lauantai 28. tammikuuta 2012

Uusi Kruunukirppu

Tänään suuntasin vauvan ja vankkureiden kanssa kohti keskustaa. Hetken mielijohteesta päätin mennä kurkkimaan Kruunukirpun uutta myymälää ja jäin pois ratikasta Kruununhaassa. Kruunukirpusta (Mariankatu 12) löytyy käytettyjä lastenvaatteita ja -tarvikkeita sekä äitiysvaatteita. Uutena myynnissä on leluja ja lasten sisustustavaraa. Samoissa tiloissa toimii myös Olkkari, jonka valikoimiin kuuluu kaikenlaisia sisustusasioita, mutta jonne en tänään ehtinyt kurkkimaan.

Sisäänkäynti isoon kivijalkamyymälään on Mariankadun ja Kirkkokadun kulmasta. Second hand -vaatteet ja tavarat sijaitsevat pääasiassa tilojen sokkeloisissa takaosissa. Vaunujen kanssa liikkuminen oli hitusen hankalaa, ja koska Vee heräsi melko pian, niin visiitti jäi aika lyhyeksi. Isommalle taaperolle liikkeessä ei ole tekemistä, joten Teen kanssa tänne ei tulisi lähdettyä. Vaatteet oli järjestetty useampaan pikkuhuoneeseen koon ja sukupuolen mukaan. Ulkovaatteille ja kengille oli kokonaan oma huoneensa. Etsin ensisijaisesti unisex-vaatteita, joten päädyin katselemaan läpi kaikki laatikot ja tangot. Merkkivaatteiden lisäksi valikoimista löytyi myös H&M-vaatetta ja muita tavallisia vaatemerkkejä (joita minä en ainakaan laske "merkkivaatteiksi").

Kruunukirpun hintataso vaikutti hieman korkeammalta kuin lastenvaatteiden itsepalvelukirppareilla. Vauvojen perusvaatteita oli myynnissä 3-5 eurosta ylöspäin, mutta pikaisella penkomisella ei tullut vastaan erityisiä löytöjä. Haalareiden hintataso oli suunnilleen 20 eurosta alkaen. Lasten kenkiä, luistimia ja ulkovaatteita oli reilusti tarjolla. Kantovälineitä ja joitakin edellisten äitiyspakkausten kestovaippoja löytyi myös yhdestä takahuoneesta, mutta nämä kaikki oli minusta hinnoiteltu yläkanttiin. Halvemmallakin saa, mutta jos tarvitsee jotain nopeasti, niin täältä löytyy.

Meille ei tarttunut mitään mukaan, sillä tällä hintatasolla olisi pitänyt tulla vastaan jotain erityisen kivaa tai tarpeellista. Päällimmäinen vaikutelmani oli, että Kruunukirpuista kannattaisi tulla etsimään vähän isompien lasten tai koululaisten vaatteita. Niitä sekä ulkovaatteita näytti olevan reilu valikoima. Muilta lastenvaatekirppareilta ei välttämättä enää tee löytöjä yli satasenttiselle tai ainakaan 120-senttiselle, joten hieman korkeammat hinnatkin voi kestää.

Kruunukirpun nettisivut eivät näytä toimivan, mutta Facebookista löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti