keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kevätjuhla

Esikoisen tarhassa oli kevätjuhla. Viimeksi joulujuhlassa Vee oli pariviikkoinen nyytti, joka nukkui koko juhlan läpi. Tällä kertaa Vee seurusteli aktiivisesti yleisön muiden vauvojen kanssa. Meidän iso vauva.

En oikein tiedä, mitä päiväkodin juhlista pitäisi oikein ajatella. Onhan se kiva kokoontua sinne yhdessä, lapset ovat valmistelleet esityksiä ja varmasti monelle lapselle juhla on positiivisesti jännä tilaisuus. Toisaalta kuitenkin joitakin lapsia juhla ja esiintyminen hämmentää ja pelottaakin. Etenkin niitä alle kolmivuotiaiden ryhmäläisiä. Ja minusta on jotenkin ärsyttävää, miten aikuiset yleisössä sitten naureskelevat sille, miten suloisia ja hellyyttäviä ne lapset ovat. Varsinkin jos joku sattuu tekemään jotain tahattoman hassua. Ei kukaan tietenkään tarkoita naureskelua pahantahtoiseksi, mutta miltä se lapsesta tuntuu? Tuskin niistä pienistä kukaan kokee oloaan täysin turvalliseksi siellä kaikkien aikuisten edessä. Tuntuu, että juhla on enemmänkin spektaakkeli vanhemmille kuin oikeasti niitä tarhalaisia varten.

Meidän pienokainen siirtyy syksyllä isojen ryhmään. Se pelottaa melkein enemmän kuin päiväkodin aloitus aikoinaan. Pienten ryhmässä on kuitenkin ollut pääasiassa paljon pysyviä hoitajia, kun taas isojen puolella aikuisia on vähemmän ja lapsia enemmän. Haaveilen erilaisista kollektiivisista lastenhoitoratkaisuista, mutta kaikki vaikuttavat niin kalliilta ja hankalasti toteutettavilta.

Liinana meillä oli matkassa mintunvihreäksi värjätty Ellevill Zara. Ostin tämän käytettynä, joten en tiedä mikä on alkuperäinen väri ja millä liina on värjätty. Kaunis ja keväinen se on joka tapauksessa.


Sidontana kuvissa kietaisuristi, jonka olkaimet on levitetty tukemaan nukkuvaa vauvaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti