlan läpi. Tällä kertaa Vee seurusteli aktiivisesti yleisön muiden vauvojen kanssa. Meidän iso vauva.

En oikein tiedä, mitä päiväkodin juhlista pitäisi oikein ajatella. Onhan se kiva kokoontua sinne yhdessä, lapset ovat valmistelleet esityksiä ja varmasti monelle lapselle juhla on positiivisesti jännä tilaisuus. Toisaalta kuitenkin joitakin lapsia juhla ja esiintyminen hämmentää ja pelottaakin. Etenkin niitä alle kolmivuotiaiden ryhmäläisiä. Ja minusta on jotenkin ärsyttävää, miten aikuiset yleisössä sitten naureskelevat sille, miten suloisia ja hellyyttäviä ne lapset ovat. Varsinkin jos joku sattuu tekemään jotain tahattoman hassua. Ei kukaan tietenkään tarkoita naureskelua pahantahtoiseksi, mutta miltä se lapsesta tuntuu? Tuskin niistä pienistä kukaan kokee oloaan täysin turvalliseksi siellä kaikkien aikuisten edessä. Tuntuu, että juhla on enemmänkin spektaakkeli vanhemmille kuin oikeasti niitä tarhalaisia varten.

Meidän pienokainen siirtyy syksyllä isojen ryhmään. Se pelottaa melkein enemmän kuin päiväkodin aloitus aikoinaan. Pienten ryhmässä on kuitenkin ollut pääasiassa paljon pysyviä hoitajia, kun taas isojen puolella aikuisia on vähemmän ja lapsia enemmän. Haaveilen erilaisista kollektiivisista lastenhoitoratkaisuista, mutta kaikki vaikuttavat niin kalliilta ja hankalasti toteutettavilta.

Liinana meillä oli matkassa mintunvihreäksi värjätty Ellevill Zara. Ostin tämän käytettynä, joten en tiedä mikä on alkuperäinen väri ja millä liina on värjätty. Kaunis ja keväinen se on joka tapauksessa.

Sidontana kuvissa kietaisuristi, jonka olkaimet on levitetty tukemaan nukkuvaa vauvaa.

Projekti

Minulla on pitkään ollut suunnitelmissa pilkkoa pari kantoliinaa ja ommella niistä taaperokokoinen neliöliina. Siinä olisi reilun kokoinen paneeli, kunnolla pehmustettu vyötärö ja leveät liinamaiset olkaimet. Tee mahtuisi siihen kesällä. Paneelin kaava on piirretty, työvaiheet on mietitty ja yksi liinakin on ollut pitkään valmiina. Hoppedizin tummanruskean Costa Rican kaveriksi saapui Natibabyn Malta.

Olin ajatellut tehdä neliöstä kaksipuoleisen ja jotenkin olin kuvitellut, että Malta olisi raidoitukseltaan symmetrinen. Mutta eipäs olekaan vaan siinä on kaksi ohuempaa ja kaksi paksumpaa sinisen ja turkoosin sävyistä raitaa. Olkaimissa väritys näyttäisi oudolta, joten ehkä teenkin tästä vain paneelin toisen puolen. Liina on muuten tosi kivan värinen... voiko turkoosia saada yliannostuksen? En usko.

Katsotaan, jos joskus ehtisin edistääkin projektia. Mielellään ennen kesää.

Kokonaiset yöt?

Edellisen horror-yön vastapainoksi Vee veteli viime yönä kunnolla sikeitä. Tai vetelee siis edelleen. Heräsin puoli seitsemältä ilman muistikuvia yöheräämisestä! Voi olla, että olen kertaalleen syöttänyt Veen, mutta ihan yhtä hyvin olen saattanut nukkua yön putkeen. Yöimetykset ovat niin nopeita, että tuskin havahdun ja nukahdan helposti uudelleen. Puoli seiskalta olin kuitenkin niin virkeä, että nousin ylös, joten olen hyvinkin saattanut nukkua heräämättä.

En useinkaan osaa vastata kysymykseen Veen yösyömisistä. Aamulla en muista, kuinka monta kertaa olen herännyt. Useimmiten Vee nukkuu pari neljän tunnin pätkää ja heräilee aamuyöstä tiuhempaan tahtiin. Se on minusta ihan hyvin alle puolivuotiaalta. Esikoisen kanssa tajusin vasta todella myöhään, lähemmäs vuoden iässä, miten voin imettää molemmat rinnat kylkeä kääntämättä eli siirtämättä vauvaa sängyssä. Nyt sama onnistui jo pariviikkoisen Veen kanssa, ja se säästää kyllä öisin tosi paljon energiaa. Tissi vieressä nukkuvan Veen suuhun, Vee syö viitisen minuuttia ja that's it. Kenenkään ei tarvitse siirtyä eikä edes vaihtaa asentoa. Jos olen vielä hereillä, käännän kylkeä ja nukahdan saman tien.

Tietysti toivon, että joskus saan vielä nukkua yöt heräämättä. Tällä hetkellä yöimetykset eivät kuitenkaan tunnu häiritseviltä, eikä minulla ole mitään tarvetta käyttää energiaa niiden muuttamiseen. En usko, että vieroitusta kannattaa toteuttaa tietyssä iässä, koska niin kuuluu tehdä, vaan sen mukaan, miten paljon yösyömiset itseä rasittavat. Sitten kun alkaa ärsyttää liikaa, niin pitää alkaa toimia. Teen yövieroitus tapahtui 13 kk iässä, ja se sujui silloin helposti. Sitä ennenkin oli rasittavia jaksoja, mutta ne menivät aina ohi siihen mennessä kun olin saanut aikaiseksi miettiä siirtymistä ajatuksista tekoihin.

Taidan mennä syömään vähän aamupalaa ennen kuin muut heräväät...

Hampaita ja huutoa

Viime yönä tajusin, miten rauhallinen vauva meille onkaan suotu. Takana on nimittäin melkein puolen vuoden taipaleen ensimmäiset iltahuudot. Vee alkoi iltayhdeksältä kertaalleen jo nukahdettuaan itkemään, eikä itkuun meinannut auttaa yhtään mikään. Ei kanniskelu, ei syöttäminen, ei parasetamoli, eikä edes alasti ihokontaktiin kantoliinaan kietominen (paitsi hetkeksi). Välillä pieni sammui hetkeksi ja heräsi uudestaan huutamaan. Vielä puoli kolmelta pieni heräsi unestaan karjumaan suoraa huutoa, ja nukahti lopulta omaan itkuunsa. Hampaita? Nyt vasta hämärästi muistan, että hetkinen, tällaista se tosiaan oli alkuun useinkin esikoisen kanssa. Ei ihme, että se tuntui ajoittain tosi rankalta. Ei tunnu kovin palkitsevalta, kun toinen vaan huutaa ja huutaa, vaikka mitä tekisi. Sitä tietää, että vauvalla on paha olla, mutta kun mikään ei auta ja silti pitää yrittää kaikkea.

Aamulla Vee oli taas oma aurinkoinen itsensä. Osaan kyllä taas arvostaa sitä, miten h e l p p o a arki Veen kanssa tällä hetkellä on. Imetykset ovat viiden minuutin pyrähdyksiä. Vee tykkää olla lattialla. Vee rakastaa olla liinassa. Vee nukahtaa helposti, myös yösyöttöjen jälkeen. Alle tunnin mittaiset päiväunet tuntuvat kovin pieneltä miinukselta. Jos Teen vauva-aika olisi ollut samanlaista, ajattelisin varmaan, että pikkuvauvan kanssa on niin helppo olla.

Päivän liinakuvaan pääsee Didyn Petrol Hemp Indio:

Sidontana jälleen kietaisuristi. Olen oppinut tekniikan, jolla saan peppupussin sidottua syvemmäksi ja liinan kiristettyä muutenkin niin, ettei se paina omia kainaloitani mutta vauva on tukevasti kyydissä. Aina voi kehittyä. Kuten kuvasta näkyy, Vee tykkää potkia ja heilua liinassa, joten sidonnan täytyy ollakin napakka.

Petroolihamppu lähtee meiltä varmaan kuitenkin eteenpäin. Ei sitä ihminen ehkä tarvitse ihan näin montaa turkoosia tai petroolinsinistä liinaa. Tässä kuvassa liina on ainassa olevan Jim Jaden ja Caribe-kalojen välissä.

Vauvajoogaa

Kerran viikossa suuntaamme Veen kanssa vauvajoogaan. Se onkin viikon ainoa harrastus. Nyt tuntuu ihmeelliseltä, että vielä syksyllä oli aikaa käydä monta kertaa viikossa aivan yksin milloin missäkin, joogaamassa, uimassa, salilla... Nyt olen tyytyväinen, että pääsen edes Veen kanssa välillä jonnekin liikkumaan. Toisaalta tällä kertaa hahmotan paremmin kuin pari vuotta sitten, miten lyhyt aika vauvavuosi oikeasti on. Tää on tällaista nyt.

Vee viihtyy nykyään joogassa tosi hyvin. Aika kuluu muiden touhuja seuraillen ja yksi leluhelistin jaksaa kiinnostaa koko tunnin ajan. Veelle on ehkä tulossa hampaita, sen verran innokkaasti pieni jäytää puista leluaan. Teelle puhkesivat ensimmäiset hampaat näihin aikoihin, ensin toinen ja heti seuraavana päivänä viereinen alahammas. Tavarat pysyvät jo aika kauan Veen kädessä ja menevät saman tien suuhun. Kohta Vee onkin jo puolivuotias ja on aika siirtyä treenaamaan sormiruokailua.

Kuvassa näkyvä liina on Girasolin Wrapper's Paradise, aivan ihana keväinen raitaliina. Kantoliinan kanssa liikkuessa pitää opetella karsimaan tavarat minimiin, ja vauvan täkin voi onneksi jättää pois matkasta, sillä tukeva puuvillaliina on vauvalle hyvä joogamatto. Pellava on muuten ihana materiaali, mutta se rypistyy niin, että liina on käytön jäljiltä ihan rutussa.

Pieni potilas

Vee on saanut rokotuksen jälkimainingeissa yskän ja nuhan. Rokote ja siitä seurannut kuumereaktio varmaan heikensivät puolustusta niin, että flunssapöpö pääsi iskemään. Pientä ripuliakin on. Tee oli onneksi viime yönä yökylässä mummon luona, joten saatiin torkkua Veen kanssa aamupäivällä rauhassa. Puolenpäivän maissa käytiin muskarin kevätjuhlassa Teen kanssa. Sitten Veganissimon brunssilla syömässä (oli ihan hyvää ja Teen annos maksoi kaksi euroa, aikuisten 14 euron hinta pulestaan oli valikoimaan nähden vähän kallis). Ruoan närppimisen jälkeen Tee meni vielä vähäksi aikaa mummon luo ja me Veen kanssa kotiin nukkumaan.

Pieni nuhanenä viihtyy pystyasennossa. Liinana tänään liukuvärjätty Oscha, jonka pistin männä viikolla oranssiin värikylpyyn. Kolme Livosin Mango-kasviväripakettia riitti antamaan 4,6-metriselle täyspellavaliinalle mukavasti sävyä. Alunperin liina oli pohjaväriltään luonnonvärinen valkaisematon pellavanharmaa. Tykkään tästä uudesta hiekanvärisestä oranssinruskeaan taittavasta sävystä tosi paljon.

Sidontana kietaisuristi. Seuraavassa kuvassa liinan värisävy on aavistuksen liian kellertävä. Takana näkyy pino kantoliinoja...

Tässä kuvassa liina taas näyttää turhan hailakalta. No, jotain näiden kahden kuvan väliltä se on :)

Tämä on ehkä tähänastisista liinoistani kaikista vaativin kesytettävä. Liina ei ole kovin paksu, mutta se oli suoraan narulta kuin peltiä. Tänään se alkoi sentään jo taipua sidontaan. Kesällä täyspellavainen liina on varmaan tosi mukavan tuntuinen, kunhan saan ensin pehmiteltyä sen kunnolla käyttökuntoon.

Trikoinen vai kudottu?

Vaikka Veetä kannetaan joka päivä liinassa, trikooliinaa ei ole tullut käytettyä juuri ollenkaan. Nyt kun olen tottunut kudottuihin liinoihin, ajattelin ihan mielenkiinnosta testailla taas trikoista kantoliinaa. Vee on viisi kuukautta ja vajaat seitsemän kiloa eli ei ikäisekseen kovinkaan painava vauva. Testiin pääsi MaM Eco -trikooliina, jota yleisesti kai pidetään yhtenä tukevimmista trikoisista liinoista. MaM Ecossa on 55% hamppua, jonka ansiosta liinan pitäisi olla hieman jämäkämpi ja viileämpi puuvillaisiin trikooliinoihin verrattuna.

Äidin tukka kiinnostaa

Trikooliinassa on käytännössä yksi mahdollinen sidonta eli kietaisuristi II. Siinä lapsen päälle tulee kolme kerrosta kangasta: kaksi ristikkäistä "missivyötä" ja niiden päälle vaakasuuntainen "smokkivyö". Vauvan asento on ergonominen, kun jalat ovat harallaan polvet vähintään pepun tasalla tai mielellään vähän peppua ylempänä. Silloin vauva on hyvin tuettuna, selkä on ergonomisessa asennossa eikä mihinkään kohdistu liikaa painetta. Sidonnan pitäisi tuntua myös kantajasta mukavalta.

Liina sidotaan ensin kantajan päälle, ja vauva pujotetaan sitten kyytiin, liinakerrokset levitetään vauvan päälle ja liinan päät solmitaan lopuksi kunnolla. Oikean kireyden löytäminen ei onnistunut ihan heti. Liian kireä, liian löysä...Sidonta ei tunnu mukavalta, jos vauva heiluu kyydissä tai roikkuu liian alhaalla. Vauvan jalat jäävät roikkumaan epäergonomisesti alaspäin, jos liina on alunperin liian löysällä reunoista. Peppu olisi hyvä saada kantajan navan korkeudelle. Liinan kiristäminen lopuksi vauva kyydissä on hankalampaa kuin kudotun liinan kanssa., joten kireys olisi hyvä saada heti alkuun kohdilleen. 

MaM Eco tuntui kyllä trikoiseksi liinaksi aika napakalta eikä silti turhan paksulta. Hamppu tuntuu materiaalina toimivan, sillä liina on ohut, joustava ja ainakin käytettynä myös pehmeä, mutta silti napakka. Kudottuun liinaan tottuneena oli vähän outoa, että päällekkäisiä kangaskerroksia tuli sidonnassa niin monta. Kesäkuumalla trikoinen liina ei tunnu ykkösvaihtoehdolta. Ihan hyvä kantotuntuma trikoisessakin kuitenkin oli.

Vertailun vuoksi pari kuvaa kudotusta liinasta. Meillä on lainassa kuvan Didymos Jim Jade, joka on 50% pellavaa. Kudotulla liinalla kietaisuristin smokkivyö tulee alimmaiseksi. Vauva nostetaan kyytiin jo ennen olalta tulevien missivöiden sitomista ja sidonta kiristetään loppuun vauvan ympärille. Liinan saa muutamalla niksillä tosi napakaksi ja tuntuma on aika eri luokkaa kuin trikooliinassa.  Olkaimet voi myös jättää levittämättä (tätä ei saa tehdä trikooliinalla), jolloin sidonta on vielä vähän vilpoisampi.

Jim Jadessa on ihana pellavan kiilto, joka ei oikein välity kuvasta. Kudottujen liinojen iso plussa on se, että niitä on niin hienoissa väreissä. Trikooliinat näyttävät vertailuissa väistämättä vaisuilta.

Olen toistaiseksi tykännyt levittää olkaimia (niitä missivöitä) hieman vauvan pepun alle lisätueksi. Toisaalta haluaisin koettaa oppia sitomaan liinaan kunnon peppupussin, jossa peppu roikkuisi reilusti polvien alapuolella. 

Minusta trikooliina ei ole selvästi "helppo" ja kudottu "vaikea" sitoa. Kudotut liinat käyvät hyvin jo vastasyntyneille, ja aloittelijakin oppii niitä käyttämään. Kirpparilla ja huutiksessa paljon liikkuvia edullisia "sinisiä kantoliinoja" eli Vauva-lehden tilaajalahjaliinoja voi joutua pesemään ja pehmittelemään kunnolla ennen kuin niitä saa kunnolla sidottua, mutta nekin ovat lopulta ihan käyttökelpoisia, joskin parempiakin löytyy. Trikooliina on toisaalta ihan hyvä liina kevyelle pikkuvauvalle. Trikoinen voi tuntua helpommalta siinä vaiheessa, kun vauvaa ei vielä oikein osaa käsitellä ja pelkää koko ajan pudottavansa pikkuisen. Toisen lapsen kohdalla se vaihe meni onneksi äkkiä ohi.

Trikooliinan plussat ja miinukset
+ Hyvä saatavuus käytettynä, lastentarvikeliikkeistä ja marketeista
+ Sidonnan (kietaisuristi II) voi tehdä valmiiksi päälle, mikä voi tuntua kätevältä
+ Vauvan saa ergonomiseen asentoon
+ Ovat yleensä kapeita, mikä helpottaa sitomista, ja sopii hyvin pikkuvauvan kantamiseen
- Parhaimmillaan alle 7-kiloisen kantamisessa, joten melko lyhytikäinen käytössä. Isomman vauvan kanssa joustaa liikaa ja pidempi kantaminen ei ole mukavaa. Toisaalta siinä vaiheessa voi siirtyä myös ergonomiseen kantoreppuun.
- Ainoastaan yksi ergonominen sidonta, joten vaihtelun varaa ei ole samalla lailla kuin kudotussa. Trikooliinalla ei voi kantaa selässä. Lonkalla kantamiseen rengasliina on trikoista kätevämpi kantoväline.
- Voi olla hiostava, koska vauvan päälle tulee aina kolme kangaskerrosta, jotta sidonta on tarpeeksi tukeva, ja liina on siten pitkä (+/- 5 metriä). Kudotulla liinalla on monia sidontoja, joihin riittää lyhyempi pituus.
- Vähän tylsät värit
- Taskullisissa trikooliinoissa tasku voi lähteä purkaantumaan ja liinaan saattaa tulla ommelkohtiin reikiä

Muuta: Trikooliinalla voi tilapäisesti kantaa lasta kasvot menosuuntaan ns. buddha-asennossa (vauva istuu ikään kuin risti-istunnassa polvet ylempänä kuin peppu), mutta se ei ole kantajalle kovin hyvä asento ja vilkkaalla paikalla vauva voi saada liikaa virikkeitä. Roikotusasentoa, jossa liinaa ei ole levitetty ja vauvan jalat roikkuvat suorina alaspäin, ei tulisi käyttää lainkaan.

Iltakävelyllä

Toukokuu on ehkä lempparikuukauteni. Valoa pitkälle iltaan, ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja parasta kaikessa on lupaus tulevasta kesästä. Eilen kävin Veen kanssa pitkällä iltakävelyllä. Liikkellä oli paljon pikkulapsia potkupyörien ja rattaiden kanssa. Kotkankadun Alepan kohdalla vastaan tuli yksi musta Manducakin, jonka kyytiläinen näytti nukkuvan.

Pieni kannettava uinahti.
Liinana Didymos Audrey (50% villaa 50% puuvillaa)

Ensi sunnuntaina onkin jo äitienpäivä.

Kevät on tullut!

Kaikista paras kantoliina

Kantoliinailu jäi esikoisen kanssa melko vähiin, koska meille ei vain sattunut osumaan sopivaa liinaa. Aloittelijalle suositellaan usein trikoista joustavaa kantoliinaa, mutta se jäi heti parin kuukauden jälkeen liian lörpöksi. Myöhemmin hankkimani kudottu liina sattuikin olemaan saman tien turhan ohut, enkä tajunnut kokeilla enää kolmatta. Mikä olisi sellainen kantoliina, jolla kantaisi mukavasti vauvaa ja isompaa lasta, joka olisi helppo sitoa, mukavan viileä ja vielä kauniskin? Mitä voisi suositella aloittelijalle, mutta olisi kuitenkin pitkäikäinen käytössä?

Jos pitäisi valita yksi ja vain yksi, valitsisin varmaan Didymoksen pellavaisen natur-värisen indiokudontaisen kantoliinan, eli naturpellavaindion (Indio Leinen). Pellava tekee liinasta tukevan ja vilpoisen. Liina ei ole yhtään tönkkö, vaan kesyyntyy helposti pehmeäksi ja kuohkeaksi. Sitä voi käyttää jo pikkuvauvalla, ja se toimii taaperollakin monikerroksissa sidonnoissa, kun valitsee tarpeeksi pitkän liinan. Luonnonvalkoinen väri sopii monelle, ja kudonta tekee pinnasta kauniin elävän. Vaalea liina on myös helppo värjätä, ja sen voi pestä kuudessakympissä. Suomesta Didymoksia ei enää uutena saa. Suoraan Didymokselta tilattuna 6-koon liina (4,6 metriä) maksaa 109,90 +postit 16 euroa. Jälleenmyyjiltä liinan voi löytää hieman halvemmallakin: esimerkiksi Mein Tragling myy samanmittaista liinaa hintaan 107,90 +postit Suomeen 10 euroa. Käytettyinä pitkän naturpellavaliinan arvo on noin 70-90 euroa. Liina ei ole halvimmasta päästä, mutta se on varmasti pitkäikäinen ja toimiva.

Meiltä löytyy naturpellava 3-koossa eli 3,2 metrin mittaisena. Lyhyelläkin liinalla saa aikaan muutaman kivan sidonnan, ja se on kevyt ja helposti mukana kulkeva. Selkäsidontoja kuten perusreppua en ole vielä kokeillut, mutta eteen ja lonkalle olen saanut meidän pikkuvauvan kätevästi.

Ristisidonta, solmu sivulla

Ristisidonta takaapäin. Toimii vähän aikaa, mutta pidemmällä kävelylenkillä sidonta alkaisi varmaan painaa.

Edestä lähikuvassa, vauvan selän päälle levitetään kaksi kerrosta liinaa polvitaipeesta polvitaipeeseen.

Hüftschlinge (lonkkasidonta) kolmosen liinalla. Pidemmän liinan päät voisi kietoa vielä ristiin vauvan jalkojen alta ja tehdä solmun vyötärölle.

Hüftschlinge toiselta puolelta

Ja tältä Hüftschlinge näyttää takaapäin

Hyviä sidontaohjeita löytyy koottuna Kantoliinayhdistyksen sivuille. Lyhyellä alle 4 metrin liinallakin saa aika monta erilaista variaatiota aikaiseksi. Pidemmällä liinalla tehdyt monikerroksiset sidonnat ovat tukevampia pitkäaikaiseen kantamiseen, mutta kesähelteitä odotellessa olen treenannut muitakinn.

Ehkä pieni peeäs voisi olla vielä... Esimerkiksi Girasolit ovat myös ihan hyviä liinoja, joita löytyy halvalla käytettynäkin, jos satasen liina tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta. Pehmeitä puuvillaisia perusliinoja, jotka sopivat vielä ihan hyvin 10-kiloisenkin kantamiseen. Kudottujen liinojen paras ja pahin puoli on se, että niitä on tsiljoona erilaista eri ominaisuuksilla, materiaaleilla ja väreillä. Rumaa liinaa ei kannata hankkia, koska sitä ei ole kiva käyttää

Testissä Lastenklinikan yöpäivystys

Vee sai eilen 5-kuukautisneuvolassa rokotuksen, viitosrokotteen tehosteen. Illalla pienelle nousi rokotereaktiona kuume. Ensimmäisen mittauksen 39,4°C säikäytti aika lailla. En muista, että Teellä olisi koskaan noussut kuume yli 39 asteen, joten kuumeen hoito-ohjeet piti kaivella netistä. Parasetamolia suupieleen (ja ohi). Kuume laski vähäsen, mutta kipusi parin tunnin päästä taas ylös. Vee päästeli omituisia kakovia yskähdyksiä ja hengitys vinkui hieman, joten joskus 23 maissa soitin varmuuden varalta terveysneuvontaan. Sieltä käskettiinkin soittaa 112:en. Vastaajat yrittivät kuunnella hengitystä puhelimessa, mutta eipä siitä mitään tullut. Hätäkeskus pyysi soittamaan Lastenklinikalle. Muuten hyvä, mutta Lastenklinikan päivystykseen ei voi suoraan soittaa, sinne yhdistetään terveysneuvonnan numerosta. Uudelleen jonotusta terveysneuvontaan. Neuvonnasta ohjeistivat, että vauvaa pitäisi lähteä näyttämään Lastenklinikalla. Hengitysvaikeuksista kun ei koskaan tiedä.

Kello oli puoli kaksitoista illalla. Meillä ei ole autoa, eikä edes turvakaukaloa, joten ei muuta kuin vauva vaunuihin ja bussiin. Töölön öisillä kaduilla oli hiljaista, mutta päivystyksessä oli keskiyön jälkeen täysi hulina päällä. Käytävä oli täynnä yskiviä, väsyneitä lapsia. Yksi teini istui pyörätuolissa. Ilmoittauduttiin luukulla ja saatiin ohjeeksi jäädä odottamaan. Vee nukkui rauhallisesti vaunuissa. Posiitivista ainakin, ettei vauvalla vaikuttanut olevan hätää. Enemmän aloin pelätä, että saamme jonkin karsean pöpön ympärillä köhiviltä pikku potilailta.

Yhden maissa käytävä yhtäkkiä tyhjeni, monta potilasta pääsi peräjälkeen sisään huoneisiin. Työnsin vaunut käytävän perälle leikkipaikkaan. Telkkarissa pyöri Jim-kanavan joku ihme pornopiilokamera, jonka toistuvana jujuna oli naisen tissien yllättävä paljastuminen. Kahlasin läpi Imagen ja muutaman Kotivinkin. Seurasin nukkuvan vauvan hiljalleen kohoilevaa vatsaa. Tunnin odottelun jälkeen saimme kutsun sairaanhoitajan luokse. Ystävällinen hoitaja mittasi Veeltä kuumeen, joka oli laskenut, ja happisaturaatio sormenpäästä oli myös normaali. Kaikki vaikutti hyvältä. Toisaalta harmitti vietävästi, että piti istua yötä sairaalassa ja odottaa vielä lääkäriä, toisaalta olin äärimmäisen helpottunut, että kaikki oli kunnossa. Syötin Veetä käytävällä hieman ja siirsin takaisin vaunuihin nukkumaan. Puoli kolmen maissa pääsimme lääkärille. Hengityksessä ei kuulunut enää mitään vikaa. Aiemmalle kakomiselle lääkäri ei osannut antaa mitään selitystä. Kuume varmasti johtui rokotteesta, ja vointia piti seurata.

Kello oli 20 vaille kolme yöllä. Vaksi ja meidät vastaanottanut hoitaja vilkuttivat eteisessä. Ainakin henkilökunta oli suhtautunut ihanasti, mikä teki käynnistä paljon siedettävämmän. Lähdin työntämään vaunuja hiljaisen öisen kaupungin halki kotia kohti. Muutama taksi, jokunen juhlista palaileva pyöräilijä, pitkiä hiljaisia pätkiä ja lintujen laulua. Kevät tuoksui. Ohitimme pahasti rutussa olevan auton, jota ei vielä oltu hinattu pois. Mietin, miten onnellinen olen siitä, että rakkaani ovat kunnossa ja terveitä. Ja että on kevät! En edes muista, milloin viimeksi olen kävellyt aamuyöstä kotiin. Kello oli varmaan neljä, kun pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn. Kiitin onneani esikoisen päivähoitopaikasta ja nukahdin heti.

Helppo TSI-rengasliina

Otin kuvat ikuisuus sitten ommellessani rengasliinaa Didyn Karibian kaloista, mutta raportti on jäänyt. Liina oli sen verran paksu, ettei laskostetun olkapään ompelu ollut omalla koneellani mahdollista, joten tein olasta laskostamattoman. Laskostamaton olka on tosi helppo ommella ja istuu useimmille olkapäille ihan hyvin. Näin se käy:

TSI-rengasliina laskostamattomalla olalla


(Aiemman postauksen ohje laskostetun olkapään ompeluun)

Isot kantoliinarenkaat olivat valmiina aikaisemmasta tilauksesta slingrings.comista. Ensimmäiseksi pätkäisin kantoliinasta sopivan kokoisen palan (noin 1,85 metriä on hyvä minimimitta). Saumurilla reunasta saa siistin, mutta siksak käy reunan huolitteluun myös. Halutessaan reunan voi myös päärmätä. Silitin liinan noin 30 cm matkalta.

Seuraavaksi silitin liinan päähän 7,5 cm taitteen.

Käänsin reunaan vielä uuden samankokoisen taitteen ja silitin senkin. Nyt liinassa oli kaksi taitetta 15 cm ja 7,5 cm reunasta. Taitteet helpottavat liinan kohdistamista ommellessa.

Piirsin vielä sisemmän taitteen päälle liidulla viivan, sillä iltasella oli sen verran hämärää, ettei taite erottunut kovin hyvin. Sitten pujotin kantoliinarenkaat liinan kulmasta seuraavan kuvan mukaisesti. Liinan leikattu reuna kulkee ulomman silitetyn taitteen mukaisesti ja renkaat jäävät sisemmän taitteen kohdalle. Ommel tuli noin sentin päähän liinan reunasta.

Alun jälkeen huomasin, että taite kannattaa kiinnittää vielä nuppineuloilla. Ennen ompelua taitteen olisi voinut myös harsia käsin, sillä nyt kohdistamisen kanssa sai olla aika tarkkana.

Ompelin hitaasti muutama sentti kerrallaan.

Ensimmäisen ompeleen rinnalle ompelin vielä noin 0,5 cm päähän toisen ompeleen, jotta liina varmasti kestäisi käyttöä. Päättelin ompeleet ja liina oli valmis. Tältä se näytti seuraavana päivänä olalla, kun liinan toinen pää oli pujotettu renkaiden läpi:

Liinana ihana pellavainen paksu Didymos Caribe Fische. Tästä rengasliinasta tein vaihtarit Didyn Elburg-kaloihin ja meille jäi alunperin 4,7-metrisestä liinasta 2,7-metrinen lyhäri.

Toukokuun tyylikkäät liinakuvat

Toukokuun ja KEVÄÄN innoittamana ajattelin alkaa kuvata meidän kantoliinailua. Niin kuin päivän asu -tyylisesti. Kun vaatteet ovat pakosta vähän tylsiä ja käytännöllisiä, niin kantoliinaan voi sitten panostaa :) 

Kuvassa värjätty puuvillainen Ellevill Zara, pituutta vajaa 6-koko eli noin 4,5 metriä. Sidontana kietaisuristi. Pitäisi treenata jättämään sitoessa vähän enemmän löysää vauvan pepun kohdalle... Kiristän vähän turhankin tunnollisesti koko liinan. Peppu voisi hyvin roikkua polvia alempana niin asento olisi vielä ergonomisempi varsinkin, kun Vee tykkää välillä suoristella jalkoja ja polvet meinaavat päästä valahtamaan.