Varoitus: sisältää ärsyyntynyttä nipotusta aiheesta bussimatkustaminen. Eilen olin taas vaunujen kanssa keskustassa ja paluumatkalla päätin ottaa bussin. Vaihtoehtoina oli metro ja ratikka, mutta aurinkoisena päivänä tuntui tylsältä mennä maan alle metroon (ja hissien odottelussa menee aina ikuisuus) ja ratikka sujahti juuri ohi pysäkiltä. Hakaniemessä bussiin nousi vanhempi nainen, joka hitaasti suuntasi kohti bussin takaosaa, ja jäi jumittamaan siihen keskiosasn porrasaskelmalle. Bussi lähti liikkeelle, ja nainen rojahti taaksepäin suoraan vaunujen päälle. Onneksi työntoaisa otti vastaan niin ettei vauvalle käynyt kuinkaan. Sapetti vaan aivan helkutisti, sillä tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen läheltä piti.-tilanne julkisissa liikennevälineissä. Näitä löytyy. Ja samasta aiheesta kirjoitti myös Listalla seuraavaksi.
En tajua, miksei ihmiset voi pitää kiinni liikkuvassa kulkuvälineessä. Eilisessä tapauksessa tunnen tietynlaista sympatiaa naista kohtaan, sillä olen molemmissa raskauksissa kokenut sen, millaista on, kun liikkuminen on vaikeaa. Mutta miksi silloin pitää lähteä vaeltamaan bussin taakse, kun etuosakin oli tyhjä? Kun se bussi kuitenkin on lähdössä liikkeelle hetkellä millä hyvänsä? Kaikista eniten ärsyttää kuitenkin se, että tosi monet ihmiset kuvittelevat, että kengänpohjien liima pitää heidät kiinni bussin, metron tai ratikan latiassa. Not. Jos liike äkkiä pysähtyy, niin kappale jatkaa matkaansa, eikä siinä ehdi enää napata mistään tukea. Tuntuu niin urpolta, että minun pitäisi alkaa pyytää aikuisilta ihmisiltä, että "hei voisitko pitää kiinni, kun seisot siinä rattaiden vieressä, ettet seuraavassa mutkassa rojahda mun lapsen päälle". Ihmiset eivät tajua sitäkään, ettei se vaunujen kuomu ole terästä. Se on pelkkää kangasta, jonka ohut tukirakenne menee ruttuun, jos joku siihen kaatuu.
Liikun aika paljon ulkona myös vauva kantoliinassa. Silloin välttelen busseja parhaani mukaan ja käytän mielelläni metroa, kun ei tarvitse käyttää niitä hissejäkään. Mutta metrossa ihmiset luottavat vieläkin enemmän omaan tasapainoonsa, vaikka hyvin se metrokuskikin saattaa tehdä äkkijarrutuksen. Aaargh. En vain tajua.
Jos tämän lukiessaan joku tuntee piston sydämessään, kourikoon ensi kerralla antaumuksella niitä bussin tankoja. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti