maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kantoliinatanssia

Kaikenlaista vauva-aktiviteettia on tullut kokeiltua parin vuoden aikana: vauvajoogaa, perinteisempää vauvajumppaa, vauvazumbaa, vauvakinoa, muskaria ja värileikkiä. Tänään saatiin uusi laji plakkariin. Liinatanssi olisi jokunen vuosi sitten saanut minussa aikaan huvittuneita pyrskähdyksiä ja totaalisen hörhöleiman, siis mitä liinoja? Mutta nyt oli hauskaa. Pieni lämpöpakkaus rinnalla nelimetriseen kantoliinaan kiedottuna tunti länsiafrikkalaisia rytmejä, niin lopuksi hiestä märkänä oli myös vauva ja liina. Tuntuu myös ihan kivasti reisissä. Keskivartalon hallinta on vielä tällaiseen kiivaaseen heilumiseen vähän siinä ja siinä, mutta sain aika hyvin syvät lihakset käyttöön, koska selässä tuntui ainoastaan hyvältä. Ja Vee, joka on ainakin hetkellisesti lopettanut liinassa nukkumisen kokonaan, veteli sikeitä melkein koko höykytyksen ajan. Ei tarvinnut hoivata pientä, vaan pystyin keskittymään tanssimiseen. Me like.

Tuli myös tsekattua Herttoniemessä jokin aika sitten aloittanut Vauvaperheiden hyvinvointikeskus. Ehkä mennään lauantaina tutustumaan vielä paremmin paikkaan avoimien ovien päivänä. Ohjelmassa on raskaus-, imetys-, homeopatia-, osteopatia-, jooga- ym. tietoiskuja eli tällaisen hörhövanhemman peruskauraa. No joo, jotkut jutut eivät mua niin älyttömästi kiinnosta, enkä tiedä, miten paljon uutta annettavaa tuolla olisi, mutta voisi olla hauskaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti